Mötköä tuulessa

Koska pari edellisistä haukireissua meni lähinnä pieniä pulikoita nostellessa, niin oli aika suunnata uusille vesille. Linnuntietä tosin matkat ovat varsin pieniä, sillä edelleen pysyn saman kunnan alueella. Karttoja ja ilmakuvia on tullut taas tutkittua ahkerasti.

Säätiedotus lupasi varsin tuulista keliä ja sitä se todellakin oli. En antanut sen häiritä, sillä alueella jonka olin valinnut oli kyllä riittävän suojaisia paikkoja kellurengaskalastukseen. Ja loppujen lopuksi aallotkin olivat yllättävän 'lempeitä'. Ei sellaisia teräviä ja hakkaavia vaan loivasti keinuttavia. Paluumatkalla oli iso mäntykin kaatunut tielle, joten tuulen voima oli kuitenkin ollut päivän aikana varsin navakka.

Kerrankin olin varsin aikaisin liikeellä mutta silti ensimmäinen valoisa tunti meni aivan johonkin muuhun kuin kalastukseen. Tuntia aikaisemmin ehkä pitäisi jo veden äärelle siirtyä. Aamu kun tuntuu olevan aina varsin tehokasta kalastusaikaa. Nytkin päivän ensimmäiset kalat olivat heti selvästi vauraampia. Ensimmäinen kala, joka  nousi n. 15 minuutin kalastamisen jälkeen, oli jo 5.3 kg. Pari heittoa kalan vapauttamisen jälkeen siiman päässä potkutteli arviolta 7-8 kg:n kala mutta sepä ei pysynyt aivan loppuun asti koukussa.

Tästä päivä jatkui kiivaan perhojen vaihtelun ja paikkojen hakemisen merkeissä. Löysinkin toimivan yhdistelmän ja kalaa nousi hetken aikaa varsin mukavaa tahtia. Pieniä pulikoita ja oli aika siirtyä toisaalle sekä pitää tauko.

Päivän kääntyessä iltapäivälle ja ottiperhon löydyttyä oli kalastus varsin leppoisaa. Käytin renkaassa 4.5 kg:n hauen ja kasan pienempiä. Mutta siinä vaiheessa, kun eräs pieni lahti oli jo hyvin pommitettu, päätin siirtyä takaisin alueelle, josta aamulla olin isomman kalan karkuuttanut.

Kyseinen paikka oli kuitenkin tällä kertaa 'tyhjä'. Viereisen kaislikon keskeltä irtosi kuitenkin ensin pienempi kala. Tästä pari heittoa ja pinnassa posahti oikein kunnolla. Hieman järeämpi kala oli ottanut perhon. Vedin kalan maltilla ulos ruohojen keskeltä ja ohjasin renkaan maihin, jossa väsyttelin loppuun 'mötkön'.

Vaaka heilahtikin omiin ennätyslukemiin ja entinen reilu 8 kg:n tilastomerkintä siirtyi historian kirjoihin. Digitaalilukema näytti nimittäin 9.3 kg, joten oli  aika ottaa oikeinkalakuva. Paikalle oli pelmahtanut ohikulkija ihmettelemään kalaa, joten tyrkkäsin Gopron miehelle. Sen verran tutisevat kädet oli kuitenkin kuvaajalla, että hämärtyvässä illassa ei kovinkaan kummoista kuvaa tullut. Mutta kyllä tuosta juuri ja juuri kalan erottaa...

Kylpytakkikostaja (merellä tapahtuu)

Hetki on taas vierähtänyt edellisestä blogipäivityksestä. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö olisi kalassa käynyt. Takana on nyt useita kelluntarengaskeikkoja merelle. Yhteensä niitä lienee jo seitsemän (7). Mukana siis nuo edellisen blogikirjoituksen seikkailut. Aika monta reissua siis jo takana ja melkoinen kasa haukia. Ankkahaukitarinan jälkeen on noussut ainakin pari vitosen kalaa ja yksi kutonen. Pienempiä sitten sitäkin enemmän.

Parin viimeisen reissun aikana isommat kalat ovat olleet kuitenkin jossain piilossa. Olen käynyt heittämässä myös paikkoja, joista aikaisemmin on vauraampia kaloja tullut. Mutta ei enää. Tänäänkin isoin hauki oli vain kolmosen kala. Muutenkin syönti on ollut varsin vaisua. Näyttäisi, että vesi on ollut laskusuunnassa joten ehkäpä siinä yksi selitys.

Koska nuo ison kalan paikat ovat olleet 'tyhjiä', niin tänään ajattelin käydä korkkaamassa itselleni uusia alueita. Ennakkotyötä olin tehnyt karttojen ja ilmakuvien avulla. Paikka, jonka olin valinnut, näytti ainakin päällisin puolin erinomaiselta ja sinne varhain aamulla suunnistin.

Koska lähistöllä oli mökkejä kuten jokaisessa muussakin kolkassa Suomenlahtea, niin jätin auton reilun matkan päähän rannasta. En vielä vaihtanut kalastusvermeitä päälle vaan kävin katsomassa josko rannasta pääsisi vesille. Vapaata rantaa ko. paikassa oli kuitenkin useita satoja metrejä. Ei siis mökkejä...

Originaaliphoto by T.Pällo

Kävelin pientä tietä myöden kun jostain mäeltä alkoi kuulua epämääräistä mölinää. Pusikosta loikkasi mies kylpytakissa ja kumisaappaissa. Hän lähti juoksemaan perääni.

OUUUHH OUUUUH (ja jotain epämääräistä möngerrystä ruotsiksi)

minä : 'Mitä? Häh?'

kylpytakkimies : 'OUUUH OUUUUH'

minä : 'Siis mitä?'

kylpytakkimies : 'OUUUH. Mitä sinä täällä teet?

minä : 'Olen kalaan menossa. Kävin katsomassa jos pääsisin veteen tuolta rannalta.'

kylpytakkimies : 'Mitä sinä täällä teet? kuka olet?'

minä : 'Kalaan olen menossa.'

kylpytakkimies : 'Mitä sinä täällä teet? Kuka olet?' (ääni nousee lähinnä huudoksi!)

minä : 'Kalamies. Olen menossa kalastamaan haukia.'

kylpytakkimies : (ja vielä kerran) 'Kuka olet?'

Kylpytakkimies : (huutaa) 'SINÄ ET TÄÄLLÄ KALASTA!!!' (muminaa)

Tässä vaiheessa käännyn pois ja sanon miehelle perään : 'hyvää huomenta sullekin'



Että tälläistä tänään. Ja en todellakaan ollut lähelläkään kenenkään tonttia. Paikalla oli mökeistä vapaata rantaa useita satoja metrejä. Mutta pienestä tuntuvat muutenkin nämä ranta-asukit hermostuvan. Ehkä pelko katoavista kaloista niin on niiiiiiiiiiiin suuri!

Päivän aikana mietin itsekseni, että kuinka suuri ero on sisäsuomen ihmisten ja näiden rantaruotsalaisten välillä. Rannikolla tulet varsin usein ajetuksi pois kalavesillä kun taas hieman pohjoisempana olen saanut useita kahvikutsuja tuntemattomilta ihmisiltä sekä kerran jopa lämpimän sauna. Siis ennestään tuntemattomilta ihmisiltä!

Hyvää kalastusaikaa meni hukkaan tuon episodin takia. Otin käyttöön suunnitelma B:n ja vaihdoin maisemaa. Ehdin käymään pari haukipaikkaa läpi ja muutaman kalankin onnistuin saamaan. Mutta koska isommat kalat olivat hukassa, niin hyppäsin autoon ja vaihdoin taimenvesille.

Olin nääs sitonut viikolla muutaman uuden mertsariperhon ja olin ne myös napannut mukaani. Tehokasta peliaikaa oli tosin vain pari tuntia ennen pimeän tuloa. Päätin kuitenkin kalastaa melkein pimeään asti ja se todellakin kannatti. Hämärän jos laskeuduttua onnistuin nimittäin jallittamaan matalasta rantavedestä syksyn ensimmäisen meritaimeneni. Kala ei ollut järin suuri mutta taimen kuitenkin. Tuo 'nippanappa' 40 cm kala sai vapautensa varsin nopeasti.

Ankkahaukea

Pitkän 'kuivan' tai siis kalastamattoman kauden jälkeen olen vihdoin saanut kaivettua kellurenkaan naftaliinistä. Ja pari reissuakin on jo takana. Haukivesillä on siis tullut käytyä ja sanoisinko, että ihan kohtalaisella menestyksellä.

