Friday, February 25, 2011

Perhoja 4/2011

Jos edellisen perhon (riekkosimppu) osalta palasin menneisyyteen perhovalintojeni osalta, niin tämän perhon kohdalla voidaan puhua samasta. Tämä vihreä larva, Caterpillar, oli yksi Suomen MM-joukkueen käyttämistä perhoista Kuusamon MM-kisoissa v. 1989. En varsinaisesti muista mitä kautta perho rasioihini päätyi, mutta sittemmin muistan ko. perhon nähneeni ainakin Urheilukalastus -lehdessä. Käytössäni tuo perho oli jo kuitenkin tuona samaisena vuonna eli 1989.

Parhaiten olen tällä perholla onnistunut huijaamaan taimenia Keski-Suomen vesillä kuten esim. Kärnällä, Kellalla, Kymöllä ja Konnekoskella. Kisoissa olen perholla harvemmin onkinut mutta Merikarvian finaalissa vuonna 1999 kisan viimeinen kalani otti juuri tähän malliin. Tuo kala riitti nostamaan sijoitustani parilla pykälällä ja näin päädyin sijalle 4. ensimmäisessä perhofinaalissani.

Olen kalastanut Caterpillar -perholla suurimmaksi osaksi lyijyhauleilla varustetulla litkalla, jossa on ollut kaksi samanlaista perhoa. Vaikka syvältä olen onkinut, niin muutama vauras K-Suomalainen on noukkinut perhon myös aivan pintakalvosta.


  • koukku : Knakek G, koko 10-12
  • painotus : lyijylanka
  • kierre : keltainen kukonhäkilä. Leikataan lyhyeksi
  • runko : alunperin tumman vihreä villalanka. Tässä yksilössä vihreä ultrachenille


6 comments:

Janne Erämies said...

Taisipa olla Suomen joukkueen käyttämien perhojen listassa levarisiipinen ackroydikin,jos oikein muistan.Kun joskus aikanaan juniorina saksin vanhoista urheilukalastuslehdistä justiinsa tuon perhotohtorin reseptit palstan irti.Ja sit hulluna sitomaan :)

Janne Erämies said...

Korjaan:
Lääkärin määräyksestä-perhoreseptejä.
Palstahan se oli nimeltään,oli kaivettava tuo vanha lehti esille ja sieltähän toi ackroydin resepti löytyi,jostain syystä en ole sitä ja tuon mustanleecchin reseptiä silloiseen perho-ohjevihkoon kelpuuttanut.
Sputikat ja rackelhanen ja caterpillarin reseptit on leikelty ja kuvat,mutta sitten herääkin kysymys että missä hitossa kyseinen vihko seilaa,muistaakseni se on melko täyteen ttungettu erilaisia perhoreseptejä:)

Harri Hytönen said...

Vanhoissa UK-lehdissä olikin ihan kelpo tavaraa. Näissä uudemmissa sitten enemmän 'huttua'.

Janne Erämies said...

En ole enää vuosiin ostanut uusia urheilukalastuslehtiä,vanhat lehdet olikin ihan hyviä..tulee nykyään nopeasti kaupan lehtiosastolla selattua ja siihen se sitten yleensä jäikin..Ne oli oikeastaan ainoa tiedonlähde meikäläiselle silloin kun perhokalastustouhuja aloitteli erä-lehden lisäksi.

Harri Hytönen said...

Semmoista se oli aika ennen PK.nettiä ;)

Janne Erämies said...

No kyllä :)