Tällä kertaa päätin kalastaa ylempää aluetta. Viime reissuthan ovat kaikki suuntautuneet alemmalle alueelle. Vesi oli taaskin hieman sameahkoa mutta ei kuitenkaan aivan velliä. Kalastaminen onnistuisi siis mainiosti.
Ensimmäinen nieriä kopistelikin perhoa jo parin heiton jälkeen. Hyvälti näytti. Kalojen aktiivisuus ei ollut kuitenkaan huippuluokkaa, sillä moni tuttu ottipaikka antoi tyhjää. Kaloja siellä varmasti kuitenkin on. Ja olihan niitä jokunen, sillä muutama kala kävi ylhäälläkin.
Aivan alueen yläpäästä tavoitin myös pienen taimenen penikan. Mielenkiintoinen saalis, sillä tuolta alueelta en ole vuosiin taimenia saanut. Tiedä sitten vaikka kalatien avaaminen olisi jo tuottanut tulosta.
Kotimatkalla ooppeli sanoi poks :(
No comments:
Post a Comment