Thursday, July 4, 2013

Kuivan maan hauet

Edellisen 'blogireissun' jälkeen on tullut heitettyä jokunen ihan perinteinen taimenreissu koskivesille. Niissä itsessään ei ole ollut mitään sen erikoisempaa, sillä tuollainen koskikalastus on periaatteessa varsin helppoa. Kaloja tulee tasaiseen tahtiin hyvinkin erilaisilla perhoilla.

Pari päivää sitten helpolla reissulla

Noiden helppojen reissujen vastapainoksi minulla on ollut tapana tehdä valtavirrasta poikkeavia kalareissuja hyvinkin ihmeellisiin paikkoihin. Näissä saalisvarmuus on usein varsin heikkoa luokkaa eikä tyhjät reissut ole todellakaan mitään harvinaisia. Tämmöisen kävin sitten heittämässä tänäänkin.

Valmistauduin tähän hieman erilaiseen koitokseen hankkimalla kasan koukkuja ja väkertämällä jonkun uuden perhon. Pientä kikkailua tietenkin peliin, jotta ei aivan tylsäksi käy. Kaupasta lähti mukaan kasa kookkaita matokoukkuja joista sitten napsin kaikki väkäset pois. Tietenkin! Väkäsillä ei perhokoukuissa tee mitään!

matokoukusta perhokoukuksi

Kalapaikkakin oli tietenkin itselleni aivan uusi. Huhupuheita (tai huhukirjoituksia) jostain kuullut mutta siihen se sitten on jäänytkin. Kaloja varmaan lutakossa joka tapauksessa ui. Vesi nyt on mitä on. Kuraa! Hauska katsella näitä alueen järviä ilmakuvista. Ympärillä on iso kasa ilmasta katsoen hyvin vaaleita järviä. Kurajärviä siis. Tuolla hieman pohjoisempana olisi sitten niitä syvänsinisiä. Ehkä ne olisivat vähän helpompia.

Erikoisessa paikassa tienviitta. Vai onko tämä nyt jokiviitta?
Kurajoki upeassa kelissä
Mutta tämä paikkapa olikin sitten pieni joen pätkä kahden järven välillä. Ennakkoscouttaamisen perusteella pitäisi löytyä kuhaa ja haukea. No, tuskin kirkkaalla auringonpaisteella ja iltapäivän tunteina hirveästi niitä kuhia siiman päässä kävisi. Haukia siis tavoittelemaan.

Rannat olivat jotain aivan järkyttävää viidakkoa.. Miehen mittaista heinikkoa ja nokkospusikkoa. Lisäksi pelkillä kumppareilla ei ollut pääsyä aivan rantaviivaan, sillä vesihän siellä heinikon keskellä soljui. Ja siellä heinikon sisällä puljasi tämän tästä myös haukia. Itseasiassa muutama hauki näytti lähtevän liki kuivalta maalta. Ihmeellisiin paikkoihin nuo pulikat tuppaavat.

Namia kaloille
Kalaa siis oli mutta ihmeen nihkeästi ottivat perhoihin. Aluksi keskityin paiskaamaan tuota namipopperia. Kivasti se pulpahteli mutta eivät kalat siitä tänään kiinnostuneet. Eikä ne sitten loppujen lopuksi kiinnostuneet yhtään mistään. Eli odotetun kaltainen tulos tälläiselle erikoisemmalle reissulle. Palataan takaisin hetkeksi helppoon kalastukseen..ehkä...



2 comments:

Joona Koivunen said...

Nämä sinun blogikirjotukset ovat ihan mahtavaa luettavaa. Oikeen odotan aina seuraavaa kirjoitusta, harmi vaan että ei niitä ihan niin usein tule kuin ennen. Teeppäs myös lisää niitä upeita videoita (: !!!!

Harri Hytönen said...

Kiitti. Uutta materiaalia kyllä tulee kunhan aina vain löytyy aikaa käsitellä videoita. Uutta kirjoitustakin kyllä tulee :)