On se vaan hyvä, että pari päivää on ehtinyt vierähtämään tästä reissusta mistä nyt kirjoittelen. Jos olisin kirjoittanut heti retken jälkeen, olisi teksti todennäköisesti ollut huomattavasti enemmän tulikiven katkuisempi. Ei siis mennyt ihan kaikki putkeen. Ei todellakaan.
Kävin siis Karkkilassa 'kalassa'. Pyörähdin ensimmäisenä joella tutkailemassa jäätilannetta ja kuvaamassa koskikaroja. Karoja näkyi ja jonkun kuvankin sain. Ei siinä mitään. Tämän jälkeen ajattelin hakea automaatista kalastusluvan. Jotenkin päässä jyskytti mielikuva, että huoltoasemalla oli pankkiautomaatti. Ei ollut.
En saanut siis käteistä luvan ostoa varten. Seuraavaksi kurvailin keskustaan ja ajattelin hakea luvan paikallisesta urheilukaupasta. No, siellä ei kelvannut kortti lupien ostoon. Tosin ei siellä ollut lupiakaan myynnissä tähän vuoden aikaan.
Tästä sitten pankkiautomaattia etsimään, jotta voisin hakea luvan automaatista. Jostain syystä Karkkilassa pankkiautomaatti on piilotettu syrjään pääkadulta ja se piti osata löytää erään kaupan takaa. Hienoa! Sain rahaa ja lopulta myös kalastusluvan sieltä automaatista. Aikaa tähän kaikkeen meni reilusti yli puoli tuntia ja kalastusaika senkun hupeni.
Pääsin siis kalaan ja koluamaan tuttuja paikkoja. Harjuksia yritin tavoitella nymfeillä. Ei muuten pistoakaan. Ei se mitään mutta kalastus loppui lopulta aika lyhyeen. Jääkansi joen rannassa ei nimittäin kestänyt painoani vaan solahdin polvea myöden hyiseen veteen. Jalassa ei ollut kahluuvehkeitä vaan ihan normi vaelluskengät. Eikä tietenkään mukana vaihtosukkia tai vaatteita. Kylmää touhua!
Positiivista reissusta oli, että sain maukkaan kuvasarjan talitiaisesta, joka yritti tavoitella perhoa (koukkuineen) puun oksalta. Taisi olla riittävän hyvä imitaatio kun kiinnosti ko. lintua. Onneksi piruparka ei hotkaissut tuota viehkeää syöttiä ja näin ehkä heittänyt henkeään. Tainionvirran Keijulankoskella olen muuten 'tavannut' juuri tuolla tavalla päivänsä päättäneen tintin.
