Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Monday, September 2, 2019

Juuri ennen rauhoituksen alkamista

Oikeastaan aina juuri ennen rauhoituksen alkamista tulee vielä tehtyä se yksi reissu. Niin nytkin. Ja tälläkin kertaa kävin Hartolassa piiskaamassa Tainionvirtaa. Aivan kuten viime vuonnakin. Tosin viime vuoden vastaava reissu oli äärimmäisen synkkä, sillä kesä 18 muistetaan  lämpimästä jokivedestä ja kalakuolemista. Silloin tuolla ei ollut kuin joku sintti hengissä.

Vähävetistä Vanhanmyllynkoskea

Kuten usein loppukaudesta, niin vesi oli todella alhaalla. Joki näytti jotenkin "hämärältä" tai paremminkin vihreältä. Joen pohja oli kauttaaltaan vihreän liman peittämää ja se sai myös veden näyttämään jotenkin vihreältä. Ilmakin oli todella kostea ja siten hikinen. Sademetsämäinen tunnelma suorastaan.

Tällä kertaa kaloja tuntui joessa olevan eli istutuksilla on taas saatu jokeen hieman eloa. Ensimmäinen taimen päätyi haaviin jo heti ensimmäisen heiton tuotoksena. Vajaa nelivitonen eväleikattu kaveri oli tuo.

Päivän aikana nousseista taimenista oli jollain sentään evä tallella. Oliko jäänyt leikkaamatta vai oliko peräti joku ns. natiivi kala hengissä. On muuten kuulema harjuksen poikasiakin taas tulossa jokeen eli toivottavasti harjuskantakin saadaan jokeen palautettua. Aikasemminhan tuolta on voinut saada oikeinkin nättejä harjuksia.

Ja kirjolohiakin tuolla näkyi taas olevan. Niitä on tänä vuonna kai laitettu aika reippaasti, sillä istukastaimenta ei ole ollut niin helppo saada. Kalamiesten käyttäytymisestä kyllä näki, että missä ne tuoreimmat istarit pyörivät.

Oli muuten ainoa pisto tänä vuonna Tainionvirralle. Siis Hartolan puoleiselle. Kerran kävin myös Sysmässä. Olen Hartolassa kalastanut vuosikausia kausiluvalla mutta nyt en sitä viitsinyt ostaa. Täytyy harkita joskus uudestaan kunhan näkee, että mihin tuo kalastus tuolla kehittyy. Edistystä sentään tälle vuodelle, että saaliskiintiöön on pykälän verran tiukempi. Istarimesta tuo kuitenkin on ja siihen tuskin on ihan heti muutosta tulossa.

Tuohon vielä lopuksi videolinkki. Jonkun verran on kaikenlaista materiaalia kuvattuna kesän ajalta mutta valmiita videoita ei ole oikein tullut tehtyä...




No comments: