Vaikeimman kautta

 Perinteisesti olen kalastanut hyvin paljon sellaisia vähemmän tunnettuja paikkoja. Nykyisin hyvin harvakseltaan käyn tunnetuilla korttikoskilla kuten esimerkiksi Huopana tai Äyskoski. Joskus aikoinaan näissäkin tuli käytyä varsin tiheään mutta silloin ei ollut vielä yhtä paljon kalastajia koskilla kuin nyt. 

Vähemmän tunnetuissa paikoissa on vain yleensä vähemmän lohikaloja. Istukset ovat huomattavasti pienempiä tai niitä ei ole ollenkaan. Siksipä näissä ei ole yleensä muita kalastajiakaan. Mutta jossain vaiheessa tuo kalattomuus saattaa ruveta jo hieman nyppimään. Olisihan sitä mukava saada edes joskus jotain siiman päähän. 

Olen joskus sanonut (tai siis aika useinkin), että jos taimenen istuttaminen lopetettaisiin kokonaan, niin julma todellisuus iskisi monelle vasten kasvoja. Taimenen kalastus varsinkin Etelä-Suomessa on jo vuosikymmeniä perustunut keinotekoisesti istuttamalla luotuun todellisuuteen. Itse en esimerkiksi usko monessakaan paikassa ns. luomukaloihin vaikka kuinka kaloilla olisi rasvaevät leikkaamatta. 

Kävin tuossa jälleen kerran virpomassa Kyykoskella. Tämä on sellainen vähän vähemmän kalastettu paikka mutta esimerkiksi puitteiltaan oikein mukava koskikohde. Takavuosina täältä tuli jopa joskus ihan nättejä kalojakin. Mutta vuosi vuodelta paikka on syöksynyt kalastoltaan jyrkästi alaspäin. Ja mihin on päädytty. Taimenet ovat kadonneet ja tilalle tullut istutuskalana kirjolohi. 

Ei voi kuin ihmetellä, että nykyään moni koskikohde on ns. kunnostettu ja sitten on kuitenkin päädytty istuttamaan jokeen kirjolohia. Kunnostukset eivät toimi halutulla tavalla ja taimenistukkaan hinta on moninkertainen verrattuna kirjoloheen. Mennään siis siitä kuuluisasta matala-aitaisesta kohdasta. Muistan myös aikoinaan kuinka Väli-väylää ja esimerkiksi Jaalan Puolakankoskea hehkutettiin, että näihin ei ole lupa edes istuttaa kuin tiettyä kantaa olevia taimenia. Paikat haluttiin pitää "puhtaina" ja taimen elinvoimaisena. Mutta mihin päädyttiin? Tietenkin kirjolohi-istukkaisiin. Niitähän on nyt Puolakassa, Jyräänjoella kuten täällä Kyykoskellakin.

Olin koskella yksin. Eihän siellä ole kalaa, niin ei ole kalastajiakaan. Eikä niitä kirjolohi-istukkaitakaan taida olla joessa montaakaan. Saalispäiväkirjassa oli tälle vuodelle 4 merkintää kirjolohesta. Taimenesta ei ensimmäistäkään. Pohjalla ollaan. 

Eräässä kosken kuohussa hetken jopa luulin, että ainakin yksi taimen olisi hengissä. Sain nimittäin streameriin kunnon posautuksen ja siten kampasin tuota kohtaa hieman pidempään. Pitkään tahkosin virran sivua esimerkiksi larvoilla ilman tulosta. Paluu streameriin toisesta kulmasta heitettynä tuotti kuitenkin tuloksen. Komea koskihauki! 

Kyykoski on  muuten varsin mielenkiintoinen paikka erilaisten kylttien ja ohjeistujen puolesta. Missään muualla ei ole yhtä paljon nakutettu kylttejä sinne tänne puiden kylkiin. Ehkä tämäkin on tätä nykyaikaan, että kalastajlle pitää erikseen kertoa jokainen kohta mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Maalaisjärki on kadonnut taimenten tavoin...

Ehkä tässä pitää kohta myöntää realiteetit ja palata kiltisti kalastamaan jollekin tunnetulle istarikoskelle. Ja tuntea taas se tunne kun siiman päässä on jotain. Tai sitten palaan Kyykoskelle mutta haukivehkeet mukana. Noissa suvannoissa taatusti asustaa isojakin haukia.