Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Friday, September 10, 2010

Takaisin ruotuun

Mennyt kesä on mennyt kesä. Ja mennyt kesä oli myös osaltani erittäin hiljaista kalastuksen suhteen. Ja vielä hiljaisempaa kalojen suhteen. Blogin päivittäminenkin on jäänyt erinäisten reissaamisten ja projektien takia väliin. Yritän parantaa tapani ja saada tänne hieman enemmän tekstiä näin syksyn alkaessa.


Keskikesän kalastus piti sisältää noin lyhykäisyydessään yhden puroreissun (terveiset Villelle), Läsäkosken, Karkkilan ja huipennukseksi muutaman päivän taimenreissun Norjaan. Näistä kaloja nousi vain purolta ja Norjasta. En laske kummoiseksi saaliiksi Läsän pikkuista. Helle ja veden vähyys teki kalastuksesta turhaa, joten siksi päätin keskittää tarmoni muihin puuhiin. Mitä niitä kaloja kiusaamaan kun stressi niillä oli muutenkin huipussaan.

Alkaneen syksyn myötä on mielessä lähinnä kameran kanssa pienillä puroilla heiluminen. Ehkä pari haukireissua mahtuu mukaan. Ja tietty mertsarikin olisi saada kiva saada. Siinä suunnitelmia. Ja toteutuessaan täällä saattaa näkyä kuvia ja hieman tekstiäkin.

1 comment: