Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Thursday, May 31, 2012

Lisää 'särkiä'

Mielenkiintoista, kuinka vanhojen tapojen ja tottumusten siirtäminen hetkeksi syrjään saa pääkopan raksuttamaan. Tässä tapauksessa raksutus alkoi siitä, kun lähdinkin tuttujen taimen-, kirjolohi- ja purkkaripaikkojen sijaan kalalle tuonne 'särkiränniin'. Lohikalojen kalastus tutuista paikoista on varsin yksinkertaista puuhaa eikä näin tarjoa ainakaan allekirjoittaneelle suuria ahaa-elämyksiä.


Eilen illalla sidoskelin muutaman uuden perhon aivoraksutusten seurauksena. Ei ne nyt mitään sen erikoisempia perhomalleja ole mutta jotain pientä maustetta vanhoihin hyviin malleihin. Siis sellaisiin malleihin, jotka ovat todistetusti turville aikaisemminkin kelvanneet. Niin, turpiahan minä tavoittelin tänäänkin.

Suurimman osan aikaisemmin kalastamistani turvista olen onkinut nymfeillä. Tietty kaloja on tullut myös etenkin sillä mustalla leechillä mutta myös erilaisilla putkiperhoilla (Kymijoelta). Tänään sitten setissä sai jatkaa musta leech sekä uppisten tilalle lykätyt nymfit. Jatkoin myös uusien aluiden kartoittamista.


Varsin kivan näköistä koskea näyttäisi tuolla olevan. Melkein haiskahtaisivat taimenpaikoille jos taimenia joessa hieman enemmän uisi. Tai kai siellä joku satunnainen yksilö saattaisi olla. Ja varmaan tulevaisuudessa onkin, sillä uutisoihan esimerkiksi Etelä-suomen sanomat eilen Porvoonjoen mätirasioista. Koskipaikkojen koluamiseen tarvitsisi kuitenkin pukea päälle kahluuvermeet mutta niitä ei ollut tänäänkään mukana. Ihan vaan kumppareilla mentiin.

Seuraavalle reissulle pitää kyllä ehdottomasti ottaa kuvauskalustoa mukaan, sillä niin runsas oli hyönteisparveilu tänään. Päikkäriä, vesiperhosta ja kaislakorentoa pöristeli tämän tästä. Varsinkin heptagenia - päikkäreitä näkyi reippaasti. Ne on niitä keltaisia...





4 comments:

Anonymous said...

Kerroppahan.Minäläiset perhot toimivat parhaiten hammonjoen kaloille? pitäisi joku päivä pyörähtää siellä kalalla.



t.Jukka

marko said...

eikai tuolla mitää taimenia enää ole ollenkaa.. mut tosiaa saattaa ehkä joskus olla ku lopettavat sen punasenbroilerin istuttamisen ja keskittyis pelkkään taimenen mätirasiaan..
hammolla toimii kaikki mitä kalat suostuvat suuhunsa ottamaa :P kokeile vaikkapa jänönymfiä. toimii aina.

Harri Hytönen said...

Pienet nymfit ja pintsukat tällä hetkellä. Pienet leechitkin kelpaavat ajoittain.

Harri Hytönen said...

Tässä yksi hyvä malli Hammolle:

http://harrihytonen.blogspot.fi/2011/03/perhoja-52011.html