Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Friday, December 26, 2008

Musta murjaani

Käytetään nyt vielä tilaisuutta hyväksi, kun kausilupaakin on vielä muutama päivä jäljellä. Ensi kaudelle menee kyllä luvan hankkiminen jälleen kerran mietinnän alle. Tänä vuonna en tällä joella jälleen kerran jaksanut juurikaan kesällä kalastaa. Porukkaa on yksinkertaisesti aivan liian paljon. Lisäksi kun muutenkin on aika villin lännen meininki.

Talvella olen tuolla kuitenkin viihtynyt, sillä potentiaalista suvantoa on riittämiin. Eikä sitä jengiäkään ramppaa ruuhkaksi asti. Muutama vakiokävijä ja siinä kaikki.

Tiesin, että vettä tulisi olemaan paljon ja niin sitä olikin. Silti oli hieman jo jäätä pukannut suvantojen reunoille. Kuitenkin niin ohuelti, että miestä ei vielä kantanut. Jouduin siis hyvin pitkälti rikkomaan jäitä edessäni, jotta pääsin yleensä heittopaikoille. Melkoista rymyämistä, sillä melkein vyötäröä myöden joutui mutapohjilla kahlaamaan.

Kalastussession aloitin veden runsauden takia vitosuppoavalla mutta siitä ei meinannut tulla mitään. Oli nimittäin kaikesta huolimatta aivan liian synkkä siima. Perhoja katosi pohjan syvyyksiin aivan liian nopeaa tahtia. Tosin sain tällä virityksellä ottamaan hauen pulikan joka nirhasi siiman poikki. Vaihto kolmosuppoavaan ja kalastus alkoi taas rullaamaan.

Päivän toiseksi ja viimeiseksi kalatapahtumaksi jäi n. 45 cm taimen joka yllättäen koppasi streameriin. Muita kun en taaskaan heittänyt. Olihan melkoisen musta murjaani. Muuten kuitenkin hyväkuntoinen. Jatkaa uintiaan..

Thursday, December 25, 2008

Test center

Aamupäivästä iski omituinen inspiraatio kokeilla erästä juttua talvistreamereihin. Nopeasti väänsin pari testikappaletta, joita sitten piti päästä testaamaan. Kunhan vain epoksi ensin ehti toisessa näistä perhoista kuivumaan.

Kiva talvinen päivä oli pitkästä aikaa. Aurinko nimittäin pilkisti hetkittäin pilvien raosta. Ikävä kyllä tuota herkkua kesti aivan liian vähän aikaa. Eilen illalla hieman selailin vanhoja kuvia ja jostain kumman syystä sumarikuvat suorastaan hyppäsivät silmille. Ei ole pitkä aika, ei..

Pikkupakkasessa rymistelin siis tuonne lähijoelle testaamaan näitä kahta uutta viritystä. Hienoa, että kotiovelta ei todellakaan tarvitse ajella aina satoja kilometrejä päästäkseen kalaan. Ensi kaudelle ajattelinkin hieman enemmän panostaa lähialuiden paikkoihin mutta tämä tarkoittaa myös, että on asennoiduttava kalastamaan muitakin kuin lohikaloja. Turvat ovatkin mielessä, sillä pari hyvää paikkaa olisi nyt tiedossa.

Viritys numero yksi tuntui olevan varsin toimiva 'paketti', sillä jo kolmannella heitolla kala räpisteli siiman päässä. Varsin mukavan oloinen harjus, joka tällä kertaa hyväksyi streamerin. Pitäisi kai välillä onkia muillakin kuin streamereillä, mutta koska hieman olen jo aikaisemminkin 'testaillut', niin nymfirasiat ovat pysyneet visusti kotona. Kolme heittoa tästä eteenpäin ja tuo perhoyksilö jäi ikävä kyllä pohjaan. Testikappale kaksi ei ehtinyt kalatapahtumia antaa ennen kuin jäi pohjaan.

Testailuiden jälkeen siirryin sitten taas kerran ramppaamaan tuota loputonta joka mutkan jälkeen jatkuvaa suvantoa. Heittoja en juurikaan tehnyt, sillä alueet tuntuivat olevan toinen toistaan ilmeettömämpiä. Eikä heittopaikkojakaan tuntunut juuri olevan, sillä niin pusikkoisia rannat olivat. Kaloja todennäköisesti olisi jos vain jaksaisi tätä 'pioneerityötä' tehdä. Kesällä tuollaisissa paikoissa en todellakaan jaksaisi rämpiä. Piikikkäät pensaat kun ylettyvät parin metrin korkeuteen.

Saturday, December 20, 2008

Tyhjänpyytäjät reissussa

Onnittelut itselleni! Onnistuin parantamaan eilistä heräämisennätystä eli tänään tuli selvittyä kalareissulle vieläkin aikaisemmin kuin eilen. Niin, ei sitä malta pysyä poissa kalavesiltä kun ei parempaakaan tekemistä ole. Tänään mukaan lähtivät myös Erämisteri ja Pussi.

Aamulla kotipihasta lähtiessä keli oli jälleen kerran talvinen. Ihmeellistä soutamista ja huopaamista tämäkin talvi. Aivan kuten pari aikaisempaankin. Kasvihuoneilmiökö se tämä on, vai mikä? Tiedossa oli tuulista keliä aivan kuten eilenkin. Tänään ikävä kyllä olemista vesillä tukaloitti koko päivän jatkunut vesisade. Päivän päätteeksi ei juurikaan kuivia vaatteita päältä löytynyt. Kotona kaikki rojut päätyivätkin välittömästi pesukoneeseen.

Tämän päiväisessä kohteessa oli myös vesi huomattavasti sameampaa kuin eilisessä paikassa. Tämä yritti hieman lannistaa 'taistelufiilistä' mutta koska paikka on joka tapauksessa kalaisa, niin emme antaneet sen häiritä. Syövät ne kalat sameassakin vedessä.


Tai siis ainakin teoriassa. Minkäänlaista kosketusta emme nimittäin saaneet koko päivän aikana meritaimeniin. Ei siis mitään uutta auringon alla vaan sama vanha tuttu tyhjän pyytäminen jatkui. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Tai sitä seuraavalla.

Päivän ainoan saalispönötyskuvan nappasin jo tallustellessamme kohti pelipaikkoja. Tiellä oli runsaasti ketun jälkiä ja syykin selvisi loppujen lopuksi. Hirvi oli tiputtanut koipensa nälkäisten repolaisten käytettäväksi.



Friday, December 19, 2008

Niin lähellä. Niin kaukana.

Kerrankin sain itseni ylös kohtuullisen aikaisin aamusta. Tänään olikin vapaapäivä töistä, joten jo eilen illalla asennoiduin kalalle lähtöön. Muutamana aikaisempana viikonloppunakin on suunnitelmia ollut mutta aamu-unisena on ollut vaikeaa saada ukko heräämään. No, tänään se onnistui.

Herättyäni tarkistin toki ilmatieteenlaitoksen nettisivun viimeisten säätietojen saamiseksi. Rannikolla näytti tuulevan varsin navakasti vaikka jotain ihan muuta oli luvannut. Paljon kovemmillakin tuulilla tuolla olen käynyt joten en antanut sen häiritä.

Ja kivastihan siellä rannikolla puhalteli. Vesi ei ollut noussut edellisesta kerrasta juuri ollenkaan, joten olosuhteet olivat samanlaiset. Siis tuota navakkaa tuulta lukuunottamatta. Tosin juuri tälläinen keli on ainakin aikaisemmin tuntunut olevan juuri se 'the keli' mertsareille.

Kaikesta huolimatta päivästä näytti tulevan erittäin hiljainen. Epätoivo hiipi jälleen kerran mieleen päivän aikana. Syksy kun on muutenkin ollut meritaimenten osalta varsin hiljaista. Pari kalaa kun olen nähnyt mutta yhtään en vielä siiman päässä pidellyt. Eikä tarvinnut pitää nytkään.

Vaikka lähellä se oli, sillä illan pimetessä ja autolle päin rampatessani päätin vielä heittää yhden matalikon. Avausheitto tälle paikalle sai taimenen vihdoin kiinnostumaan perhosta. Kala ui aivan perhossa kiinni kun pysäytin vedon. Näin kun perho katosi kalan kitaan. Tässä kohti olisi pitänyt olla kalamiehellä malttia ja odottaa, että kala sulkisi leukansa. Mutta tottakai olin hätäinen ja kiskaisin aivan liian aikaisin. Perho sinkoutui kalan suusta ja taneli päätti ottaa Ritolat. Näkemiin!

Paluumatkalla sitten sain vielä astetta kovemmat tärinät käsiin, sillä pimeällä pikkutiellä peura loikkasi suoraan auton eteen. Oli sekunnin murto-osista kiinni ettei keulakoristeena oleva leijona vaihtunut peuraan. Onneksi minulla on melko nopeat refleksit joten ehdin tehdä rivakan jarrutuksen. Onneksi takana tullut auto oli riittävän kaukana, että ei tömäyttänyt takapuskuriin.

Sunday, December 14, 2008

Omituinen päivä

Kaikkea sitä näkee kun kalalle on menossa. Tai sieltä palaamassa. Menomatkalla törmäsin (en kuitenkaan kirjaimellisesti törmännyt) tienvieressä viittilöivään joulupukkiin. Paluumatkalla taas pikkutiellä tuli vastaan hevonen otsalampun kanssa. Tosin tässä tapauksessa otsalamppu oli onneksi ratsastajan eikä ratsun päässä. Tosin ei noista rannikon asukeista tiedä vaikka laittaisivat lampun hevosen päähän. Pitkästä aikaa tuli nähtyä myös aurinko, sillä lähes koko päivän aurinko ainakin pilkisteli pilvien raosta. Mukavaahan se oli tämän synkän harmaan ajanjakson keskellä.


Niin, merellähän sitä taas oltiin. Paljastui varmaan tuosta rannikon asukeista puhuttaessa. Jokunen hetki olikin jo vierähtänyt edellisestä mertsarijahdista. Välillä kun mukava kalastella joella. Oli muuten vesi kadonnut jonnekin merestäkin. Eilenhän päivittelin kun vesi oli laskenut roimasti paikallisjoella. Nyt taisi olla jotakuinkin metri vähemmän vettä kuin edellisellä merireissulla. Oudon näköiseksi olivat paikat muuttuneet. Kuivaa rantaviivaa oli ilmestynyt parhaimmillaan melkein 25 metriä.

Muutenkin keli tuolla rannikolla on varsin syksyinen eli lumesta ei tietoakaan. Aika hassultahan se tuntui, sillä vielä eilen illalla kävin hiihtämässä. Tosin viimeistään tämän päivän aikana lumet ovat huvenneet myös Lahden seudulta. Onneksi sentään loppuviikoksi lupailee lisää lunta.

Edellisen merireissun jälkeen laskeskelin todennäköisyyksiä seuraavan mertsarin saamiseen. Eivät tilastot aina näemmä pidä paikkaansa, sillä tyhjä reissu tästäkin tuli. Ei ollut nimittäin minkäänlaista havaintoa meren hopeisista. Tai jos ei lasketa mukaan lukuisia pikkukaloja mitä näin vedessä että aaltojen rannalle huuhtelemina. Syötävää ainakin olisi taneleille tarjolla.

Saturday, December 13, 2008

Hammonjoen kuulumisia

Uusi vuosi lähestyy ja sitä myöden uudet kujeet Hammonjoen suunnalla. Paljon on tapahtunut jo tänä vuonna mutta paljon on myös tapahtumassa ensi vuonna. Osa näistä ensi vuoden tapahtumista on pyörähtänyt eteenpäin jo tämän vuoden puolella. Yksi näistä on aikaisemmin mainitsemani Hammonjoen sm-alkukarsinta. Tässä vielä linkki tuohon kisakalenteriin.


Kevättalven aikana ylemmän alueen tulipaikalle valmistuu laavu, liiteri sekä wc. Talkootyölle on siis kysyntää tulevanakin vuotena. Tällä hetkellä tulipaikalle johtaa jo uusittu tienpohja. Myös pohjat tuolle uudelle laavulle on rakennettu. Lisäksi tulipaikan viereen on valmistunut uusi ilmoitustaulu jo aikaisemman parkkipaikan kupeella olevan lisäksi.

Lisäksi paikan näkyvyyttä on lisännyt tien varteen ilmaantuneet uudet opastekyltit. Paikanpäälle on siis entistä helpompi löytää. Suunnitteilla on myös saada ensi vuodeksi uudet paperille painetut esitteet joista ilmenee viimeisimmät kalastussäännöt.



Tällä hetkellä saattaisi olla jopa kalastettavat olosuhteet Hammolla. Vesi on väriltään yllättävän kirkasta verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna. Vuosi sitten syksyllä ja melkeinpä koko talven vesi oli erittäin savista ja sameaa. Nyt oli jopa pohja helposti havaittavissa. Vesi oli muutenkin viime vuotista alempana. Lisäksi joki oli vielä tällä hetkellä täysin sula. Jätin kuitenkin kalastamisen suosiolla väliin.



Plussakelillä kalaan

Eihän sitä jälleen kerran voinut olla menemättä joelle kun sääkin oli noin lämmin. Ei jäätynyt vaparenkaat eivätkä kädet. Taas kaapaisin mukaan parit uudet streamerit jotka ikävä kyllä eivät palanneet kotiin.

Sitten viime reissun oli vesi 'kadonnut' jonnekin. Ilmeisesti olivat muuttaneet radikaalisti juoksutusta säännöstelypadon avulla, sillä eivät luonnonvoimat tälläistä ole pystyneet aiheuttamaan. Vedenpinnan tipahtaminen näkyy hyvin myös tuosta kuvasta.


Ensimmäisessä paikassa ilmassa oli jälleen kerran maatalouden aiheuttama pistävä aromi. Hyi helv.. Nyt olisi vielä kaivannut flunssan tukkimaa nenää, jotta olisi tuolta hajulta välttynyt. Onneksi hajuun pikkuhiljalleen tottui mitä pidempään samalla paikalla pyöriskeli.

Toinen päivän aikana kismittämään pistänyt asia oli ympäristön roskaisuus. Olen kyllä tainut mainita asiasta ennenkin mutta tuli vain taas mieleen. Kaikenlaisia purkkeja ja purteloita kelluskeli niin vedessä kuin rantaviivallakin. Lisäksi onnistuin päivän aikana saamaan 'saaliiksi' pari muovipussia.

Kalatapahtumia ei tänään jostain syystä ollut. Pari tuntia maltoin tahkota paria suht varmaa paikka ilman tulosta. Mutta tälläistä se on talvitaimenten tavoittelu. Joskus tulee, joskus ei..

Thursday, December 11, 2008

Ensi kauden kisakalenteri

Putkahti tuo ensi kauden kisakalenteri taas nettiin ihmeteltäväksi. Tuli julki ainakin hyvissä ajoin joten on ruhtinaallisesti aikaa suunnitella ensi kauden koitoksia. Pikainen vilkaisu listaan tuotti ainakin itselleni kuvan, että hyvin pitkälti tulen tuttuja kisapaikkoja koluamaan. Siis jos arpaonni niin suo. Vilkaisemalla listaa huomasin myös sieltä puuttuvan perinteisen Vantaanjoen karsinnan. Eli ei tarvitse sinne siis hakea, mutta ehkä vihdoin onnistuisin pääsemään Nukarinkosken kisaan.

Tässä vielä lista :

SM-Karsinnat:

Perniö, Matildanjärvi, 2.-3.5.2009
Kuopio, Iso-Valkeinen 9.5.2009
Haapamäki, Valkeisjärvi 9.5.2009
Karkkila, Karjaanjoki 9.-10.5.2009
Lieto, Nautelankoski 16.5.2009
Jyväskylä, Kuusikkolampi 17.5.2009
Ylöjärvi, Julkujärvi 21.5.2009
Rautalampi, Nokisenkoski 23.5.2009
Hollola, Hammonjoki 23.5.2009
Vekaranjärvi, Ahvenlampi 24.5.2009
Kaustinen, Perhonjoki 30.5.2009
Riistavesi, Suuri Kangaslampi 6.6.2009
Hyvinkää, Nukarinkoski 6.6.2009
Muurame, Muuramenjoki 7.6.2009
Sonkajärvi, Pitkäkoski 13.6.2009
Simo/Kemi, Simojoki ja Veitsiluoto 13.6.2009
Kouvola, Jyräänjoki 27.6.2009
Salla, Ylä-Oulanka ja Riekkolampi 28.6.2009
Kerimäki, Puruvesi 4.7.2009
Koski, Myllyranta 5.7.2009
Kuusamo, Ylä-Kitkajoki 5.7.2009
Utajärvi, Valkeinen 11.7.2009

SM-loppukilpailu Riistavesi, Suuri Kangaslampi ja Vaikkojoki 15.-16.8.2009

SM-joukkuekilpailu Karkkila, Karjaanjoki 5.-6.9.2009

SM-kelluntarengas Viitasaari, Korpilohi 18.-19.7.2009

SM-perho nuoret Ylöjärvi, Julkujärvi 22.-23.8.2009

SM-perhonsidonta Jyväskylä 14.-15.11.2009

Sunday, December 7, 2008

Tänäänkin joella

Ylen teksti-tv mainosti tätä päivää varsinaiseksi urheilusunnuntaiksi. Ihan koko päivää ei kuitenkaan jaksanut istua töllön ääressä vaan ulkonakin oli käytävä. Pari tuntia oli siis hyvää aikaa ennen naisten hiihdon mc-viestiä. Tuon lyhyen hetkin käytin tehokkaasti perhovapa kädessä.

Aamusta hieman pähkäilin josko olisin jättänyt tv-urheilut väliin ja suunnannut jonnekin edemmäksi kalalle. Laiskuus vei voiton ja jäin notkumaan kotinurkkiin. Jotakin erilaista piti hakea, joten painelin joelle etsimään uusia talvipaikkoja. Siis sellaisia missä en ollut ennen talvella kalastanut. Eräässä paikassa olin sentään kesällä käynyt. Tosin kävin myös läpi satoja metrejä jokea paikassa missä en ollut koskaan aikaisemmin edes käynyt.


Suvantoa tuolla riittää. Tosin paljon on vettä mikä on erittäin piirteetöntä tasaista virtaa. Hieman tylsän näköistä kalapaikkaa siis. Uskoisin kuitenkin, että matalammalla vedellä paikoista paljastuisi paljon enemmän. Eräässä tutussa kohdassa, jossa kesällä oli vettä ehkä puolisen metriä, tein testin työntämällä vavan kärjen kohti pohjaa. Sitä ei kuitenkaan löytynyt vaikka työnsin vavan kahvaa myöten veteen. Syvää oli.

Tästä lyhyestä reissusta tuli myös talven ensimmäinen tyhjä reissu joelle. Nyt en onnistunut saamaan tärppiäkään mutta jonkinlainen 'hinta' on aina maksettava siitä, että viitsii rymytä ja haeskelle uusia paikkoja. Jossain vaiheessa kuitenkin työ tuottaa tulosta ja ottipaikkoja löytyy. Tutkittavaa kuitenkin riittää kilometritolkulla.

Saturday, December 6, 2008

Itsenäisyyspäivän huiskijaiset

Tottahan sitä itsenäisyyspäivän tai nyt ainakin viikonlopun kunniaksi oli suunnattava joelle huiskimaan. Tai eihän se tietenkään pakko ole mutta koska urheilulliset vaihtoehdot ovat vieläkin pois suljettuja, niin mitäpä sitä muuta tekisi ulkoilma-annoksen eteen. Joelle siis..

Oli jostain kumman syystä vesi taas jälleen kerran noussut muutamalla sentillä edellisestä. Eihän alkuviikosta tullutkaan vettä kuin melkein tauotta. Olisipa ne kaikki sataneet lumena. Onneksi talvi näyttäisi taas tulevan alkavalla viikolla.



Lähtiessä koppasin mukaan muutaman uuden streamerin, sillä niitä on viimeaikoina penkistä putkahdellut. Tosin ennustettu 'elinikä' tulisi olemaan niille aivan liian lyhyt, sillä syvälle oli päästävä ja se tiesi tietenkin melkoista perhomenekkiä. Jälleen kerran. Vitosuppoava oli taas päivän valinta.

Tämä kalastussessio piti sisällään parisen tuntia huiskimista ja tunnin verran muuten vaan paikan päällä pyörimistä. Pyöriminen piti sisällään mm. lintubongailua. Aikani nimittäin seurailin koskikaran puuhastelua. Melkoisella tahdilla tuo kaveri sulkelsi ötököitä joen pohjasta. Päivän päätteeksi pimenevässä illassa parkkipaikan viereiseen leppään pölähti harvemmin nähty puukiipijä. Ei tosin taida silti olla mikään suurempi harvinaisuus.

Kalastussession aikana onnistuin taasen ensin bongaamaan rantavedessä uivan taimenen jolle en kuitenkaan saanut aikaiseksi riittävän houkuttelevaa tarjousta. Paikan vaihdon jälkeen onnistuin kuitenkin naruttamaan pari pienehköä taimenta. Ja milläs muullakaan kuin talviperhojeni luottoyksilöllä eli simppustreamerillä.

Tuesday, December 2, 2008

Perhokalastusta Hammonjoella

Mainostetaanhan taas! Menneen kesän loppupuolella piipahdin Hammonjoella toimittaja Jukka Mustosen kanssa, joka oli videokuvaamassa materiaalia Vesku.netin videosivuille. Vierailessani äskettäin kyseisellä sivulla, huomasin videon putkahtaneen eetteriin. Sivulta löytyy myös muuta Hammo -aiheista kuvamateriaalia. Kannattaa katsoa.



Videopätkä löytyy siis vesku.netistä. Linkki johtaa suoraan Video & tv -osastolle josta kyseinen pätkä löytyy.

Ensi vuonna muuten kilpaillaan jälleen sm-alkukarsinnat Hammonjoella. Kuuleman mukaan kisat on myös Lahden perhokalastajille myönnetty, joten kisa on sitä myöten varmistettu. Keväällä toivon mukaan jatkamme myös talkoilua Hammonjoella. Näistä lisää myöhemmin.