Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Thursday, September 24, 2009

Raakaa harjoittelua Vltavalla

Täällä sitä ollaan taas puskettu pari päivää treeniä Tsekin maalla. Tosin tällä hetkellä lähinnä tulee lojuttua hotellilla ja yritettyä saada aikaiseksi muutama uusi perho. Tänään onnistuin hukkaamaan jokirantaan pienen rasiallisen Cdc-pintureita, joten täydennystä kaivataan.

Eilinen päivä vierähti lähinnä viime vuodesta tutuilla paikoilla kalastellen. Vesi oli jälleen kerran (kuten viime vuonnakin aluksi) hieman korkealla ja sameaa. Tosin ei nyt ihan hirveästi häirinnyt, sillä nyt tiesimme jotain kikkoja kalojen löytämiseksi eli jotain ollaan opittu.

Nämä tutut paikat löytyivät läheltä Rozembergin kylää upeiden linnojen katveesta. Tällä kertaa iso osa kaloista oli erinäisiä 'särkiä' mutta silti aivan loistavia kisakaloja. Täällähän kelpaavat kaikki kalat 20 cm alamitalla. Lohikalojakin saatiin eli taimenet, harjukset ja kirjolohet tulivat tutuiksi. Näiden ed. mainittujen lisäksi onnistuin itse karkuuttamaan myös varsin kookkaan nieriän aivan haavin vierestä. No, ei kyllä harmittanut, sillä liki samasta kolosta ongin pari kirjolohta.

Tämän päivän vietimme lähes legendaarisella pätkällä Vltavaa Lipnon altaan yläpuolella. Jokainen tsekkiläisiä nymfikirjoja lukenut varmasti on kuullut näistä loistavista harjusvesistä. Ja melko upeaa kalastus tuolla olikin, sillä saimme nauttia hienosta pinturikalastuksesta koko päivän ajan. Isoimmat harjukset olivat tosin 'vain' n. 40 cm mittaisia. Näiden lisäksi haavin pohjalla pyörähti melkoinen kasa taimenia. Nämä tuli kuitenkin ongittua suurimmaksi osaksi erilaisilla nymfeillä.

Huomenna onkin jo viimeinen treenipäivä, jonka tod.näköisesti vietämme hieman lähempänä kisapätkiä. Tämän päiväinen retki oli lähinnä nautiskelua, sillä niin erilaisia nuo pätkät ovat verrattuna kilpailu-alueeseen.

Kuvia en tällä kertaa jaksa lisäillä, sillä yritän palata sidontapenkin ääreen. Reissun jälkeen työstän sitten uuden gallerian näistä kuvista.

No comments: