Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Friday, June 15, 2012

Särkiseikkailut jatkuvat

Tänään päätinkin tutun turpajoen sijasta lähteä katsastamaan uusia vesiä. Eli seikkailut särkikalojen maailmassa saivat jatkua, sillä niin epätodennäköistä muiden kalojen löytyminen on näistä lähikurajoista. Mutta koska varsinkin tuo turpa on erittäin mielenkiintoinen kala, niin mielellään sitä virtaavan veden äärellä lämpimiä kesäpäiviä viettää. Tosin kaikki muutkin kalat kelpaavat, sillä kalalajia tärkeämpää on koukuttaa juuri sillä hetkellä haluttuja lajeja. Ei ne lohikalat aina...


mielenkiintoisen väristä vettä

Ensi silmäys sillalta paljasti jo varsin mielenkiintoisen värisen joen. Vesi oli todella sameaa jopa verrattuna alueen muihin savijokiin. Sävyero syvän sinisen taivaan ja savisen joen välillä oli varsin mielenkiintoisen näköinen.

Ja kalojahan alkoi löytymään tasaisella tahdilla. Paikoitellen joka heitolla joku kävi siiman päässä tukistamassa. Tosin joka ikinen taisi olla särki, vaikkakin kalojen ulkonäkö pisti ensin pohdiskelemaan muiden särkeä lähellä olevien eväkkäiden välillä. Kalojen silmät eivät olleet syvän oranssin tai punaisen värisiä vaan lähinnä kellertäviä. Malliltaankin olivat hieman perussärkeä korkeampia. Kotona aikani jouduin nettiä selailemaan ja hakemaan eri kalojen tuntomerkkejä. Hetken luulin kalojen olevan sorvia mutta kirkkaan oranssit evät näiltä puuttuivat. Olkoon sitten särkiä.



 'tassunkuva' pyrstössä

Kosken puolella kalat olivat perussinttikokoa mutta kosken alasuvannosta löytyi parvi varsin kookkaita yksilöitä. Nehän pistivät jopa hanttiin siiman päässä. Mukavia ongittavia vaikka rasvaevällisiä eivät olleetkaan.



4 comments:

Taimenmies said...

Laita Harri kuva niin varmistetaan, tuntomerkit viittais sorvaan.

Harri Hytönen said...

Jep. Kuva postitettu.

Jussi Haapala said...

Vähän molemmat harrastukset alkutekijöissään, niin valokuvaus kuin perhohommatkin, ja kiinnostaisi tietää miten saat kuviisi noin hyvät värit? Käytätkö jotain suodinta tms?

Harri Hytönen said...

Käytössä on varsin usein polarisaatiosuodin ja loput hoitaa kuvankäsittely.