Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Thursday, July 9, 2009

Sateen jälkeen

Olipahan tänään melkoinen myräkkä aamupäivästä. Ei ole vielä kertaakaan tälle kesälle satanut yhden päivän aikana niin paljon vettä mitä tänään taivaalta työnsi. Itse asiassa suunnitelin kalalle menoa vielä tuon sateen aikana mutta myöhästyin hieman. Sade ehti nimittäin loppua siihen mennessä kun joelle pääsin.


Motiivina sadepäivän kalastukselle oli tietysti päästä joelle hieman rauhallisempaan 'rakoon' jolloin kalastajia olisi vähemmän. Häirittynä isommat kalat kun tahtovat olla pirun arkoja. Varsinkin näin kirkkaissa vesissä. Pienemmät kalat taas ovat välillä liiankin hanakoita ottamaan kalamiesten pyytöihin. Tästä todisteena kaloilla olevia varsin rikkinäisiä suunpieliä. Tavallaan siis nämäkin kiertopalkintoja...

Olipahan kummallinen päivä, sillä harjukset äityivät oikein kunnon syönnille. Pitkään aikaan en ole tuolta päivän aikana noin paljon harjuksia saanut. Koko ei tosin häikäissyt, sillä vain pari kalaa huiteli siinä kolmenkympin tienoilla. Muut olivat selvästi pienempiä. Mutta mikä parasta...eräs kevään aikana paikan rasiassani saanut perho (tai siis paremminkin väriyhdistelmä) osoittautui taaskin pitelemättömäksi harjusperhoksi. Noin 90 prosenttia päivän kaloista nousi tuolla samaisella perholla. Eli uusi luottoperho näyttäisi taas löytyneen.


Harjusten lisäksi löytyi tietysti muitakin kaloja. Hieman vauraampiakin. Kun kaiken tämän ynnää yhteen, niin takana on taas varsin onnistunut kalastuspäivä. Paino sanalla 'päivä', sillä päiväkalastusreissu tämä oli.

Tänään oli näemmä julkaistu myös lista tämän syksyn
SM-alkukarsinnoista.

2 comments:

HE said...

Onpa hieno koskikuva, tuuli heiluttaa lehtiä ja koski kohisee. Well done! :)

Harri Hytönen said...

Tuuli tuo kummasti liikettä kuvaan. Kiitokset taas palautteesta.