Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Friday, October 10, 2014

Sora pöllyää

Kalastaminen pusikkoisilla puroilla kesähelteillä on varsin rankkaa puuhaa. Mutta niin on rankkaa puuhaa heilua pusikkoisilla puroilla kameran kanssa kyttäämässä lohikalojen lisääntymispuuhia. Kalat ovat kuitenkin varsin arkoja mutta hyviä kuvia saadakseen sitä joutuu ryömimään ja väijymään oikein urakalla. Siellä sitten röhnötät nokkospusikossa ja odotat niitä kiimaisia kaloja saapuviksi. Retkipatja olisi pitänyt tänäänkin ottaa mukaan ettei olisi tarvinnut mutaisella rantapenkalla maata.



Kuvia onneksi syntyi varsin runsaasti. Vesi oli tosi alhaalla mutta onneksi ei tuon sameampaa. Paikallinen maajussi tosin yrittää tähän muutosta, sillä oli näkynyt vetäneen uutta ojaa pitkin peltoja. Ja tietenkin uusi oja päätyy suoraan puroon ilman minkään valtakunnan saostusaltaita. Sinne päätyy kaikki savivelli suoraan puroon.




Aluillaan näyttäisi olevan kutupuuhat, sillä kalojen toiminta oli lähinnä tuollaista pientä nahistelua. Lisäksi isommat naaraat näyttivät olevan vielä jossain muualla. Ainoastaan yksi big mama oli paikalla - iso puronieriä. Taimenet olivat aavistuksen pienempää kaliberia...




No comments: