Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Sunday, April 26, 2009

Tyhjän pyytäminen jatkuu

Ei sitä näin upeilla keleillä malta sisällä pysyä. T-paita keliä siis pukkasi tänäänkin, joten suuntasin taas nauttimaan auringon valosta paikalliselle joelle. Ohjelmassa siis jälleen kerran pari tuntinen aamupäiväsessio.

Yritin hakea kaloja hieman eri paikoista kuin parilla edellisellä kerralla. Kalat kun ovat olleet viime aikoina hieman kateissa. Ei kyllä auttanut tämä kikka tänään. Yhtään kalaa ei nimittäin käynyt siiman päässä. Ainoa havainto kalasta oli kyljen välähdys streamerin perässä.

Koska kalastus oli vaisuhkoa keskitin taas tarmoni ympärillä olevan luonnon tarkkailuun. Onnistuinkin saamaan näköhavainnon neljästä peurasta, kymmenistä linnuista sekä melkoisesta 'kasasta' pienissä lammikoissa kurnuttavista sammakoista. Kasasta siksi, että nuo otukset pitivät toistensa päällä kiipeilemisestä. Niin se suku jatkuu..

Friday, April 24, 2009

Kevätrusketusta hankkimassa

Kuten eilen jo höpisinkin, niin tänään oli vuorossa aavistuksen pidempi kalareissu. Tosin ei hirveän paljon pidempi, sillä tunnit tuntuivat loppuvan päivästä tekemisen paljouden takia. Iltapäivän puolelle joelle ehtiminen painui, mutta onpahan ainakin molemmat tietokoneeni vihdoin verkottuneena. Mystisiä toisinaan nämä langattomat verkot..

Päivästä tuli aivan uskomattoman lämmin. Hyvä niin, sillä lähtötohinoissa unohdin kahluutakin kotiin. Parinkymmenen plus-asteen turvin pitkähihainenkin paita riitti vallan mainiosti. Hieman kalastuspäivää häiritsi vuotavat kahluuhousut sekä kotiin unohtunut kela, joka piti sisällään kolmosuppoavan. Kahluuhousut olin toki yrittänyt paikata Aquasurella mutta tuntuivat siitä huolimatta vuotavan kuin seula. Mukana oli toki kolmosupposiima mutta hieman väärää luokkaa, sillä tämä kela oli ladattu 9-luokkaisella haukisiimalla. Kohellusta kerrassaan.

Kaikista kommelluksista huolimatta oleminen joella oli varsin nautinnollista. Ruuhkaa ei ollut ja sää mitä parhain. Toki kalat olisivat saaneet rikkoa tätä harmoniaa hieman, mutta hyvä näinkin. Ei sitä voi odottaa liikoja kirkkaalla auringonpaisteella kalastettaessa.

Sain toki yhden varsin mukavan kalatapahtuman noiden muutaman hassun tunnin aikana. Tämä kala ei ollut kuitenkaan tarkoittu solahtamaan haaviin vaan se irtosi parin potkun jälkeen ja katosi sen sileän tien takaisin monttuunsa.

Huomenna jatketaan kalastusaiheisesti, sillä tarkoituksena olisi lähteä katsastamaan tämän vuotiset perhomessut Tampereella. Ehkäpä saan jonkun räpsyn aikaiseksi myös tuolta reissulta.

Kevään jokimuotia

Uuden seuramme (Etelä-suomen kilpaperhokalastajat) uudet 'seura-asut' ovat valmistuneet. Nyt voitte tunnistaa jäsenemme nimellä ja seuran nimellä + logolla varustetuista paidoista.

Samassa 'erässä' syntyi myös erittäin rajoitettu erä oman nettisivuni mainosta kantavia t-paitoja. Näiden paitojen perusväri on sininen mutta liikenteessä on kaksi vihreää 'erikoispaitaa'. Näistä toinen on itselläni ja toinen Penttisen Juhalla.



Thursday, April 23, 2009

Kalasta kun voit

Itse ainakin toteutan tuota otsikon mukaista ohjetta varsin tiheään. Huolimatta siitä, että välillä tyydyn hyvinkin lyhyisiin 'retkiin'. Onneksi läheltä löytyy useita jokia joissa voi käydä pikavisiiteillä.

