Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Thursday, October 11, 2007

Aamukalassa Hammolla

Vielä aamukymmeneltä joelle saapuessani pakkasta oli yksi aste. Lätäköt tiellä jäässä ja kasveissa pienoinen kuura. Aurinko alkoi jo kuitenkin hieman lämmittää joten kuitenkin varsin mukava ilma ulkoilla.

Jälleen kerran suuntasin alemmalle alueelle. Aloitin kalastamisen alimman sillan alapuolelta. Pakkasyö ilmeisesti oli laittanut lehdet putoamaan puusta sillä veden pinnalla valui varsin runsaasti lehtiä. Kirkkaan keltaiset lehdet eivät yleensä ainakaan paranna kalojen ottihalukkuutta Hammolla.. :) Kuitenkin pari kalaa kävi hetken pyristelemässä siiman päässä varsin matalassa vedestä.

Viime aikoina minulla on ollut teemana käyttää vain ja ainoastaan vanhoja perhoja (ja myös vanhoja perukesiimoja loppuun) jotta saisin hävitettyä mahdollisimman paljon väkäset lyttyyn painettu perhoja. Valmistaudun näin tulevaisuudessa mahdollisesti voimaan tulevaan koukkusääntöön kilpailuissa. Vain tehdasväkäsettömät koukut käytössä jatkossa. Ja hyvin tuo hävityssuunnitelma tuntuu toimivan, sillä sen verran reippaasti jäi perhoja pohjaan tälläkin kerralla.

Example


Kalat ottivat tälläkin kertaa pohjan tuntumasta mikä osaltaan selittää suurta perhomenekkiä. Pakkohan sitä on yrittää syvältä vaikka pohja onkin risujen peittämä. Ei ollut kylläkään mikään huippusyönti vaikka jonkun kalan löysinkin.

Onnistuin säikyttämään myös yhden kirjon aivan rantamatalasta. Joskus kirjot tuntuvat olevan mitä omituisimmissa paikoissa. Kirjolohia on muutenkin aika harvakseltaan jäljellä kevään istutuksista. Silti aina jokunen tavoille oppinut kala tulee vastaan. Hyvä niin..


2 comments:

Jarkko Suominen said...

Voihan niitä perhoja heittää vaikka roskiin. Onnistuu hävittäminen helpommalla kun yrittämällä jättää niitä pohjaan :)

Harri Hytönen said...

Olen mä ehtinyt vanhoja perhoja myymäänkin ison kasan. Ja vaikka vanhoilla perhoilla kalastankin, niin ei niitä nyt tieten tahtoen pohjaan roiskita. Hammolla perhoja vain yksinkertaisesti kuluu paljon. :)