Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Wednesday, July 15, 2009

Fiilistelyreissu

Ihmeellisesti tuo Suomen sää vaihtelee. Pari päivää sitten vettä tuli enemmän kuin saavista kaataen ja taas tänään oli kunnon helle. Tänään tuli myös käytyä keskipäivän kalaretkellä nahkaa käristämässä. Tämmöiset retket ovat lähinnä kunnon fiilistelyreissuja, sillä harvemmin isot kalat häiritsevät. Poikkeuksia tietenkin on, sillä eivät kaikki päiväreissut turhia ole.


Tänäänkin tarjottiin varsin kivan kokoisia kaloja. Osa niistä meni ja osa tuli onnistuneesti ylös. Pari kaloista meni taas tutun vaivan takia, mitä olen myös päivitellyt aikaisemminkin blogissani. Ongelmana oli taas Hanakin ohutlankaiset koukut. Tiedän kyllä, että ne olisi pitänyt jo hylätä jos isompia kaloja on tarjolla. Valitettavasti rasiasta löytyi erästä perhomallia lähinnä noihin ohutlankaisiin sidottuna. Seuraavalle reissulle tarvitsee kai sitoa muutama perho paksulankaisempiin.

Eräs kalastuksen häiriötekijä oli myös laumallinen naapurimaan asukkaita, jotka päättivät tulla kahlailemaan koskeen kalastajista välittämättä. Kauhulla katselimme kuinka pieni tyttökin kahlasi melko kovassa virtauksessa, jossa yksikin askel harhaan olisi saattanut imaista tytön kiviseen koskeen. Ja tottakai takakontista kaiveltiin myös virveliä... Onneksi tällä kertaa sentään halusivat ymmärtää englantia..

No comments: