Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Friday, March 5, 2010

Toinen ääripää

Tänään kävi taas 'perinteiset', sillä sidontapenkin ääreen istahtaminen sai ajatukset kääntymään itse kalastukseen. Muutaman perhon jälkeen sitten pakkasin rojut ja painelin joelle. Vuosilupaakin on parisen viikkoa jäljellä, joten hyvä oli näitä 'rippeitä' käydä käyttämässä.


Jos kesällä tuolla tulee rymyttyä kainaloihin asti ulottuvassa nokkos- ja vattupuskavitelikossa, niin juuri tällä hetkellä paikoitellen joutuu uimaan vyötärölle asti ulottuvassa lumihangessa. Keskimäärin lunta oli hieman yli polven korkeudelle mikä tarkoittaa allekirjoittaneen tapauksessa reilua kuuttakymmentä (60) senttiä lunta. Lumikengät olisivat siis tarpeen...


Hieman oli joki sulanut sitten edellisen käynnin mutta edelleen kalastettavat paikat olivat melko vähissä. Jäätä siis riittää lumen lisäksi enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Ilma onneksi näytti jo keväiseltä, joten ehkä joki alkaa pian jo vapautua jäistä.

Kalapuolella taas piteli yhtä hiljaista kuin viimeksikin. Kauden ensimmäinen kala antaa odottaa tällä kertaa itseään tavallista kauemmin, sillä tälläkään reissulla en saanut piston pistoa. Mukava oli silti siimoja oikoa.

Friday, February 26, 2010

Sinne meni

On sitten taas SE aika vuodesta. Siis SE aika vuodesta, kun pitää laittaa karsintalappu menemään. Viime tippaan jätän sen aina, sillä valinta on jotenkin vaikeaa. Tai ei se mitään vaikeaa ole, sillä lähes vuosittain lappu näyttää melkein samalta.


Tämmöisiä rustasin tällä kertaa :

- Karkkila
- Vantaanjoki
- Nukarinkoski
- Jyräänjoki
- Ahvenlampi
- Hammonjoki
- Perhonjoki
- Puruvesi

Tuo Perhonjoki on täysin uusi tuttavuus, sillä siellä en ole koskaan käynyt. Edes lähelläkään kyseistä jokea. Itseasiassa en edes tiedä missä se on.

Kiitos Salmelan Paulin ja tämän artikkelin , että tuo Perhonjoki lappuun päätyi.

Ja sitten vain 'arpajaisia' odotellessa. Lotossa en ole muuten koskaan mitään ihmeempää voittanut..

Saturday, February 13, 2010

Ei ihan vielä

Kesään (tai kevääseen) on vielä niin pitkä aika. Tai niin lyhyt. Ihan miten vaan. Talviurheilun merkeissä tuli tämäkin päivä vietettyä, mutta hieman kävin lievittämässä...vieroitusoireita.


Lunta oli muuten melko reippaasti, sillä välillä tuli upottua liki haaroja myöden pehmeään lumeen. Sulaa vettä olisi riittänyt jo vaikka kalastamiseen asti. Tässä toisessa paikassa se ei tietty ole ihan luvallista tähän aikaan vuodesta.


En ole vielä muuten ensimmäistäkään sumaripinturia sitonut. Pitäisiköhän? Jostain syystä olen viime vuosina hieman luovuttanut tuon keväisen sesongin osalta, sillä nämä Etelä-Suomen paikat ovat niin pirun ruuhkaisia. Hieman on fiilis alkanut kärsimään..



Sunday, January 31, 2010

Vieroitusoireita

Kunnon luminen talvi ja nassakat pakkaset ovat pitäneet huolen, että olen joutunut (siis todellakin joutunut) pitämään ennätyksellisen pitkän tauon kalastuksessa. En muista olenko koskaan ollut kahta kuukautta kalastamatta. Väistämättä siinä on sitten lievähköjä vieroitusoireita alkanut ilmaantumaan. Eivät edes ne lukuisat katsotut perhokalastusdvd:t tai rasiaan ilmaantuneet uudet perhot ole auttaneet.


Koska tänään vihdoin ilma oli vain muutaman asteen pakkasella eikä esim. kahdenkympin tietämillä, niin kaivelen nurkasta vavan sekä kaapista kelan ja suuntasin joelle tutkimaan löytyisikö reikää mihinkä perhot pudottaa.

Yllättäen sulaa vettä oli jopa enemmän kuin osasin odottaa. Tai siis yhdessä paikassa oli ja muualla lähinnä pilkkireikien kokoisia aukkoja. Vesi oli vain todella vähissä joten osa tutuista talvipaikoista oli lähes kuivilla. Keväällä tilanne taatusti muuttuu kunhan nämä lumet sulavat.


