Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Wednesday, April 1, 2015

Hammonjoki muuttaa muotoaan

'Kutusoraikon' fb-päivitys toi mieleen, että Hammonjoella on alkaneet käsipelein tapahtuvat kunnostukset. Jokeahan on jo aikaisemmin myllätty koneellisesti mutta nyt pienelle alalle on syntymässä uusia soraikoita käsipelillä.



Konekunnostuksissa mielestäni osa alueista on onnistunut hyvin, osa vähän huonommin. Sorapaikat ovat olleet ahkerasssa käytössä mutta ihan kaikkien 'kivikkojen' olemassaoloa en ihan ymmärrä. Lähinnä nyt sen takia, että kesävedellä virtaus menee jollain alueilla aivan olemattomiin. Vettä on viime vuosina ollut joessa vähän ja se näkyy sitten näissä 'kivipelloissa'.


Tarkkaa tietoa minulla ei ollut näiden kunnostusten tilasta kun lähdin joelle kuikuilemaan. Vastassa olikin sorakasa tienvieressä. Pienempiä kivikasoja oli siellä ja täällä. Vasta kotiin palattuani maltoin lukaista netistä, että kivet molskautetaan jokeen kesäkuun aikana. Kesäkuussahan on myös Hammonjoen SM-alkukarsinnat (jonne en edes hakenut mutta Nukarille kylläkin samaisena päivänä).


Vesi oli aika lällyä, kuten aina tähän aikaan vuodesta. Hieman oli ylhäälläkin. Kalastamaan se ei vielä houkuttanut. Ehkä lähinnä kokemuksesta, sillä tiedän, että tähän vuoden aikaan sieltä ei juurikaan mitään nouse. Odottelen siis vielä ainakin kuukauden. Ai niin, näin myös yhden sumarin kuusenoksalla. On niitä tuollakin mutta eivät kalat niitä nyt pinnasta hae. Nymfillä voisi vahingossa jonkun kalan saada. Mahdollisuus se on se pienikin...

Sain muuten tänään palautetta kalamerkin tiedoista, joita lähetin saamastani istutetusta taimenesta. Eväkäs oli laitettu jokeen vuoden 2013 syksyllä. Silloin kalalla oli mittaa 44 cm. Nyt keväällä kun sain tuon taimenen, sillä oli mittaa n. 47 cm. Eipä ollut järin paljon kasvanut tässä ajassa. Toivottavasti se voi jatkossa hieman pulskemmin...



No comments: