Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Monday, February 9, 2009

Aamupäivä joella

Kai se on kiittäminen postimiestä, että päädyin aamupäivästä joelle heittämään perhoa. Luukusta kolahti nimittäin Pohjolan perhokalastaja -lehti. Vaikka tässä numerossa olikin melko vähän kotimaata liippaavaa tekstiä, niin silti se sai ajatukset siirtymään kalastukseen. Nooh, ehkä ulkona pilvien raosta pilkistellyt aurinkokin sai jotain liikettä aikaiseksi.

Keli oli nimittäin keväisen upea. Pakkasta oli toki hieman, mikä sai vielä vaparenkaat jäätymään. Vesi tippui kuitenkin räystäistä ja lumi suli tien reunustoilla. Kevät tulee.


Aikaisemmat reissut olen vetänyt pelkällä nymfilinjalla ja kellusiimalla. Tällä kertaa koppasin myös mukaan pari streameriä ja kolmosuppoavan siiman. Tarkoitus oli taas kerran 'ruopata'. Tunnin verran ehdin tehokkaasti heittämään mutta kaloja ei tällä kertaa siiman päässä käynyt. Ainoa havainto kaloista oli rantavedessä hetkiseksi piipahtanut harjus.

No comments: