Tälle syksylle onkin jo takana useampi retki kelluskelua takana. Syksy on alkanut äärimmäisen hyvin, sillä kalaa on noussut varsin vakuuttavaa tahtia. Mukana on jo ollut muutama varsin mukavakin köllykkä vaikka sää onkin ollut ajoittain melkeinpä kesäinen. Yllättävän matalaan ovat kalat jo työntyneet eli vedenlämpökin lienee kaloille suotuisa. Jaloissa kylmä vesi ei vielä ole tuntunut niin kylmältä kuin mitä se joskus on syksyisillä kalaretkillä ollut. Lämpöjä en ole siis mitannut. Paitsi noilla 'jalkamittareilla' :).
Vaikka kalastus on sujunut, niin pieniä mutkiakin on ollut matkassa. Pari reissua sitten huomasin kesken kalastuksen kellurenkaan toisen ponttoonin olevan yllättävän pehmeä. Tarkempi tarkastelu paljasti vuodon saumassa. Onneksi oli kuitenkin sen verran mitätön, että ei tarvinnut kalareissua keskeyttää kunhan tunnin välein pumppasi renkaaseen lisää ilmaa. Liimalla vuoto talttui lopullisesti.
Eilisellä reissulla ehdin jo rantaan ja kaivelin renkaan autosta. Aloitin pumppaamisen ja sain toinen puolen jo täyteen. Toisen puolisko oli puolillaan kun jalkapumppu poksahti ja siis hajosi. Korjausyrityksistä huolimatta ei ilma enää liikkunut renkaan suuntaan. Jotain muoviosiahan siinä meni kappaleiksi. Ei auttanut kuin lähteä ajelemaan lähikylälle etsimään uutta. Ei vain meinannut löytyä mistään kauppaa, mikä olisi pumppuja myynyt. Lopulta tarvittava esine löytyi ja pääsin kalalle. Kaksi tuntia suunniteltua myöhemmin. Ja paikkakin vaihtui, sillä en viitsinyt enää ajella alkuperäisen suunnitelman mukaiselle paikalle. Olisi nimittäin mennyt vielä puoli tuntia lisää.
Mutta jotain hyvääkin suunnitelmien pettämisessä. Ehdin kalastaa tässä 'varapaikassa' vain n. 15 minuuttia (ja vetää pari sinttiä) kun ruohikon reunasta tärähti. Pikaisen väsytyksen jälkeen pujotin punnituspussiin 8.9 kg:n hauen. Väsytys oli todellakin pikainen, sillä kala oli niin rauhallinen, että suorastaan ui itse ylös renkaaseen asti.
Ei ole helppoa kuvata tämmöistä yksin renkaassa. 8.9 kg |
Päivän aikana oli muutenkin ihan nättejä kaloja liikkeellä. Päivän toiseksi isoin oli vain 4.4 kg mutta hieman tätäkin isompi oli kiinni. Se kuitenkin karkasi varsin harvinaisesta syystä, sillä käyttämäni paksulankainen merikoukku otti ja katkesi kesken väsytyksen. Oli kyllä ilmeisesti ottanut jotain kolhua jo aikaisemmin, sillä vastaavaa koukkua en ole saanut poikki muuta kuin kiveen heittämällä.
Vesi oli laskenut aika reilusti. Ja kirkastunut entisestään. Ilmeisesti tuo kirkas vesi on tehnyt sen, että tänä syksynä valkoiset perhot ovat toimineet erinomaisesti. Kuituperhoilla olen eniten heittänyt ja niillä myös kaloja on noussut. Koukkuun sidottuja kaikki.
2 comments:
Congratulations, very nice pikes.
i Like fly fishing pikes.
Greetings.
www.romanillosflyfishing.com
Thanks! Fishing has been good this autumn.
Post a Comment