Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Tuesday, February 10, 2009

Koska kisakausi lähenee..

..alkaa myös keskustelu kilpaperhokalastuksesta kiihtymään. Tosin itsekin olen lusikkaa sopassa hämmentänyt jo pitkin talvea höpisemällä kaikkien kalojen mukaan ottamista kisoihin. Nykysysteemillähän kisakalastus keskittyy kotimaassa vain lohikaloihin. No, pari poikkeusta tietysti on, kuten esim. Gatti chub open eli tuttavallisemmin turpakisa.

Keskustelua on syntynyt ja ilmeisesti muutkin alkavat näyttämään asialle 'vihreää valoa'. Onpa Savo pro teamin sivuilla menossa asiasta äänestyskin Pitkäkosken karsintaa koskien. Kannattaa käydä katsomassa äänestystilannetta Savo pro teamin sivuilta.


Tuskin kaikki kisakalastajat edes hyväksyvät 'särkien' mukaan ottamista, mutta oma mielipiteeni on, että näin kisoihin saataisiin helpommin tasaisia pooleja ja samalla vaadittaisiin myös enemmän kaloja kisojen voittamiseksi. Nykyisin kun on mahdollista voittaa kisa vaikka yhdellä kalalla. Jokaiseen kisapaikkaan systeemi ei tietenkään sopisi, mutta vastaavasti käyttöön voisi löytyä aivan uusia vesiä. Eikä 'särkikisoista' hankituista taidoista voi olla haittaa ulkomaan kisoissa joissa usein ongitaan muitakin kuin lohikaloja.

Käy myös vilkaisemassa asiasta keskustelua 'Hanak open' -ketjun alla.

2 comments:

Janne Erämies said...

Onko Harri kenties tutkinut tuota porvoonjoen vesistöä tarkemmin,noiden turpien kannalta,tänään on ollut karttasivut melkoisen syynin alla meikäläisen huushollissa.
Joutuu kanssa varmaan käydä kesällä tutkimassa alueita ja voisi tossa joku päivä käydä vähän ajelemassa kyseisillä alueilla että vähän olisi paikat tiedossa kun ekaa kalareissua käy heittämässä.

Harri Hytönen said...

Paikkoja on jo tiedossa. Joskus jokunen kala tullutkin.