Wednesday, January 8, 2014

Uusi kausi avattu

Eipä uskoisi, että tammikuussa voi aloittaa uuden perhokauden merellä haukia kalastamalla. Tähän mennessä olen aina aloittanut uuden kauden jonkun jokikohteen suvantoja pommittamalla mutta tällä kertaa avaus tapahtui kelluntarenkaasta käsin haukia kiusaten. Mutta mikäs siinä, keli oli hyvin 'marraskuinen' +4 ja pientä vesisadetta. Tuulikin oli oikein maltillinen, joten nautintohan siellä vesillä oli kelluskella. Riittävästi vielä vaatetta alle, jotta kylmä vesi ei haittaisi.


Aamupäivä meni lähinnä ajellessa, sillä ensimmäinen valittu paikka oli yhtä pelkkää kuraa. Ei löytynyt sitten minkäänlaista motivaatiota heittää noin sameassa vedessä. Suunnitelmat siis uusiksi ja hakemaan hieman kirkkaampaa vettä. Tosin eipä noilta seuduilta yleensäkään löydy kirkasta vettä. Semmoista semiselkeää nyt kuitenkin. 

Toinen paikka sitten kelpasi ja pääsin lykkäämään rinkulan vesille. Rannassa oli hieman jäätä mutta se oli riittävän pehmeässä muodossa, että vesille pääsi. Aikaisemmin syksyllä olin käynyt samassa paikassa ja silloin oli kaloja ihan kivasti. Nyt oli suurin osa ruohikoista kadonnut jonnekin jäiden katkomina. Tiheämpää ruohikkoa oli vain aivan rannan tuntumassa ja muualla semmoista harvempaa. Aikaisemmin tiheämmän kaislikon reuna kulki kymmeniä metrejä ulompana kuin nyt. 

Siinä se. Kauden 2014 ensimmäinen kala!

Ensimmäinen kala potkutteli siiman päässä heti jo muutaman heiton jälkeen. Upeasti alkoi siis tämäkin vuosi! Retkestä tuli ajallisesti varsin lyhyt (n. 3 h) aamupäivän ajelusta ja päivän lyhyydestä johtuen. Kaloja löytyi kuitenkin olosuhteisiin nähden oikein mukavasti. Eivät mitään järkyttävän isoja kuitenkaan olleet. Isoin ehkä n. 3 kg:n kala. Kausi on kuitenkin nyt virallisesti avattu!


No comments: