Omituinen päivä

Kaikkea sitä näkee kun kalalle on menossa. Tai sieltä palaamassa. Menomatkalla törmäsin (en kuitenkaan kirjaimellisesti törmännyt) tienvieressä viittilöivään joulupukkiin. Paluumatkalla taas pikkutiellä tuli vastaan hevonen otsalampun kanssa. Tosin tässä tapauksessa otsalamppu oli onneksi ratsastajan eikä ratsun päässä. Tosin ei noista rannikon asukeista tiedä vaikka laittaisivat lampun hevosen päähän. Pitkästä aikaa tuli nähtyä myös aurinko, sillä lähes koko päivän aurinko ainakin pilkisteli pilvien raosta. Mukavaahan se oli tämän synkän harmaan ajanjakson keskellä.


Niin, merellähän sitä taas oltiin. Paljastui varmaan tuosta rannikon asukeista puhuttaessa. Jokunen hetki olikin jo vierähtänyt edellisestä mertsarijahdista. Välillä kun mukava kalastella joella. Oli muuten vesi kadonnut jonnekin merestäkin. Eilenhän päivittelin kun vesi oli laskenut roimasti paikallisjoella. Nyt taisi olla jotakuinkin metri vähemmän vettä kuin edellisellä merireissulla. Oudon näköiseksi olivat paikat muuttuneet. Kuivaa rantaviivaa oli ilmestynyt parhaimmillaan melkein 25 metriä.

Muutenkin keli tuolla rannikolla on varsin syksyinen eli lumesta ei tietoakaan. Aika hassultahan se tuntui, sillä vielä eilen illalla kävin hiihtämässä. Tosin viimeistään tämän päivän aikana lumet ovat huvenneet myös Lahden seudulta. Onneksi sentään loppuviikoksi lupailee lisää lunta.

Edellisen merireissun jälkeen laskeskelin todennäköisyyksiä seuraavan mertsarin saamiseen. Eivät tilastot aina näemmä pidä paikkaansa, sillä tyhjä reissu tästäkin tuli. Ei ollut nimittäin minkäänlaista havaintoa meren hopeisista. Tai jos ei lasketa mukaan lukuisia pikkukaloja mitä näin vedessä että aaltojen rannalle huuhtelemina. Syötävää ainakin olisi taneleille tarjolla.