Herätys oli aamulla viidenmaissa ja ennen kuutta olinkin jo liikenteessä. Edessä oli vaatimaton liki neljän tunnin ajo Sawon mailla sijaitsevalla 'Eldoradolle'. Ja koska kyseessä oli puhtaasti päiväreissu, niin illalla sitten kurvailtaisiin takaisin.
Yöllä oli melko napakka pakkanen, eikä se ollut vielä hellittänyt yhdeksän jälkeen aamullakaan, kun vermeitä kasailtiin jokirannassa. Keli oli kuitenkin aivan upea auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Vaikka joen pinta olikin melkein peilityyni, niin eipä auringon lämmittäessä vielä yhtään sumaria pinnalla näkynyt räpistelemässä.
Muistissa oli vielä hyvin edellinen vuosien takainen sumarireissu samaan paikkaan. Silloin keli oli varsin kehno ja päivän ensimmäinen pinturikala tuli melkein ensimmäisellä heitolla. Loppupäivä sitten hyvin hyvin hiljaista.
Tälläkin kertaa ensimmäinen taimen tavoitti pinturin melko pian aloituksesta. Komea kala, 55 cm. Mieleen kyllä hiipi ajatus, että taasko tässä kävi näin. Hyönteiset eivät nimittäin aloittaneet sitä odotettua kuoriutumista. Sumukorentoja ei näkynyt missään. Tai näkyihän niitä varmaan se viisi kappaletta koko päivän aikana.
Pientä valonpilkahdusta tarjottiin kuitenkin kaksisiipisten muodossa. Pari kalaa nääs innostui pienen pieniä pörriäisiä nautiskelemaan pintakalvosta. Pinturia pääsi siis tarjoamaan hieman pienemmässä muodossa.
Päivä meni pinturia mättäessä joko sinkkuna tai dropperina eli nymfin kanssa litkana. Nymfit eivät jostain syystä toimineet pätkääkään, sillä yksikään kala ei tullut nymfillä. Pinturi oli paras huolimatta sumukorentojen puuttumisesta. Pintakäyntejäkään ei sitten loppujen lopuksi montaa näkynyt.
Zombeina sitten palattiin takaisin. Ja pään sai iskettyä tyynyyn joskus klo 01.00. Oli pitkä päivä kalassa.
No comments:
Post a Comment