Tänäänkin tarjoutui pieni hetki joella. Sen tarkemmin kelloa katselematta sanoisin, että olin joella peräti 45 minuuttia. Useampi perho sai siinä ajassa käydä rauhassa uimassa. Eivät olleet kalat ilmeisesti tulleet vielä näin railakkaasti virtaavaan veteen.

Huomenna sitten hieman pidempi sessio jos kaikki suunnitelmat toteutuvat. Tosin ihan koko päiväksi en malta huomennakaan mennä. Ai niin, kevään ensimmäinen joten kuten onnistunut kaksisiipiskuvakin näki päivän valon. Tosin päivän valoa oli vieläkin turhan vähän, sillä aurinko oli tiukasti piilossa pilvien takana eikä valaisutarpeita ollut mukana.

Wednesday, April 22, 2009

Aurinkoinen aamu joella

Vihdoinkin näyttäisi kelit lämpenevän. Muutaman päivän puhaltunut kylmä pohjoinen tuulikin on tyyntynyt. Jospa nyt kevät ottaisi jo hieman isomman askeleen. Joella vesi oli edelleen yllättävän alhaalla. Veden värikin oli melkoisen kirkas.

Taisi kuitenkin pohjoistuulesta olla kaloilla vielä sellainen muisto, että olivat hieman nihkeällä päällä. Parisen tuntia ehdin kalastamaan loistavassa säässä ennen työpaikalle raahautumista. Tapahtumia oli tällä kertaa vain yhden harjuksen verran. Kuitenkin selkeästi enemmän kuin edellisellä. kerralla.


Hyönteiselämänkin soisi jo pikkuhiljalleen virkistyvän lämpöisten kelien mukana. Niitä ensimmäisiä päikkäreitä odotan melkein enemmän kun vasta ohi mennyttä sumariaikaa. Tällä reissulla näin lähinnä runsanlukuisesti pieniä kaksisiipisiä. Myös yhden pienen koskikorennon bongasin, mikä ei ollut kuitenkaan sumukorento.

Monday, April 20, 2009

Hammonjoki 20042009

Koska viikonloppu meni täysin ilman kalastusta tai ilman mitään siihen liittyvää, ajattelin piipahtaa aamusta Hammolla ennen työpaikalle raahautumista. Tosin olisin varmaan jättänyt menemättä jos olisin tiennyt ikkunasta katsoen kuinka kylmä siellä oli. Aurinko onneksi paistoi pilvettömältä taivaalta.


Edellisestä käyntikerrasta vesi oli laskenut selvästi ja kirkastunut. Siksi tulikin hetki yritettyä kalastusta hieman 'vakavammalla' asenteella kuin viimeksi. Tulos tosin oli aivan sama kuin viimeksi eli kalat ovat vielä kateissa. Kalastin sellaisia alueita joissa yleensä olen keväällä ensimmäiset kalat tavannut.

Liian aikaista taitaa olla siis vieläkin. Kevät kun on ollut yleisesti hieman myöhässä, niin tuloksellinen kalastuskin Hammolla saattaa olla myöhemmässä kuin esimerkiksi viime vuonna. Päällisin puolin olosuhteet alkavat kuitenkin olla kunnossa. Hieman kun vain keli lämpiää, että tuolla viihtyisi hieman paremmin. Tänään oli ainakin näpit kunnolla jäässä. Aivan kuin olisi talvikalassa ollut.

Saturday, April 18, 2009

Taas perjantainen kalareissu

Tämähän alkaa muodostumaan melkein perinteeksi. Siis se, että perjantaina töiden jälkeen piipahdan hetkeksi tuonne paikalliselle joelle. Kai se on tavallaan työviikon nollausta..tai jotain.

Tulipahan kuitenkin lähdettyä vaikka keli oli mitä 'typerin'. Nimittäin erittäin kylmä ja puuskainen pohjoistuuli ryyditettynä lumisateella ei todellakaan edustanut parasta kevätsäätä. Vesi ei ollut joessa juurikaan noussut viikon takaisesta. Ei sinänsä vielä hirveästi haittaa, sillä nyt on kuitenkin näkösyvyyttä joten on mahdollista nähdä pinnan alaisia 'tapahtumia'.


Kalat olivat aivan selvästi samaa mieltä sään huonoudesta. Olivat pistäneet nimittäin suut harvinaisen tiukasti kiinni, sillä ensimmäistäkään tapahtumaa en tuossa lyhyessä ajassa saanut. Yleensä sentään joku pienempi kala käy 'syöttiin'. Eli kalastuksellisesti turha keikka vaikka kalastaminen sinänsä ei ole koskaan turhaa. Maailma on täynnä paljon turhempiakin asioita.

Monday, April 13, 2009

MP-team Finland reissussa

Totta! Kävimme Teron kanssa pitämässä mainettamme yllä merellä. Tyhjän pyytämisen kohteena oli tällä kertaa itäisen Suomenlahden hauki.

Jo matkalla pelipaikoille näytti hieman uhkaavalta, että riittävän paljon jääksi kutsuttua kiinteää vettä ei ollut muuttanut olomuotoaan. 'Sisemmät' vesialueet näyttivät nimittäin olevan tukevasti jäässä. Onneksi kuitenkin jo venerampilta oli näkyvissä myös avovettä. Laskupuuhiin olikin kasautunut melkoinen jono, sillä muitakin innokkaita kalamiehiä riitti. Tosin me olimme ainoat perhoa heittäneet.


Ikävä kyllä sitä sulaa vettä ei sitten ollut kovinkaan laajalla alueella. Kaikki hiemankin potentiaalisen näköiset paikat heitimme melko tarkkaan. Ja varsinkin Tero innostui testaamaan melko monen värisiä suteja.

Päivän aikana oli selvästi huomattavasti jään nopea sulaminen. Parin päivän päästä tuolla on todennäköisesti avovettä jo kaikkialla. Ei taida vain ehtiä haukihommiin ihan heti. Tero sen sijaan on lähdössä oikein haukiturneelle :)


Parikymmentä minuuttia käytimme myös taimenperhojen uittamiseen. Pienehkö hiekkaranta-kivikkoalue houkutti nimittäin yrittämään mertsareitakin. Varsinkin kun pohja oli rakkolevä mättäiden värittämä. Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, että tapahtumia ei ollut tällä sarallakaan.

Niin, ei piston pistoa koko päivänä. Mutta kivaa oli!!!

Saturday, April 11, 2009

Hammonjoki 11042009

Olin alkujaan menossa Hammolle käymään vain kameran kanssa. Hetken mielijohteesta ja parin päivän takaisen Hammonjoen ohikulkumatkan takia koppasin mukaan myös vavan. Pari päivää takaperin nimittäin vesi oli vielä inhimillisen alhaalla ja ei edes kammottavan sameaa.

Tilanne oli kuitenkin muuttunut melkoisesti. Joki virtasi ääriään myöden täynnä erittäin savisameaa 'vettä'. Muutaman sentin nousu tulee nostamaan veden paikoitellen yli penkkojen. Sulamatonta lunta oli vielä rannoilla, joten noususuhdanne todennäköisesti jatkuu. Jokeen laskevat pienemmät purot toivatkin melkoisella paineella lisää samaa 'liejua'.

Mutta koska vapa oli väkisin raahautunut mukaan olihan se pari heittoa tehtävä. Todellisuudessa kyllä heitin kymmenenkin heittoa hieman rauhallisemman virtauksen alueella. Sitten iski epätoivo ja pujotin vavan takaisin pussiin.

Eli kiteytettynä: on aivan liian aikaista kalastaa Hammolla. Odotetaan pari viikkoa ja katsotaan sitten tilanne uusiksi!

Loppuajan kyttäilin lähinnä kaksisiipisiä kameran linssin takaa. Näistä en yhtään kunnollista räpsyä saanut aikaiseksi mutta onneksi pari sumukorentoa antautui myös kuvattavaksi. Jotakin sentään saaliiksi.

Friday, April 10, 2009

Missä vesi?

Kaikkea sitä. Lumet ovat sulaneet melko mukavasti viime päivinä joten olisi voinut odottaa, että paikallisella joella olisi ollut jonkin asteinen tulva. Mitä vielä! Vesi oli suorastaan kadonnut jonnekin sitten viime kertaisen reissun. Veden pinta näytti olevan ainakin kolme kymmentä senttiä alempana kuin viikko sitten. Säännöstelypadot näyttävät tekevän tehtävänsä.

Jälleen kerran olin liikenteessä iltapäivän puolella. Tälle päivälle kalastusaikaa taisi kertyä kolmisen tuntia. Ja varsin tehokas sessio olikin, sillä tapahtumia oli varsin runsaasti. Taisi olla veden pinnan tipahtamisella vain positiinen vaikutus kalojen aktiivisuuteen.

Onnistuin näkemään myös kevään ensimmäiset kunnon pintakäynnit tällä joella. Sumukorentoja kalat eivät ainakaan hakeneet, sillä niitä ei näkynyt vedenpinnalla ja rannallakin vain yksi aikuinen yksilö. Kaksisiipisiä sen sijaan oli tänäänkin ihan mukavasti liikkeellä.

Pinturikalastuksesta ei vain tullut tänään mitään, sillä kevyt varustukseni oli tavallisista kevyempi. Olin nimittäin jättänyt perukesiimat yhtä rullaa lukuunottamatta kotiin. Jouduin siis kietomaan perhot kiinni 0.24 fluorosiimaan, mikä oli tässä tapauksessa aivan liian paksua. Esimerkiksi olisi ollut aivan turhaa yrittää kalastaa onnistuneesti vaikkapa kokoa 20 olevalla Griffit's gnatilla (se kun olisi voinut mennä kaksisiipisistä).

Erään parikin kertaa pinnassa käyneen kalan ongin kuitenkin ylös aivan jollain muulla kuin pinturilla. Toki pinturillakin yritin mutta 'syötti' ei kalalle kelvannut. Ihan mukava hieman päälle 40 cm kala se oli.

Muutenkin tällä reissulla oli aavistuksen isompia kaloja liikkeellä kuin muutamalla muulla aikaisemmalla reissulla. Kaksi taimenista ylitti 40 cm rajan. Positiinen yllätys oli myös harjusten ilmaantuminen. Isoin 'purje-eväkin' oli tänään liki 'nelikymppinen'.

Suurimmaksi osaksi tämän päivän kalat nousivat jälleen erilaisilla nymfeillä. Tosin pari kala haksahti myös pieniin streameihin. Ja yhden varsin mukavan kokoisen tiputin myös streameristä.

Wednesday, April 8, 2009

Hammonjoen karsinnan sivut auki

Väkertelin tuossa aamupäivästä Hammonjoen alkukarsinnan kisasivut.

Kisasivut löytyvät Kilpaaperholla.net -sivuston alta. Käykääpä katsomassa.



Sunday, April 5, 2009

Rippeet jäljellä

Uhkaavasti näyttää tuo sumarisesonki olevan menossa ohi täällä eteläisessä Suomessa. Siksipä piti vielä kerran lähteä yrittämään, jos vaikka tuloksellinen pinturionginta onnistuisi. Aamusta en pitänyt kiirettä joelle menossa, vaan tähtäsin kalastuksen aloittamisen vasta iltapäivän puolelle.


Saattoi olla kylläkin virhe, sillä eniten pinnassa räpisteli ötököitä heti joelle päästyäni. Siitä sitten meininki alkoi laantua mitä pidemmälle päivä eteni. Tosin aika surkean vähän hyönteisiä oli liikenteessä. Itseasiassa tällä joella pari viimeistä vuotta ovat selvästi olleet nihkeämpiä sumukorentojen määrän puolesta. Tai sitten ei vain yksinkertaisesti ole hyvät hätsit sattuneet kohdalle noina päivinä mitä olen joella viettänyt.

Pari pintakäyntiä sentään onnistuin päivän aikana bongaamaan. Ikävä kyllä nuo kalat olivat ensinnäkin juuri heittokantaman ulkopuolella ja lisäksi ne pintoivat todella harvakseltaan. Ei paljon kyttääminen auttanut, sillä maltilla jaksoin niitä väijyä ilman todellista tilaisuutta kalojen koukuttamiseen.

Pinturilla sentään pääsin kasan harjuksia narraamaan, sillä sokkona harjusten asentopaikalle heitetty pinturi toimi vallan mainiosti. Paikallistuntemuksesta näemmä jotain hyötyä. Päivän ainoa taimen sen sijaan tarjoutui koppaamaan synkällä uitettuun simppuun.

Viikolla en taida sumarisessioihin enää ehtiä töiden takia eli taitaa olla aika heittää hyvästit tälle sumarikaudelle. Joelta kotiin ajellessani päässä pyöri ajatus, että selvät istarimestat ovat yleensä parhaimpia paikkoja tätä keväistä sesonkia ajatellen. Näissä hieman haastavammissa paikoissa isompien kalojen (aktiivisten) löytäminen on selvästi enemmän tuurista kiinni. Tai sitten pitäisi pystyä päivystämään joella lähes tauotta.

Friday, April 3, 2009

Kevät porskuttaa

Onpahan vaan parissa päivässä lumet huvenneet melkoista tahtia. Köröttelin perjantain kunniaksi nopealle kalareissulle tuonne lähijoelle. Pellot näyttivät olevan jo jotakuinkin mustia eikä metsässäkään näyttänyt lunta juuri olevan. Lisäksi tänäänkin oli erittäin lämmintä ja vettä ripeksi. Kohta lähtevät loputkin lumet.

Sulavat lumet näkyivät myös jokivedessä. Vedenpinta oli selvästi lähtenyt hienoiseen nousuun. Lisäksi vesi oli ottanut väriä itseensä ja näytti lähinnä laihalta kahvilta. Paikoitellen vesi tuntui myös hieman haiskahtavan. Tuo onkin keväässä varsin ikävä piirre, sillä kaikki rannoille talven aikana pakkautunut saisse lähtee sulamisvesien myötä liikkeelle.


Olivat sumaritkin kadonneet jonnekin, sillä ensimmäistäkään ötökkää ei näkynyt. Ei muuten näkynyt kaksisiipisiäkään, joita oli vajaa viikko sitten erittäin runsaasti. Taitaa seuraava odottamisen aihe olla päikkäreiden kuoriutumiset.

Vaikka en ehtinytkään kalastaa kuin noin 90 minuuttia, niin kalatapahtumia oli kivasti. Ylös tulleet kalat tulivat kaikki nymfeillä (Pt + vihreä kuulanymfi) vaikka streameriinkin kävi kivasti kopsuttelemassa. Pienehköt taimenet eivät tällä kertaa vain jääneet tuohon vaatimattoman kokoiseen streameriin kiinni. Olin optimistisesti varautunut pintureillakin mutta ne jäivät taaskin käyttämättä.

Wednesday, April 1, 2009

Karkulainen

On se yksi 'pirulainen' tuo Ilmatieteenlaitoksen nettisivu. Sen luvatessa lämpöisiä kelejä (lue : sumarikelejä) näin keväisin, on tuo töissä pysyminen aika vaikeaa. Ja vaikeaa se oli tänäänkin, sillä sivuston luvatessa auringonpaistetta oli suorastaan pakko 'karata' töistä.

Ikävä kyllä jo joelle ajellessa alkoi näyttämään, että aamun tyyni ja aurinkoinen keli oli radikaalisti muuttumassa. Liput lepattivat sen verran levottomasti tangoissa, että tuuli tulisi tuivertamaan oikein urakalla. Sää vaihteli muutenkin laidasta laitaan päivän aikana. Välillä paistoi aurinko ja välillä työnsi lunta taivaan täydeltä. Siihen sitten yhdistettynä tuo navakka tuuli ja päivästä tuli aika heikko.

Ötököitäkään ei tällä joella ollut suuremmalti liikkeellä. Yksittäisiä räpistelijöitä näkyi hetkittäin veden pinnalla, mutta suurempaa hätsiä ei siis ollut. Pari kalaa sentään kävi nuo muutaman hassun hyönteisen poimimasta vedenpinnalta.

Yhden taimenen onnistuin kuitenkin huiputtamaan. Tai kyllähän pinturi kelpasi parille muullekin kalalle, mutta huonosti ajoitetut vastaiskut vesittivät useamman kalan väsyttämisen. Suurimman osan päivästä kyttäsin pinturi siiman päässä mutta hetkittäin paiskin myös synkällä simppuja. Huonolla menestyksellä toki. Tai no, vauraan kokoinen hauki kävi hätyyttelemässä streameria. Uiskenteli aivan jalkoihin kuitenkaan koppaamatta perhoa suuhunsa.