Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Thursday, July 24, 2014

Ei kiusata koskitaimenia...

Näillä helteillä on aivan turha kiusata koskitaimenia, joten kalaan mieliäkseen kannattaa tuumailla muita vaihtoehtoja. Vedet ovat yksinkertaisesti aivan liian lämpimiä ja siksipä on turha kiusata taimenia vaikka ne saisikin ottamaan perhoon. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja.


Turpa on sellainen kala, että se suorastaan tykkää helteistä ja hyvistä keleistä. Tai ainakin silloin se tuntuu olevan varsin aktiivinen ja muutenkin selviää taimenta paremmin lämpimissä vesissä. Etelä-Suomen savisameat joet suorastaan keräävät itseensä lämpöä ja silti turpa vain ottaa ja porskuttaa.

Pyörittelin vaihtoehtona Hammolle menemistä, sillä siellä lähteet pitävät joen veden sopivan raikkaana eikä lämpöongelmia ole. Turvan pintaperhokalastus kuitenkin houkutti ja suuntasin siis turpien perään. Rasiaan heitin lähtiessäni vielä parit uudet foamiviritykset ja kalojen houkuttelu saattoi alkaa.


Lämmintä todellakin piisasi, sillä auton mittari näytti lukemaa + 31C. Kylmälaukussa oli hieman juomaa mutta ne eivät riittäneet alkuunsakaan. Lähestyvä ukkonen ja pienoinen nestehukka saivat otsalohkon jomottamaan jo varsin lyhyen kalastuksen jälkeen.


Aloitin homman siis noilla uudehkoilla pintureilla. Pari oikein mallikkaan kokoista turpaa räpsäytti välittömästi perhoihin. En vain viitsinyt tartuttaa kaloja maltilla vaan vedin perhon molemman kalan suusta. Ei pitäisi hätäillä varsinkin kun turpa on ajoittain varsin arka kala. Nämäkään veijarit eivät suostuneet enää nousemaan uudestaan pinturiin eivätkä ottaneet mihinkään muuhunkaan. Säihkähtivät siis.


Lukumääräisesti kaloja ei tällä kertaa noussut hirveästi mutta keskikoko oli oikein hyvä. Itseasiassa tällä kertaa nousivat kesän isoimmat turvat. Taisivat jopa kaikki kalat olla aikaisempia suurempia. Pienet olivat täysin kateissa. Tai näkyi niitä pienempiäkin jälkimmäisessa paikassa missä kävin. En vain viitsinyt noille pinnassa kruisaileville sinteille edes heittää. Pari isompaankin bongasin sillalta mutta ne puolestaan säihkähtivät varjoani ja katosivat sen sileän tien. Hieman varomaton tämä kalabongari.

No comments: