Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Wednesday, September 22, 2010

Syksyn ensimmäinen purokierros

Kalastus on edelleen ollut hieman toissijaisessa roolissa viime aikoina. Retkiä olen toki kovasti suunnitellut mutta ainakin toistaiseksi suunnistus on ollut etusijalla. Kisakausi on kuitenkin taittumassa loppua kohti, joten ehkäpä pian on aikaa myös kalastukselle.


Kuten aikaisempinakin syksyinä, niin myös tänä syksynä aion pyöriä puroilla kututaimenia kuvaamassa. Tänään kävin hieman kartoittamassa tulevia kuvauskohteita ja räpsimässä muutaman syksyisen purokuvan. Testissä oli myös laajiskakkulaan hankittu halpispollesuodin. Ihan toimivalta peliltä tuntui.



Taimenia en vielä bongannut mutta taitaisi olla muutenkin vielä hieman aikaista. Lokakuun puolella on ehkä hieman enemmän toiveita taimenparien löytämiseksi.



No comments: