Noidat virpoivat. Ja niin mekin...

Sunnuntai-iltapäiväksi tuli jälleen kerran raahauduttua kalalle. Nappasin vielä matkalla Peksin kyytiin ja huristelimme Sysmän kautta Hartolaan. Pienen lenkin teimme myös Sysmän puoleiselle Tainionvirralle tutkailemaan josko kaloja kävisi pinnassa. Ei käynyt.

Tiedossa oli, että sumukorentoja kuoriutuu kiihtyvällä tahdilla. Jostain kohtalon oikusta päivästä tuli kuitenkin meille melko vaisu. Kai meillä oli hieman ajoitus myöhässä ja paikan valinnat hieman vääriä. Peksi onnistui kuitenkin kiskaisemaan perhonsa tuikkaavan kalan eteen, mikä paljastuikin ihan mallikkaaksi harjukseksi.

Minäkin onnistuin toki pari kalaa havaitsemaan heittoetäisyydellä mutta nämä eväkkäät olivat selvästi lopettelemassa ruokailuhetkeään, sillä molemmat tuikkasivat vain kerran. Muutamat muut pintakäynnit olivatkin sitten selkeästi heittokantaman ulkopuolella.

Kauden ensimmäinen 'munat pataan' -keikka siis Hartolaan. Ei tosin hirveästi 'kivistellyt' sillä talvi on toistaiseksi ollut jopa keskivertoa parempi. Tyhjiä reissuja kun ei ole juurikaan tullut. Ja todennäköisesti tänäänkin olisi jotain noussut ellei pääpaino olisi ollut pintovien kalojen hakemisessa. Heittotahtikaan ei ollut mikään erityisen järisyttävän tiheä.



Illan jo hämärtyessä Peksi onnistui bongaamaan todella ison taimenen. Tämä möllikkä oli käynyt kerran näyttämässä selkäänsä ja oli kuulemma ollut 'majavakokoluokkaa'. Peksin tapauksessa kalan on täytynyt olla iso, sillä hänellä on kuitenkin Hartolasta kokemuksia varsin kookkaiden kalojen kanssa.

Talvi tuli takaisin

Niin...pakkasta ja lunta. Olin valmistaunut tälle viikonlopulle vastaanottamaan sumukorennot mutta ei oikein lupaavalta näytä. On vain edelleen jatkettava odottamista, sillä kyllä se kevät sieltä vielä tulee.

Kalalle tuli kuitenkin tänäänkin kurvailtua, sillä etukäteen oli jo sovittu Juhan kanssa, että kalalle mennään. Menomatka olikin lumipyryn jälkeen melkoista rallipolkua. Ei kuitenkaan hätää, sillä suomalainen mieshän on tunnetusti maailman paras (ralli)kuski. Tai ainakin, jos eukko ei istu pelkääjän paikalla. Silloin mies on vasta maailman toiseksi paras kuski (tai jossain tapauksissa maailman huonoin kuski).


Joelle ehjin nahoin päästyäni Juha oli jo odottamassa ja virittelemässä vermeitä. Itse lykkäsin rojut nopeasti kasaan ja ei kun paiskaamaan. Päivä vain kalojen osalta osoittautui melkoisen vaisuksi, sillä ottihaluisia kaloja ei meinannut millään löytyä. Pari laiskaa hauenpenikkaa kävi uiskentelemassa jaloissa mutta jalommat kalat pysyivät pitkään visusti piilossa. Eikä niitä sumareitakaan näkynyt..


Lopulta kuitenkin mukavan kokoinen harjus pelasti allekirjoittaneen sinisten perhekalleuksien joutumisen paljon käytettyyn pataan. Tämä selkeästi itsemurhahakuinen eväkäs imaisi kohtuullisen kookkaan simppustreamerin melko syvälle kitaansa. Koukuissani ei ole väkäsiä, joten kala saattoi jatkaa pikaisesti uintiaan.

Makkarapaistotuokion jälkeen heitimme vielä hetken ilman sen suurempia tapahtumia. Kahluuhousuja riisuessani jälleen kerran jouduin kiroamaan vuotavat nepparini. Onneksi olin kuitenkin varannut seal skinz sukat jalkaan, joten varpaat sentään säilyivät kuivina.

Pari tuntia Hämiksellä

Tälle päivälle olin tehnyt hienon suunnitelman mennä kalalle ennen töihin menoa. Olin laittanut jopa kellonkin soimaan kuudeksi, mikä on minulle erittäin aikaisin näin 'iltaviikoilla'. Tarkoitus oli startata kohti Hartolaa noin puoli seitsemän kieppeillä.

Sen verran unessa kuitenkin olin, että kellon soiminen meni täysin ohi. Sälekaihtimien välistä tuleva valo (ja eräs pikkupirpana) piti kuitenkin huolen että kahdeksaa pidempään ei tarvinnut nukkua. Aikaa oli siis kuitenkin käydä vielä jossain ongella, mutta valinnan täytyi kohdistua lähipaikkoihin. Tällä kertaa löysinkin itseni 'Hämikseltä'.

Olin optimistisesti napannut lähtiessä jopa pinturirasian chestpackin kyytiin. Toiveissa tietenkin löytää sumarien perässä pintova taimen. Mitä vielä, ensimmäistäkään pörriäistä ei näkynyt, ellei lasketa pienen pieniä vaahtolautassa pyöriviä kaksisiipisiä. Mutta ei ollut kelissäkään hurraamista, sillä sakea lumisade muuttui lopulta rännän kautta vesisateeksi.

Parisen tuntia ehtisin tahkota erilaisia streamereitä varmoissa talvipaikkoissa ilman sen suurempia tapahtumia. Joskus näinkin... pakkohan niitä tyhjiäkin reissuja on tultava. Ja näillä lyhyillä 'pyrähdyksillä' tyhjät reissut ovat muutenkin hieman todennäköisempiä.

Ensimmäiset sumarit nähty

Ensimmäisiä havaintoja sumukorennoista on alkanut kiirimään eripuolilta eteläistä Suomea. Menneenä viikonloppuna en ehtinyt kalalle lainkaan, sillä aikaa kului mm. hiihtosuunnistusurilla. Siksi tänään kävinkin hetken piipahtamassa vavan ja kameran kanssa Hammonjoella.

Muutaman kuvan pääsinkin räpsäisemään hieman kankeasta hangella kömpivästä sumukorennon nymfistä. Kauden ensimmäinen havainto siis. Voisin arvailla tulevana viikonloppuna olevan kuhinaa niin ötököiden puolesta kuin myös kalamiesten puolesta. Internetiksi kutsuttu 'viidakkorumpu' kerää kalamiehet joelle sumareiden ja niitä syövien kalojen perässä.

Hammonjoen vesi on jälleen kerran erittäin sameaa. Tunnin ehdin virpomaan ilman minkäänlaista havaintoa kaloista. En tosin liiemmälti edes odottanutkaan saavani kaloja. Parempi odotella kesää ja kärpäsiä. Tai ainakin huhtikuuta...

Kohti uutta kisakautta

Nyt se on tehty. Karsintalappu lähti nääs vihdoin postin vietäväksi. Lapun täyttäminen tai oikeammin haluamieni karsintojen valitseminen oli tällä kerralla yllättävän vaikea tehtävä. Muutaman päivän olin ehtinyt paperia pyörittelemään kädessä ja lopulta sunnuntai-iltanakin istuin vielä reippaan tunnin kynän kanssa ennenkuin ympyrät alkoivat hahmottua paperille.

Päädyin kirjaamaan ylös peräti kahdeksan kilpailua; Nukarinkoski, Jyräänjoki, Hammonjoki, Ahvenlampi, Äyskoski, Julkujärvi, Vantaanjoki ja Huopana.



Järvikisoja olisin halunnut laittaa enemmän mutta kalenteri ei oikein antanut myöten tehdä niin. Kaikki kisapaikat ovat minulle ennestään tuttuja. Osa jopa erittäin tuttuja! Yllätyksiä ei pitäisi sen suhteen tulla. Paljon on kuitenkin vielä tekemättä perhojen ja välineiden osalta. Ja tietysti vielä odotellaan 'tuomiota' minne karsintoihin sitä ollaan päästy.

Vaikka karsintalappu tulikin täytettyä, on vielä paljon avoinna tulevasta kisakaudesta. Varmimmalta kuitenkin alkaa näyttämään kisareissu Tsekkeihin, sillä lentolippukin on jo maksettu. Kyseinen kisa kulkee nimellä Hanak-open.

Blogi tuleekin varmasti saamaan kauden aikana paljon materiaalia kisojen osalta. Eli raportteja ja kuvia tiedossa. Uutta kuvauskalustoakin on jo tilattu :)

(Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet, että lisäsin erilaisia kisalinkkejä sivun oikeaan laitaan. )

Horoskooppia on uskominen

Jostain löytyi horoskooppi, joka tiesi kertoa, että tähtimerkkini henkilöt ovat hieman rauhattomia jos eivät jatkuvasti löydä jotain tekemistä. Aamulla katselin ensin televisiosta Salpausselän kisojen naisten perinteisen kisaa. Virpi Kuitunen loisti jälleen ja voitti kisan. Hyvä Virpi!

Lähetyksen jälkeen pakkasin romppeet ja pyyhkäisin jälleen kerran kalalle. Päivä alkaa olemaan jo sen verran pitkä, että huoletta voi mennä kalalle vielä iltapäivänkin puolella ilman, että pimeys pääsee heti yllättämään. Saavuinkin joelle vasta noin kello yksi iltapäivällä. Tehokasta peliaikaa jäi siis jotakuinkin viisi tuntia. Riittävästi, jotta ehdin muutaman paikan koluamaan huolella.


Aluksi näytti, että päivästä olisi tulossa täydellinen haukipäivä. Ensimmäinen piikkikita pureskeli siiman poikki jo muutaman heiton jälkeen. Paikanvaihdon jälkeen haukien syönti jatkui kiihtyvällä tahdilla. Ensin keskivirrassa kävi äkäinen hauki pyyhkäisemässä pinnassa uivaa streameriä oikein apinanraivolla kuitenkaan tarttumatta. Ilmeisesti sama kala seurasi perhoa ja tälläsi vielä uudemman kerran samalla uitolla. Kala irtosi kuitenkin hetken pyristelyn jälkeen.

Muutama lisäheitto ja jälleen oli hauki kiinni. Tällä kertaa reilu kilon pulikka pujahti haaviin asti musta streameri tukevasti leuassa kiinni. Kala uimaan ja uutta heittoa kohti keskivirtaa...

Aloin raksimaan jäitä vaparenkaista perhon jatkaessa uintiaan keskivirran puolella. Samassa tunsin jotain eloa siiman toisessa päässä ja nappasin nopeasti tukevamman otteen vavasta. Perskules, kalahan se siellä. Ja vieläpä taimen! Nippanappa nelikymppinen taimen oli napannut hiljalleen virran mukana lilluneen perhon suuhunsa. Melkoista taitokalastusta, eh?



Päivän kolmas (tai paremminkin neljäs, sillä katkotus hauen kanssa oli se ensimmäinen) tapahtuma lisäsi päivän saaliiden lajikirjoa. Jälleen kerran kahlatessa jostain ilmestyi kookas harjus aivan jalkoihin. Eikä tämäkään kala pystynyt vastustamaan nokan eteen ilmestyvää vihreää larvaa, sillä haaviin harjus loppujen lopuksi päätyi. Vapautuksen jälkeen tämä noin 40 cm:n kala jäi vieläkin aivan jalkoihin uiskentelemaan. Paiskasin perhot uudelleen kalan eteen ja se otti samaisen vihreän larvan toistamiseen. Tällä kertaa kuitenkin tarttumatta kunnolla.

Sumukorentojen kuukausi on alkanut...

...Vaikka ei niitä sumareita sentään vielä joella näkynyt. Pikkupakkasta ja hentoista lumisadetta sen sijaan riitti jotakuinkin koko päivän. Ehkä kuitenkin hetkisen verran keli saattoi piipahtaa jopa plussalla.

Tällä kertaa sainkin kaveriksi edellisessä kirjoituksessa esiintyneen sankarin eli bambumestari Juhan. Starttailimme ainakin minulle hieman epätavallisen aikaisin aamulla eli aavistuksen kahdeksan jälkeen. Ainakin tälle talvelle minulle normaalimpi aika on ollut kömpiä joelle puolen päivän aikaan.

Aamulla olin kaapinut mukaan kasan uusia streameitä joita edellisenä iltana hartaudella väänsin. En tosin raaskinut aivan kaikkia ottaa, vaan säästin osan myöhempiä reissuja varten. Ja tämän päivän jälkeen on myös sidottava taas uutta täydennystä, sillä sen verran ripeään tahtiin perhoja katosi pohjakiviin ja hakoihin. Varsinkin Juha kirosi tyhjentynyttä streameriaskiaan. Etenkin siinä vaiheessa, kun päivän aikana toimineet yksilöt oli menetetty.


Tosin ei perhomenekki lopulta kuitenkaan pystynyt pilaamaan muuten aivan erinomaista talvipäivää. Ahti oli nimittäin harvinaisen suopealla päällä ja muisti meitä molempia hienoilla pilkkukyljillä. Juhan menestyksen salaisuutena oli 'hieman yllättäen' musta streameri ja minulla taas talven aikana tutuksi käynyt simppustreameri. Nymfit ja muut pikkuperhot saivat erittäin vähän peliaikaa, sillä vasta päivän viimeisinä hetkinä kaivelin indikaattorin ja risukoppa/larvavirityksen esille.