Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Wednesday, April 22, 2009

Aurinkoinen aamu joella

Vihdoinkin näyttäisi kelit lämpenevän. Muutaman päivän puhaltunut kylmä pohjoinen tuulikin on tyyntynyt. Jospa nyt kevät ottaisi jo hieman isomman askeleen. Joella vesi oli edelleen yllättävän alhaalla. Veden värikin oli melkoisen kirkas.

Taisi kuitenkin pohjoistuulesta olla kaloilla vielä sellainen muisto, että olivat hieman nihkeällä päällä. Parisen tuntia ehdin kalastamaan loistavassa säässä ennen työpaikalle raahautumista. Tapahtumia oli tällä kertaa vain yhden harjuksen verran. Kuitenkin selkeästi enemmän kuin edellisellä. kerralla.


Hyönteiselämänkin soisi jo pikkuhiljalleen virkistyvän lämpöisten kelien mukana. Niitä ensimmäisiä päikkäreitä odotan melkein enemmän kun vasta ohi mennyttä sumariaikaa. Tällä reissulla näin lähinnä runsanlukuisesti pieniä kaksisiipisiä. Myös yhden pienen koskikorennon bongasin, mikä ei ollut kuitenkaan sumukorento.

3 comments:

Ismo Tolonen said...

Moi,

Tämä ei liity tähän juttuun, mutta kun ei ollut yhteystietoja ja jäi kaivelemaan pari juttua noista kuvistasi. Onko tuo Vekara-open jossain varuskunnan mailla vai aivan muualla?

Toinen juttu, että onko Vekaran ahvenlampeen istutettu kirreä kun näkyy kisat olleen. Sen verran kuvista näkyi, että ylil (taitaa olla kapt nykyisin) Lakela näkyy saunan edessä pollottavan josta päättelin, että on varuskunnassa oleva lampi. Ite olin tuolla varusmiehenä ja kesäkessuna v 95-97ja ei silloin kyllä ollut kuin ahvenia nimensä mukaisesti tuossa lammessa.

T. Ismo

Harri Hytönen said...

Kyllä. Vekara-open (Risulampi) on varuskunnan alueella. Kuten myös Ahvenlampi jossa käydään tänäkin vuonna karsintakisa.

Ismo Tolonen said...

Jees. Kiitos. En muista, että tuolloin olisi ollut aktiivisempaa perhokalastus-toimintaa varuskunnassa, mutta hyvä että nykyisin on!