Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Tuesday, September 16, 2008

Hammonjoki160908

Hieman tuli jo kesää ikävä, kun könysin takaisin joelta autolle. Laakson pohjalla (eli siis ylemmän alueen tulipaikan läheltä) lämpötila taisi olla karvan verran alle plus viiden. Ainakin hengitysilma höyrysi, käsiä ja jalkoja paleli. Ei ollut herkkua.


Vaan enpä ollut tälläkään kertaa 'kalassa' kovinkaan kauan. Menomatkalla joelle jouduin tekemään pakollisen stopin läheiselle pellolle mikä omalta osaltaan söi varattua kalastusaikaa. Stopin aiheuttaja oli verraten iso hanhiparvi aivan tienvieressä. Kamera kun oli tietenkin mukana, joten pakkohan se oli tirppoja jäädä kuvaamaan.

Pientä harjusta näytti todellakin olevan varsin tuhottomasti. Aivan kuten Janne oli kirjoittanutkin omassa blogissaan. Itse heitin tosin sen verran ihmeellisiä perhoja, että eivät onneksi kunnolla tarttuneet. Enkä kyllä viitsinyt aivan 'pahimmilla' paikoilla edes heittää. Jos nämä ovat todella tuoreita 'istukkaita' joessa, niin itse olisin ainakin laittanut poikaset hieman eri alueille. Nyt nimittäin pienellä alalla on aivan järjettömästi harjuksia. Niin vanhoja kuin näitä tuoreitakin. Hieman enemmän olisi saanut siis levitellä vaikka tokihan nuo talven aikana ehtivät paikkaa vaihtamaan.

On muuten vesi jo kohtalaisen alhaalla! On myös varsin kirkasta joten pohja näkyy taas jotakuinkin kaikkialla. Joen pohja alkaa myös hiljalleen peittyä keltaisista lehdistä..

No comments: