Pakkaset taas koettelevat ja sumariaikakin antaa odottaa itseään. On siis hyvä hetki kaivella arkistoja ja ottaa sieltä esille yksi ottiperho. Tai tämä kuvan yksilö ei ole vanhaa tuotantoa, sillä uusia pintureita on alkanut putkahdella varsin mukavaa tahtia. Malli kuitenkin hyväksi havaittu.
Kyseessä on siis päikkäripinturi, joka toimii melkeinpä sitä paremmin, mitä pienempi käytetty koukku on. Omat pienimmät versiot ovat olleet kokoa 24. Niillä olen onkinut mm. harjuksia Slovakian MM-kisoissa. Perukesiimaksi tällöin tietenkin mahdollisimman ohut eli esim. 0.08 mm tai 0.10 mm.
koukku : nro 16-24 pinturikoukku
pyrstö : Coq De Leon tai Mikrofibets
runko : Fly-rite
siipi : Cdc
Harjuksien ohella tämä perho on ollut erittäin toimiva siian kalastuksessa. Ohessa kuvakin siitä todisteena :). Kuvan siiat ongittu yhdistelmällä 0.10 mm/nro 18 oliivi päikkäripinturi...
Menneellä viikolla putkahti ulos uutta kotimaista perhokirjallisuutta, kun Halosen Mikon Siikaperhoja -kirja näki päivänvalon. Tällä kertaa minulla onkin hyvä syy mainostaa kirjaa, sillä olen itsekin jollain tavalla osallinen tuohon kirjaan. Kirjassa on nimittäin esiteltynä myös allekirjoittaneen toimiviksi osoittautuneita siikaperhoja.
Kirjassa on esiteltynä kaikkiaan 166 siikaperhoa useilta suomalaisilta perhokalastajilta. Kirja on lähinnä reseptikirja, mutta mukana on myös muutama sivu siian kalastuksesta ja syönnöstaulukot. Näistä perhoista ei ole ainakaan onnistumiset kiinni siian kalastuksessa...
Seinien ympäröimänä sekoaa. Hulluus taas ajaa tekemään vaikka mitä. Esimerkiksi kokeilemaan tuota edellisessä blogikirjoituksessa esiintynyttä perhoa hetken aikaa...
Pakkasta oli hieman reippaasti. Vesi oli kuitenkin sulaa ja streameri ui eloisasti. Vedestä poistuessa pörhö jäätyi hetkessä koppuraksi. Pysyipähän aloillaan kuvanottohetkellä.
Videotakin hieman taas pyöräytin. Vanhaa materiaaliahan tuo osittain. Mukava silti katsella hieman lämpöisempiäkin hetkiä. +20 C. Sitä odotellessa...
Bucktailperhojen lisäksi rasioitani on tänä talvena täyttäneet maraboukauluksiset streamerit. Myös nämä ovat erittäin hyvin päätyneet kalojen suihin. Testiyksilöitä (siis niitä saatuja kaloja) onkin alkaneelle vuodelle noussut varsin mukavasti.
Vaikka sidosta onkin painotettu, niin erilaisilla uppoavilla siimoilla olen tätä tarjoillut. Kärkiuppoava (3) on ollut eniten käyttämäni siima tälle talvelle. Syvälle on päästävä, jos kalatkin siellä ovat...
koukku : nro 4 Tiemco streamerikoukku, 6xl
kuula : 4 mm messinki
kierre : ohut hopeatinseli
runko : Ice wing fiber, pearl uv. Alla ohut lyijylanka.
siipi : valkoinen kukko (4kpl) matukatyylillä. Sivuilla krinkle mirror flash.
Ulkona on melko synkeä pakkaskeli. Ei tarvitse kalareissuja juuri nyt suunnitella. Tai voihan niitä suunnitella mutta toteutus onkin toinen juttu. Perhoja voi tietty aina sitoa. Ja valokuvata...
Tässä olisi nyt esille yksi tänä talvena käyttämäni perhomalli. Streamereiden sitomisessa olen ollut varsin aktiivinen lähimenneisyydessä. Olen myös 'löytänyt' pitkästä aikaa bucktailin käytön streamereissä. Pari mennyttä talvea kun on mennyt erilaisia zonkkeriperhoja käyttäessä. Tuskin suurtakaan eroa toimivuudessa voin kuitenkaan vetää bucktail- tai zonkkeriperhojen välillä.
