Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Wednesday, October 30, 2019

Taas merellä

Viikonloppuna piti käydä taas nopeasti pyörähtämässä merellä. Lähtö aamusta hieman viivästyi, niin eipä tuosta päivästä tullut aivan täyspitkää kalastuspäivää. Toisaalta ei haitannut, sillä keli ei ollut todellakaan mikään erityisen nautittava. Rantaan päästyäni keli oli vielä tyyni ja leppoisa mutta lopulta aivan kaikkea muuta.

Heti renkaan vesille saatuani alkoi vesisade. Vielä oli kohtuullisen tyyntä mutta sekin ehti muuttua kun sain potkuteltua vähänkin kauemmaksi lähtörannasta. Jo heti ensimmäisistä kalatapahtumista huomasi, että kalat olivat varsin varovaisella otilla. Yllättävää kyllä, sillä vesi oli samentunut edellisestä kerrasta eikä kalat yleensä ole olleet kovinkaan nirsoja tuolla tuon värisellä vedellä. Kirkkaammalla ehkä vähän varovaisempia.

No, tapahtumia sentään oli eli ihan kaivossa ei tarvinnut onkia. Isommat kalat jäivät tällä kertaa saamatta mutta ihan kivaa oli. Kivaa, vaikka lopulta keli äityi aika karseaksi. Lunta ja tuulta riitti. Hyvin kostea tunnelma oli lopulta renkaasta rannalle kömmittyäni.

Juuri nyt tekstiä kirjoittaessa on kunnolla pakkasta mutta keli näyttäisi taas pian lauhtuvan. Eiköhän tämäkin haukikausi jatku vielä...



No comments: