Horoskooppia on uskominen

Jostain löytyi horoskooppi, joka tiesi kertoa, että tähtimerkkini henkilöt ovat hieman rauhattomia jos eivät jatkuvasti löydä jotain tekemistä. Aamulla katselin ensin televisiosta Salpausselän kisojen naisten perinteisen kisaa. Virpi Kuitunen loisti jälleen ja voitti kisan. Hyvä Virpi!

Lähetyksen jälkeen pakkasin romppeet ja pyyhkäisin jälleen kerran kalalle. Päivä alkaa olemaan jo sen verran pitkä, että huoletta voi mennä kalalle vielä iltapäivänkin puolella ilman, että pimeys pääsee heti yllättämään. Saavuinkin joelle vasta noin kello yksi iltapäivällä. Tehokasta peliaikaa jäi siis jotakuinkin viisi tuntia. Riittävästi, jotta ehdin muutaman paikan koluamaan huolella.


Aluksi näytti, että päivästä olisi tulossa täydellinen haukipäivä. Ensimmäinen piikkikita pureskeli siiman poikki jo muutaman heiton jälkeen. Paikanvaihdon jälkeen haukien syönti jatkui kiihtyvällä tahdilla. Ensin keskivirrassa kävi äkäinen hauki pyyhkäisemässä pinnassa uivaa streameriä oikein apinanraivolla kuitenkaan tarttumatta. Ilmeisesti sama kala seurasi perhoa ja tälläsi vielä uudemman kerran samalla uitolla. Kala irtosi kuitenkin hetken pyristelyn jälkeen.

Muutama lisäheitto ja jälleen oli hauki kiinni. Tällä kertaa reilu kilon pulikka pujahti haaviin asti musta streameri tukevasti leuassa kiinni. Kala uimaan ja uutta heittoa kohti keskivirtaa...

Aloin raksimaan jäitä vaparenkaista perhon jatkaessa uintiaan keskivirran puolella. Samassa tunsin jotain eloa siiman toisessa päässä ja nappasin nopeasti tukevamman otteen vavasta. Perskules, kalahan se siellä. Ja vieläpä taimen! Nippanappa nelikymppinen taimen oli napannut hiljalleen virran mukana lilluneen perhon suuhunsa. Melkoista taitokalastusta, eh?



Päivän kolmas (tai paremminkin neljäs, sillä katkotus hauen kanssa oli se ensimmäinen) tapahtuma lisäsi päivän saaliiden lajikirjoa. Jälleen kerran kahlatessa jostain ilmestyi kookas harjus aivan jalkoihin. Eikä tämäkään kala pystynyt vastustamaan nokan eteen ilmestyvää vihreää larvaa, sillä haaviin harjus loppujen lopuksi päätyi. Vapautuksen jälkeen tämä noin 40 cm:n kala jäi vieläkin aivan jalkoihin uiskentelemaan. Paiskasin perhot uudelleen kalan eteen ja se otti samaisen vihreän larvan toistamiseen. Tällä kertaa kuitenkin tarttumatta kunnolla.

Sumukorentojen kuukausi on alkanut...

...Vaikka ei niitä sumareita sentään vielä joella näkynyt. Pikkupakkasta ja hentoista lumisadetta sen sijaan riitti jotakuinkin koko päivän. Ehkä kuitenkin hetkisen verran keli saattoi piipahtaa jopa plussalla.

Tällä kertaa sainkin kaveriksi edellisessä kirjoituksessa esiintyneen sankarin eli bambumestari Juhan. Starttailimme ainakin minulle hieman epätavallisen aikaisin aamulla eli aavistuksen kahdeksan jälkeen. Ainakin tälle talvelle minulle normaalimpi aika on ollut kömpiä joelle puolen päivän aikaan.

Aamulla olin kaapinut mukaan kasan uusia streameitä joita edellisenä iltana hartaudella väänsin. En tosin raaskinut aivan kaikkia ottaa, vaan säästin osan myöhempiä reissuja varten. Ja tämän päivän jälkeen on myös sidottava taas uutta täydennystä, sillä sen verran ripeään tahtiin perhoja katosi pohjakiviin ja hakoihin. Varsinkin Juha kirosi tyhjentynyttä streameriaskiaan. Etenkin siinä vaiheessa, kun päivän aikana toimineet yksilöt oli menetetty.


Tosin ei perhomenekki lopulta kuitenkaan pystynyt pilaamaan muuten aivan erinomaista talvipäivää. Ahti oli nimittäin harvinaisen suopealla päällä ja muisti meitä molempia hienoilla pilkkukyljillä. Juhan menestyksen salaisuutena oli 'hieman yllättäen' musta streameri ja minulla taas talven aikana tutuksi käynyt simppustreameri. Nymfit ja muut pikkuperhot saivat erittäin vähän peliaikaa, sillä vasta päivän viimeisinä hetkinä kaivelin indikaattorin ja risukoppa/larvavirityksen esille.

Pieni mainoksen paikka

Pikkuhiljalleen pitäisi ruveta rustaamaan sm-karsintahakemusta. Tosin joka vuosi olen aika viime tippaan sen jättänyt ja niin näyttäisi nytkin jäävän. Kalenterikin on tietty hukassa, joten suunnittelukin on hieman nihkeää. On se taas otettava itseään niskasta kiinni!!

Ja se mainos tulee tässä ... Alkukarsinnat järjestetään myös Jyräänjoella, joka on ollut allekirjoittaneen yksi vakiopaikoista menneinä vuosina. Siksipä saatan tuonne hakea, sillä eihän paikallistuntemuksesta voi ainakaan hirveästä olla haittaa. Ikävä kyllä joen harjuskanta on pahasti päässyt taantumaan parhaista vuosista. Jyräänjoki oli muuten joskus erittäin hyvä harjuspaikka.

Jyrään karsinnan kisasivut löytyvät bambumestari Juha Penttisen sivustolta.

Pääset sinne tästä

Ei kahta ilman kolmatta

Mitä sitä hyvää putkea katkaisemaan? Siis tietenkään kyse ei ole esim. ryyppyputkesta vaan kolmen päivän kalastusputkesta. Kohtuullisen harvinaista, että talvella tulee kalastettua näin useana päivänä peräkkäin. Sumariaikaa ei tietenkään enää lasketa varsinaiseksi talvikalastukseksi. Eihän? Silloin olen parhaimmillani kalastanut liki kymmenenä päivänä peräkkäin.

Aamulla kiedoin kasan risukoppia ja pörräsin netissä mm. ilmatieteenlaitoksen nettisivuilla. Lupaili jälleen ihan kohtuullisen lämmintä päivää. Eli eikun kamppeet kasaan ja ratin taakse. Auton mittari näytti kuitenkin viittä pakkasastetta ja taivaaltakin alkoi kiihtyvällä tahdilla tuprutella lunta. Tästähän tuli todellinen talvikalastuspäivä.

Joen rannalla tuli rimpauteltua kaverini Peksin kanssa ja myös hän innostui ideasta tulla kalalle. Ehdin kuitenkin aikani tahkota omin päin ennen Pekan saapumista joelle. Tässä ajassa ehdinkin jo löytämään päivän ainoaksi jääneen kalan, joka puraisi jälleen kerran streameriä.

Kala oli tavanomainen musta luikero joita pääasiassa Hartolan kalat tuppaavat olemaan. Tai ehkä nämä laihaan kuntoon itsensä ajavat ovat edellisen kesän istukkaita, sillä joukossa on kuitenkin selvästi paremmassa lihassa olevia yksilöitä. Lienevät sitten niitä 'vanhempia' kaloja. Puhuttamattakin oli selvää, että laskin kalan takaisin. Ja vielä ilman kahluuhousujen kastumista sisäpuolelta. Tai siis housuni olivat päivän jälkeen toki kosteat sisäpuolelta mutta sillä ei ollut mitään tekemistä kalan takaisin laskemisen kanssa. Kyse ei ollut siis mistään 'hekumallisesta hetkestä' tai 'jeesusmaisesta' olosta vaan puhtaasti vuotavista kahluuhousuista. Uudet pöksyt edelleen hankintalistalla. Ehkä sitten ensi talveksi..



Kumma kyllä vaikka kuinka tulee sidotuksi erilaisia nymfejä ja risukoppia talvikalastusta varten, niin silti suurin osa kaloista tulee parilla tehokkaaksi osoittatuneella streamerillä. Huolimatta siitä, että tänäänkin esimerkiksi juuri risukopat saivat uittoaikaa kohtuullisen paljon. Onneksi on kuitenkin myös niitä päiviä jolloin vain pienet perhot tuntuvat toimivan. On se sentään kuitenkin hauska onkia 'oikeilla perhoilla'.

Talitintteja panettaa..

Tai ainakin sen verran äänekkäästi nuo visertäjät laulavat tällä hetkellä. Auringonpaiste ja lämmin sää sai aikaiseksi myös sen, että allekirjoittanut pyyhkäisi jälleen kerran joelle. Ei sitä näköjään malta pysyä sieltä poissa jos suinkin on aikaa ja mahdollisuus olla perhoa uittamassa.

Aurinko möllötti siis pilvettömällä taivaalla. Auton mittari näytti peräti neljää astetta plussalla. Todella keväinen sää vaikka vasta päästellään helmikuulla. Vain sumarit puuttuvat. Tai siis niitähän odotellaan vielä muutama viikko.


Kalojen osalta jatkoin siitä mihinkä eilen jäin eli vihernieriän väsyttelyyn. Haaviinkin asti kyseinen herra (tai rouva) päätyi hetken potkuttelun jälkeen. Tarkemmin ajatellen haukia päätyy saaliiksi talvella melkein enemmän kuin kesällä. Syynä tietysti talvisen kalastuksen keskittyminen lähinnä suvantoihin.

Vaikka pari taimenta onnistuin päivän aikana bongaamaan, niin hetken näytti että jalommat kalat kiertävät perhoni tällä erää. Päivän pelasti tuon hauen lisäksi kuitenkin nymfillä ongittu pienehkö taimen. Tämä kala oli jostain syystä päättänyt köllötellä varsin erikoisessa paikassa. Kala oli parkkeeranut täysin virtaamattomaan kohtaan ja vielä mutapohjalle. Vettäkin taisi olla peräti polveen asti. Normaali paikka hauen pulikalle mutta ei ehkä taimenelle. Kala siis kuitenkin kelpuutti kevyesti painotetun nymfin pitkällä ja ohuella perukkeella ongittuna.



Päivän toinen erikoinen tapahtuma oli koukun katkaiseminen ainakin minulle uudesta kohdasta. Tavallisestihan koukku pätkähtää poikki koukun mutkasta mutta nyt 'heikoin lenkki' oli juuri silmän takana. Taisi osua takurissa johonkin kiveen. Nettipalstoilla on aikaisemmin ollut paljon juttua Knapekkien heikkoudesta mutta kyllä näköjään Hanakitkin pettävät. Nooh, mielestäni kaikissa koukkumerkeissä on ollut heikkoja yksilöitä. Turha haukkua pelkästään näitä tsekkimerkkejä. Erinomaisia koukkuja molemmat, eikä itselläni edes tähän mennessä ole ollut montaakaan katkennutta koukkua.

Stressin lievitystä

Jeps, mennyt viikko kasasi sen verran pahan stressin tai melkeinpä hermoromahduksen, että jotain oli tehtävä. K****n kasvaessa otsassa päätin ottaa pitkät töistä hieman totuttua aikaisemmin ja pyyhkäisin hakemaan kalavehkeet.

Jo matkalla huomasin päätöksen olleen oikean vaikka vettä ja räntää vihmoi suorastaan vaakatasossa. Keli oli plussalla mutta muuten jotakuin surkea. Mitä väliä! Ei sitä sokerista ennenkään olla oltu.

Kelistä huolimatta reissu alkoi mitä mainioimmin. Rymysin joen rantaan ja kiskaisin ensimmäisen heiton muutaman metrin päähän. Veteen en edes mennyt vaan oioin siimoja penkalta. Streamerin pyörähtäessä rantapenkkaan jostain ampaisi taimen sen hakemaan. Kala tarttui itsestään ja kiihkeän 15 sekuntisen jälkeen taimen rimpuili jo haavissa. On se vaan joskus helppoa. Otin pari kuvaa ja lykkäsin taimenen oikeaan elementtiinsä. Kuten kuvasta näkyy, oli kalan leukaperät ottanut hieman kosketusta koukun kanssa aikaisemminkin.


Päivän toisen kalan sain samalla hetkellä kun aurinko päätti kurkistaa pilven raosta. Tämä 'taimen' oli pukeutunut maastopukuun ja erehdyttävästi muistutti haukea. Tai siis itseasiassa poranokkahan se oli. Kivasti kuitenkin jytkytteli siiman päässä vaikka hätäisesti kilon rajan ylitti.




Päivän aikana tuli rymyttyä myös 'uusilla' alueilla. Vaikka Tainionvirta on vuosien saatossa tullut erittäin tutuksi, niin silti suvantoalueilta vieläkin löytyy hieman tuntematonta vettä. Aukealla vain tuuli teki heittämisestä turhan työlästä.

Puolet päivästä tahkosin jotakuin erilaisilla streamereillä ja toisen puolen ongin pitkästä aikaa indikaattorin ja larvojen yhdistelmällä. Tällä kertaa kuitenkin streamerionki vei voiton, sillä risukoppa ei 'löytänyt' varmuudella yhtään nälkäistä kalaa. Ehkä sitten ensi kerralla. Aikaisempien talvien kokemuksella indikaattoriviritys on ollut kuitenkin erittäin hyvin toimiva suvanto-onginnassa. Aikaisemmillakin reissulla on toki ollut tarkoitus indikaattoreilla onkia, mutta olin onnistunut balsamollukat sen verran hyvin kätkemään, että vasta nyt sain ne käyttöön. Seuraavalle reissulle tarvisee myös kietaista lisää risukoppia, sillä tälle reissulle varatut yksilöt ovat nyt virran syvyyksissä.

Kuninkaan portin kautta kalalle

Niin ne vaan pakkaset antoivat taas hetkiseksi periksi. Kylmää taisi riittää peräti yhden yön verran ja silloinkaan ei yli kahdenkympin päästy. Sen verran kuitenkin, että rantavedet olivat muuttunut luistinradoiksi.

Keli tuppasi muutenkin olemaan tänä sunnuntaina kohtuullisen vaihteleva. Hartolaan päästyäni taivaalta ripeksi hieman vettä ja keli painui plussalle. Päivän aikana löytyikin kaikkea auringon paisteen ja lumimyrskyn väliltä.



Tiedä sitten oliko sään ailahteluus sekoittanut myös kalojen päitä. Kumman vaisuja olivat vaikka onnistuikin useitakin eväkkäitä paikallistamaan. Siimanpäähän niitä oli kuitenkin vaikea houkutella vaikka kerran siinä jopa onnistuin. Suurin osa päivästä tuli jälleen kerran tahkottua erilaisia streamereitä höystettynä sivuperukkeessa olleella risukopalla.


Päivän ainoasta onnistumisesta voinen ehkä hieman kiittää hetkellistä auringonpaistetta, sillä ilman sitä en olisi aurinkolaseja varmaankaan päähäni laittanut. No, polaroideista olisi kuitenkin pilviselläkin hyötyä. Siis hyötyä kalojen havaitsemisen muodossa...


Onnistuin liki huomaamatta toteuttamaan erään pikkukikan, mikä joskus toimii harjusten 'onginnassa' eli pohjan pöllyttämisen kahluutöppösillä. Harjushan ei ole järin arka kala, eikä ihmeemmin väistä outoja 'kahlaajalintuja', vaan eväkkäillä on ennemminkin tapana tulla ruokailemaan kalastajan alapuolelle. Niin tälläkin kertaa. Olin hetken armottomasti piiskannut varsin hyvää vettä streamerillä ilman tulosta. Kelasin jo siimaa sisään ja samalla kompuroin kohti rantaa. Kahlatessani kuitenkin huomasin noin metrin päässä leukojaan loksuttavan mahtiharjuksen (Onneksi ne kakkulat olivat juuri nyt päässä).


Tottakai vaihdoin mahdollisimman nopsasti hieman pienemmät viekoittimet siiman päähän. Olivat vain turhan painavia, sillä setti holatti kivenkupeeseen ja jäi pohjaan. Vaihdoin kevyemmät larvat ja pöllyttelin hieman lisää vesikasveja jotta harjus ei menettäisi mielenkiintoaan. Täsmäheitto samalle linjalle ja kala ei voinut vastustaa kiusausta vaan hotkaisi vihreän larvan hyvällä ruokahalulla. 43 cm harjus haavin kautta takaisin vapauteen.

Tuulen välillä tauotessa onnistuin jopa bongaamaan muutaman pintakäynnin. Olivat vain harmittavasti heittokantaman ulkopuolella. Mutta niinhän ne usein ovat.. Seuraavalle reissulle sitten sidontapenkin kautta. Sen verran harmaat aivosolut vielä raksuttavat, että uutta ideaa pukkaa kalojen kiusaksi..