Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Wednesday, April 2, 2008

Keski-Suomi turnee

Dodii, pintaperhokalojen makuun pääsimme. Siihen ei tarvittu kuin matkustaa merta edemmäksi kalalle. Maanantaina aamuyöstä starttasimme kohti Viitasaarea ja tutuille sumarimestoille. Lähtöhetki ei jälleen kerran lupaillut sään puolesta paljoakaan. Aamusta oli nimittäin melkeinpä läpinäkymätön sumu.

Päivä 1.

Joelle ehdimme jo hieman yli yhdeksän aamulla. Tuuli tuntui varsin kylmältä eikä ötököitäkään juuri hangella näkynyt. Kuoriutumisia oli ainakin edellisenä päivänä tapahtunut kohtuudella, sillä hyönteisten nahkoja hangella sentään oli. Ensimmäisen pintakäynnin bongaamiseen ei kuitenkaan mennyt puolta tuntia pidempään. Ja siitä sitten vain muutama heitto ja kauden ensimmäinen pinturitaimen kävi käsissä. Pienihän se oli mutta kala kuitenkin.

Tahti jatkui liki samanlaisena, sillä hetkeä myöhemmin muutaman metrin päässä toinen tuikki. Ja kolmas, neljäs jne. jne. ja eikun lisää heittoja. Eikä tarvinnut edes montaa heittoa tehdä ja pari kivan kokoista taimenta kävi haavissa pyörähtämässä. Hieno alku reissulle.


Päivä jatkui tasaisesti pintaperhokalastuksen merkeissä. Kaloja tuli ja meni, mutta emme kuitenkaan löytäneet mainittavan isoja eväkkäitä. Päivän isoin venytti mittaa kuitenkin 48 cm:n kohdalle. Odotukset olivat kuitenkin korkealla iltaa kohti mutta pettymykseksemme illasta tuli erittäin hiljainen. Aamupäivä ja puolen päivän jälkeinen hetki olivat siis päivän huippukohdat.


Päivä 2.

Yöllä oli ilma selkeästi plussan puolella. Illalla olin bongannut saunan ikkunalta kauden ensimmäisen yöperhosenkin. Aikaisin oli tämä yökkönen herännyt, sillä silloin elettiin vielä maaliskuun puolta. Yö ja vielä aamukin oli erittäin tuulinen. Mökin pihassa satoi käpyjä viereisistä isoista kuusista. Synkältä näytti.

Ja synkältä näytti joellakin. Tuuli tuiversi ja aurinkokaan ei paistanut. Korreja kuitenkin kömpi hangella joten jotain oli vielä odotettavissa. Peksillä oli kovat poltot heittää, joten hän ponkaisi jo jokeen kun itse jäin rannassa olevalle penkille istumaan. Taisin siinä liki tunnin istuakin ja katsella virran viemiä. Hyvä strategia, sillä onnistuin bongaamaan muutaman tuikkivan kalan. Näyttivät erehdyttävästi harjuksilta, sillä niin pieniä olivat tuikkirenkaat.

Ensimmäinen tarjottu pinturi ei tuottanut tulosta. Nymfissä kävi sentään joku pyörähtämässä tarttumatta. Vaihto pienempään pinturiin taas tuotti tulosta. Hetken potkuttelun jälkeen arviolta 52-55cm taimen solahti haaviin. Nätti pullea mutta hieman tummahko kala. Ja hetkeä myöhemmin samasta paikasta toinen hieman pienempi taimen kohtasi saman haavin. Hieno alku tällekin päivälle.

Edellisenä päivänä joella oli kuulemma ollut vielä erinomainen sumarihätsi mutta nyt näytti uhkaavasti, että kuoriutumishuippu on täälläkin ohitettu. Sumareita ei keskipäivän jälkeen juurikaan näkynyt. Tosin vesisadekin hieman hillitsi hyönteisten pöristelyä pinnalla. Kaloja tavoitimme kuitenkin juuri sen verran, että mielenkiinto säilyi.

Onnistuin päivän aikana myös kastelemaan kamppeeni oikein huolella. Jostain kumman syystä nesteen poiston jälkeen olin unohtanut vetää kahluuhousujen vetoketjun kiinni ja yritin kahlaamista joen keskellä olevalle kivelle. Avoimesta vetoketjusta tottakai solahti litrakaupalla kylmää vettä housuihin. Olin siis pakotettu järjestämään nuotiolla vaatteiden kuivatusoperaation jotta kalastuspäivä saattoi jatkua.

Pari päivää siis varsin laadukasta kalastusta takana. Aivan aikaisempien vuosien huippusaaliisiin ei nytkään päästy mutta silti hienoja kaloja kävi haavin pohjalla. Näyttäisi kuitenkin, että tämän vuoden sumukorentokalastus alkaisi olemaan armottomasti ohi. Jotain rippeitä hyönteisistä on toki vielä jäljellä mutta huippu on ohitettu. Ensi vuonna sitten taas uudestaan. Seuraava odotuksen aihe onkin sitten jäiden lähtö ja kisakauden alku.

3 comments:

Janne Erämies said...

Hyvä reissu,täytyy yrittää itsekkin ensi vuonna järkätä talviloma vähän myöhäisemmälle ajankohdalle,niin kerkeis käydä heittämässä muutamia sumarireissuja keski-suomeen.
Ps.Se vetoketju on housuissa sitä varten että vesi pysyisi ulkopuolella:)

Harri Hytönen said...

Ei siinä mitään, jos olisi aina iso kasa kuivia vaatteita mukana.

Janne Erämies said...

NO eipä sillä meikäläisenki pöksyt ovat nyt ruvenneet vuotamaan melko reilusti,että kyllä viimeksikin oli kalsareita myöten kaikki märät mutta kun muistaa vaan ottaa vaatetta mukaan niin,no panic.