Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Wednesday, September 7, 2011

Hammonjoki 06092011

Kävin tekemässä hieman epäonnistuneen koekuvausreissun Hammolle. Testailin videokuvauskalustoa mutta eipä siitä tällä kertaa tullut mitään. Pari tuntia ehdin puskassa rymytä ja kalastuskin meinasi jäädä hieman vähille kaiken tuon säheltämisen keskellä.


Jo menomatka venyi pahasti, sillä sisäinen lintubongari pakotti pysähtelemään ja tuijottelemaan taivaalla liihottavia haukkoja. Niitä näkyikin yllättävän tiheään. Hyvä sää oli ajanut selvästi linnutkin saalistamaan. Joelle päästyäni sitten juoksentelin hetken kameran kanssa haikaran perässä saamatta yhtäkään kuvaa aikaiseksi. Sinne se kalastusaika siis hupeni.



Kalapuolella oli muutenkin hurjan erikoinen reissu Hammolle, sillä ensimmäistäkään lohikalaa en käyttänyt ylhäällä (kasan ahvenia kylläkin). Nieriöitä kyllä näkyi mutta näitä en tavoitellut nyt lainkaan. Käytettävissä ollut vähäinen kalastusaika nimittäin hupeni kun yritin jallittaa kahta erittäin säikkyä kirjolohta. Konttailin ja hiiviskelin pusikossa yrittäen päästä varovaisesti tarjoamaan näille perhoa. Ikävä kyllä viimeistään heittoliike ajoi ne pakosalle. Ai miten niin vaikeita kaloja?

Ja miten niin heittäminen on tuolla pusikossa joskus vaikeaa? Ja vielä yli kahdenkymmenen pusikkotreenivuoden jälkeen ;)



5 comments:

Pussi said...

Jaa, eikö GoPro:lla onnistunut suuntaus kohilleen vai mikä oli?

Harri Hytönen said...

Suuntauksessa ei ollut mitään vikaa ;)

Anonymous said...

Tuossa puussa on pakko olla joku magneetti :)

-Aki T

Harri Hytönen said...

Ahaa. Ilmankos tuo sama paikka on ennenkin imenyt mun perhot. Tosin tuossa oli oksien välissä n. 25 cm kolo mihin piti perho sijoittaa.

Anonymous said...

Kieltämättä aika haasteellinen kolo johon heittää mutta magneettia siinä on, sano minun sanoneen...

-Aki T