Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Monday, March 30, 2009

Oikein ongittuja

Niin sitä vain tuli tänäänkin ajauduttua joelle. Osa kiitos tietysti Juhalle, sillä hän rupesi pommittamaan tekstareilla hyvissä ajoin ennen työpäivän päättymistä. Töistä päästyäni sitten kurvailin pikaisesti kotona hakemassa kalavehkeet ja muun oleellisen.


Kuten eilen jo odotinkin ovat sumarikelit menossa parempaan suuntaan. Ötököitäkin näyttäisi vihdoin ja viimein olevan sen verran, että myös kalat niistä kiinnostuvat. Jopa siinä määrin, että vihdoin pääsin bongaamaan myös pintovia kaloja.

Ja vihdoin pääsin väsyttelemään kauden ensimmäiset oikein ongitut taimenet. Tämä tarkoittaen sitä, että kalat nousivat ohuella pitkällä perukkeella sekä tuikkeihin heitetyillä pintureilla. Kivaa puuhaa tuo tietty on, ei voi kieltää. Huolimatta siitä, että tälle keväälle en aikonut ihmeemmin panostaa sumarikalastukseen. Jätinhän mm. Tainionvirran kausiluvan hankkimatta.

Tuota hauskuutta ei kyllä tänään kestänytkään pitkään. Siis oikein onkimista. Keli muuttui hetkessä varsin tuuliseksi, mutta onneksi ehdin käyttää tuon lyhyen tyynen hetken hyödykseni. Väärin onkimalla tosin tapahtumat jatkuivat vielä myöhemminkin.

2 comments:

Juha said...

Pe**ele, ei se auta kuin kaivaa munkin kumikengät esille, että pääsee hiukka heittelemään pelipaikoille, sen verran törkeesti kyykytit mua eilen 8))

Harri Hytönen said...

Vielä kun saisi aikaiseksi hankkia ne uudet kurapöksyt.