Ennen reissua tuli väänneltyä jo melkoinen kasa uusia isoja perhoja haukien herkuiksi. Epoksi on muuten tullut vaihdettua hyvin pitkälti UV-liimaan. Oikein näppärä keksintö haukiperhoja varten...

Ensimmäinen reissu oli vielä jotakuinkin vaatimaton, sillä renkaan vierellä ei tullut käytettyä kuin muutama hauki. Näistä isoin sentään rapsakka kolmikiloinen. No, ehkä kelikään tuolla reissulla ei ollut paras mahdollinen, sillä rengaspaikat olivat hyvin vähissä kovan tuulen takia.

kuva : T.Pällo

Toisella reissulla sitten oli jo huomattavasti tyynempää mutta vesisade hieman haittasi viihtyvyyttä. Kaloja se ei sen sijaan haitannut, sillä vesisateen aikana tulivat myös parhaat kalat. Sama pieni poukama antoi parissa kymmenessä minuutissa 3-5-7 kg kalat. Ei yhtään paha.

Ja tästä sitten takaisin kartan ääreen ja uusia haukivesiä hakemaan...

Syksyn taimenet

Syksyn toinen kuvausreissu piti sisällään lähinnä videokuvausta. Toki perinteisiäkin kuvia otin mutta nyt keskityin hieman enemmän kuvaamaan elävää kuvaa.

Vesi oli parissa päivässä laskenut mukavasti ja hieman kirkastunutkin. Kaloja löytyi taas tutuista paikoista ja tutuista puuhista. Helpotti siis huomattavasti kuvaamista.

Kuvasin myös GoProlla vedenalaista kuvaa mutta vesi oli aivan liian sameaa, jotta kalat olisivat kuvissa näkyneet. Huolimatta siitä, että pariin otteeseen pyörivät kylki aivan kamerassa kiinni. Tosin kamera vedessä sai kalat käyttäytymään selvästi säikymmin.

Tänään on taas vettä heittänyt taivaalta oikein urakalla, joten se tietää samalla parin päivän stoppia purokuville. Toivotaan sateettomia kelejä ensi viikoksi, jotta uutta materiaalia syntyisi. Purokierrokset jatkuvat...

Tässä vielä tuo video eiliseltä :

Taas se aika vuodesta...

...Kun itse kalastaminen on hieman taka-alalla ja on aika puuhastella muuta. Tai itseasiassa alkaisi olemaan se aika vuodesta, kun kohteeksi pitäisi ottaa haukikaislikot ja mertsarikivikot. Niidenkin aika on hyvin lähellä.

Mutta juuri nyt näyttäisi olevan taas se aika käsillä, kun lohikalat aloittavat kutupuuhastelut oikein tosi tarkoituksella. Se myös tarkoittaa sitä, että on aika hiippailla kameran kanssa purovesillä kuvaamassa varsinkin taimenten puuhastelua. Tietysti siinä sivussa tulee myös törmättyä puronieriöiden kutupuuhasteluihin.

Tänä syksynä kuvaaminen tulee kuitenkin olemaan varmasti erittäin haastavaa. Viime aikoina on satanut runsaasti ja tämä on johtanut vesien nousemiseen ja samentumiseen. Tänäänkin toinen paikka, jossa vierailin, oli täysin kuvauskelvoton. Vettä oli niin törkeästi, että en päässyt lähellekään jokiuomaa. Ja lisäksi kutusoraikon päällä huilasi varmasti enemmän kuin metri kuravelliä.

Onneksi eräs tuttu soraikko 'toimi' tälläkin veden korkeudella. Löysin nimittäin pienen pätkän jossa kuvaaminen jopa onnistui jotenkin. Ja muutaman kuvankin onnistuin räppäämään pitkällisen kyttäilyn jälkeen. Toivottavasti olisi muutama päivä taukoa sateesta, jotta vesi kääntyisi hieman laskuun. Silloin mahdollisuudet hyviin kuviin paranisivat huomattavasti. Ja ei haittaisi vaikka valoisia päiviäkin riittäisi. Valoa kun tarvitaan noiden kuvien ottamiseen...

Tainionvirran pieni taimen

Melkein ensimmäinen havainto joelle saavuttuani oli tämä pienen pieni rantavedessä uiskenteleva taimenen poikanen. Kokoa sillä taisi olla peräti viiden sentin verran. Elämänsä alkutaipaleella oleva pieni kalanpoikanen siis. Toivottavasti kasvaa isoksi ja voimakkaaksi.


Mutkia on vain matkallaan erittäin paljon. Vihollisia ja vaaroja. Ihme, että on edes syntynyt maailmaan tuossa turveliejuisessa vedessä. Ehkä toivoa joella siis on. Tai siis taimenien siellä syntyä.

Vielä kun alueen kalastus- ja istutuspolitiikka suosisi lajia enemmän. Kirjolohet siellä tämänkin pienokaisen naapurissa polskivat. Niitä on joki ollut viime vuosina täynnä. Isoja lähinnä. Yllätyksesi olen nyt loppukesän aikana perhooni tartuttanut myös kirjolohen, joka oli kooltaan tämän pienen taimenen kokoinen. Siis vain muutaman sentin mittainen kirjolohi. Pinturiin haksahti ja salakaksi sitä ensiksi onnistuin pitämään. Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoitti sen pikkuruiseksi sateenkaareksi.

Tainiovirran peruskokoinen kirjolohi

Kalojen kolkkausprosentti on Tainionvirralla jotain aivan uskomatonta. Kuluneen kesän aikana en ole kenenkään nähnyt vapauttavan ensimmäistäkään mitallista kalaa (kavereitani en laske tähän listaan). Oli se sitten ollut kirjolohi, taimen tai harjus. Yllättäen juuri isommat harjukset ovat taas jälleen kerran olleet kateissa. Pussiin ovat kai nekin päätyneet. Kunpa edes näin lähestyvän rauhoitusajan kynnyksellä taimenia säästeltäisiin enemmän. Tottakai suurinosa on vastaistutettuja mutta saaliiksi päätyy tietenkin hieman pidemmänkin elinkaaren joessa nähneitä.

Rauhoituksen alkamiseen on enää muutama päivä aikaa. Kalojen kutukäyttäytyminen on kuitenkin alkanut, sillä näin jo eräällä soraikoilla ensimmäiset nahistelevat kalat. Kuopan kaivuutakin jo harjoittelivat kylkeä näyttämällä.

Sodankäynti kiivaimmillaan

Viimeisiä henkäyksiä viedään tämän hetkisestä kesälomasta. Liikkeellä oltiin siis asenteella 'vielä kerran pojat'. Tai siis olin. Yksin kävin viettämässä iltapäivää eräällä lähijoella. Mukana vain vapa, kela, jokunen perho ja makkarapaketti kera juoman. Eli siis kaikinpuolin semmoinen rauhallinen kalastussessio. No, oli mulla kamerakin tietty...

Rauhallista kalastussessiota tietysti häiritsi hieman pusikosta kuulunut haulikon paukahtelu. Vesilintujen metsästys alkoi tänään ja sen kyllä huomasi. Sodankäynti oli varsin kiivasta ja todennäköisesti henkiä siellä menetettiin. Ei tainut kuitenkaan lintukoira olla se kaveri, joka hiipi huomaamatta seläntaakseni ja aloitti metrin päässä armottoman haukkumisen. Melkein vetelät livahtivat pöksyyn...

Olipa muuten täälläkin pusikko pullollaan matopurkkia ja matopurkkimiehen jättämiä ohrajuoman hylsyjä. Ihmekös tuo kun kalatkin hieman hiljaisempina ovat. Tai oli siellä sentään jokunen harjuksen ja taimenenpenikka säästynyt. Sääli tätä kalastuskulttuuria...

Nyt on muuten syksyn karsintapaikatkin jaettu. Allekirjoittanutkin jaksoi kuin jaksoikin rustata hakemuksen näihin kekkereihin. Kesän karsinnat kun jätin suosiolla väliin ja keskityin lähinnä metsässä juoksemiseen. Syksyllä kun suunnistuskalenteri näyttää isompia aukkoja, niin viitsin perholla kilpailumielessä jälleen kerran kalastaa. Voi tosin olla tuo ote hieman järvikalastukseen kateissa, sillä pariin vuoteen en ole tainut istarijärvillä kalastaa. Ja paikat sain muuten molempiin kisoihin, jonne oli hakenut eli Havulammella ja Risulammella nähdään...