Kuvan perho on vihreä versio ko. perhosta. Eniten olen ehkä kuitenkin käyttänyt siniseen tai violettiin vivahtavia versiota. Sininenhän mielletään kylmän veden väriksi. Vihreäkin kuitenkin toimii aina.
koukku : nro 2 Knapek streamerikoukku kuula : 3.3 mm volframi, kulta pyrstö : valkoinen bucktail runko : pakotettu hopeatinseli siipi : valkoinen ja vihreä bucktail, riikinkukon silmähöyhen(siikasia 5-6kpl) silmät : tarrasilmät
Talvi sen kun tiivistää otettaan mutta se ei estänyt tänäänkään allekirjoittanutta ja Pxiläistä suuntaamasta joelle. Pakkasta tosin oli ja luntakin satoi. Ei haitannut! Varsinkaan kun viikon takaisesta jokirantojen jääkatteet olivatkin yllättäen kutistuneet. Kalastettavaa aluetta siis riitti suvantojen jääkansista huolimatta.
Uusia perhoja olikin taas putkahtanut penkistä viikon aikana, kuten varmaan tarkkasilmäisimmät ovat huomanneet ruudun oikeasta laidasta. Streamereitä uitin tämänkin päivän, enkä oikeastaan kovinkaan monta erilaista perhoa siiman päässä käyttänyt. Ensimmäinen kala tukistikin perhoa jo n. 20 minuutin kalastuksen jälkeen. Hieman kauemmin siihen meni kuin edellisellä reissulla ;)Kirjolohi päätyi pataan vaikka ensin aikomuksena olikin se laskea takaisin. Perho oli yhdistelmä valkoista, sinistä ja hopeaa...Kuva edelleen odottaa tuloaan.
Yhdistelmä oli myös mustaa ja valkoista, sillä allekirjoittaneen päivän ottiperhot olivat valkoisia ja Pxin mustia. Vedä tästä nyt jotain johtopäätöksiä! Tai ehkä johtopäätös on tänäänkin, että sillä saa mitä uittaa. Tarkeintä on varmasti uittaa perho oikein ja tarkalleen kalan eteen. Joskus tarvitsee siis synkkiäkin, että perho varmasti menee sinne kalan eteen.
Ja joskus tarvitsee kortisonipiikkejä ja/tai särkylääkkeitä, että pystyy kalastamaan. Ja invapaikkoja, että pääsee riittävän lähelle jokea. Vai mitä Pxi?
Tässä vielä pientä videonpätkää. S'il vous plaît! :
Perjantai kolmastoista päivä. Kalassa ei ollut epäonnen päivä. Päinvastoin, sillä päivä oli varsin antoisa. Vuosi on muutenkin lähtenyt kalastuksellisesti oikein mukavasti käyntiin. Kerran aikaisemminkin ehdin jo kalalla käydä mutta tuosta reissusta en jaksanut mitään tänne kirjoitella. Tuolla reissulla nousi kauden avauskala (taimen) ja tällä perjantaisella reissulla nousivat kauden ensimmäiset kirjolohet.
Ensimmäisen reissun ensimmäisen taimenen ohella jännittävän hetki oli ehdottomasti paluumatka kotiin. Moottoritiellä huristellessani nimittäin tuli kanssa-autoilija samaa kaistaa vastaan. Moottoriteillä harvemmin kuitenkin vastavirtaan ajellaan.
No joo...Tälle perjantain reissulle olin sitonut taas kasan uusia streamereitä, joita sitten uitin jälleen kerran tuolla tuoreella kärkiuppoavalla. Hyvin tuntuivat toimivan, streamerit ja siima. Ensimmäinen eväkäs pujahti haaviin jo minuutin kalastamisen jälkeen...
Vaikka tällä reissulla talvikalastus näyttikin parhaita puoliaan, niin tuskimpa tämä ilo pitkään kestää. Pakkasia näyttäisi pitelevän ja jo nytkin suvannot alkoivat puskemaan jäähän. Talvi taitaa rynniä päälle, joten ehkä kalastusta on lykättävä hieman keväämmälle. Tai no, yritän vielä jos vain mitenkään mahdollista. Mutta ensin sidotaan lisää niitä streamereitä. Ja jos jossain vaiheessa löydän hieman ylimääräistä aikaa, niin voin vaikka postata blogiin muutaman perhokuvankin.
Ja pieni ärsyttävä videonpätkä. Kuka älyää mitä tässä tapahtuu? :)