Ehkä tuo matalalla oleva vesi oli ajanut kalat hieman kauemmaksi suvantoihin ja jää alle, sillä merkkiäkään kaloista en saanut. Mutta ehkä tärkeintä olikin, että sain huiskia vapa kädessä edes vähän aikaa. Paluumatkalla melkein koko päivän jatkunut lumisade ärhäköityi oikein kunnolla. Tuolla menolla uutta lunta lienee huomenaamulla puolisen metriä eli vanhan lumen kanssa liki metri. Mutta mitä siitä...antaa tulla vaan!

Sunday, December 27, 2009

Nettinäpertelyä

Pakkanen pitää juuri nyt poissa kalahommista. Olettaisin, että joetkin ovat kohta tukevasti jäässä tällä menolla. Aikaa jää sitten muuhunkin... Joulukin oli ja meni, joten on jo aika suunnata ajatukset ensi vuotta kohti.



Muutaman sidotun perhon jälkeen vaihdoin askareet nettinäpertelyn puolelle ja tein isomman puoleisen urakan päivittäessäni KILPAAPERHOLLA.NET -sivustoani. Lisäsin ison kasan kuvia kilpailijoista sekä laitoin sivuille myös menneiden vuosien kisatuloksia. Nyt 'arkistosta' löytyy niin SM- kuin MM-kisatulokset. Vielä kun löytäisi EM-kisojen sekä JoukkueSM-kisojen tulokset 'yksiin kansiin'. Ei ehkä ihan helpoin tehtävä...

Thursday, December 17, 2009

Räkänokka

Toinen päivä menossa sisätiloissa ja tylsistyminen on jo iskenyt. Pienoinen flunssa iski päälle ja veto on pois ukosta. Muutaman perhon onnistuin kuitenkin tänään sitomaan. Ihan semmoisia perusnymfejä, joilla tulee paljon 'ongittua'.

Jostain sain vielä inspiraation ruveta leikkimään kameralla ja varsinkin 'remotella'. Eli lykkäsin kameran kiinni piuhaan ja piuhan tietokoneeseen. Tarkennus oli siis tarkoitus hoitaa tietokoneen ruudulta. Ongelma vain oli, että en todellakaan päässyt sellaiseen jälkeen kuin olisin halunnut. Tarvitsee ehkä opetella hieman lisää.


Näyttäisi olevan tämä vuosi kalastuksellisesti paketissa. Pakkaset pitävät huolen, että mertsarireissutkin taitavat olla ohi. Sidotaan siis jatkossakin perhoja. Ja ehkä otan jonkun kuvankin...

Friday, December 4, 2009

Oravajahdissa

Vuosi lähenee loppuaan ja vihdoin olisi aika myös panostaa meritaimenten tavoitteluun. Itseasiassa omien tilastojeni mukaan juuri joulukuu on ollut parasta aikaa meritaimenten tavoitteluun. Eniten olen siis saanut tapahtumia näin loppuvuodesta.

Melko kirpsakka pakkanen siivitti lähtöäni kotiovelta. Mittari huiteli miinuksilla viiden asteen verran ja yöllä oli tullut hieman luntakin. Tiet olivat melko liukkaita ja pari autoakin oli matkan varrella ojan pohjalla. Merelle päästyäni keli oli kuitenkin mitä parhain ja ilma lämpeni vielä päivän aikana. Melkein kuin olisi taas matkustanut talvesta syksyyn, kun siirryin kohti meren rantaa.


Viikolla olin saanut aikaiseksi sidottua muutamia streamereitä ja peräti yhden perhon myös meritaimenille (merikoukkuun sidottu). Tämä ainokainen saikin heti 'peliaikaa' varsin hyvin. Myöhemmin päivän aikana huomasin, että ei aivan turhaan.

Vesi näytti olevan alempana kuin kertaan aikaisemmin näillä paikoilla käydessäni. Siis vielä alempana kuin esimerkiksi viime syksynä. Eräskin paikka, mistä olen meritaimenen koukuttanut, oli nyt täysin kuivilla.

Odotukset olivat kuitenkin varsin korkealla jo heti ensimmäisessä paikassa. Sää näytti todellakin olevan mitä parhain, joten tärppiä oli lupa odotella. Ensimmäisessä paikassa ei ollut kuitenkaan tapahtumia kovasta yrityksestä huolimatta.

Pienen ruokatauon jälkeen hyppäsin autoon ja huristelin toiselle varsin hyvälle paikalle. Pieni aavistus oli, että nyt ei kannattaisi kahlata kovin pitkälle. Heitin ensimmäiset heitot aivan rantakiviltä ja vain muutaman metrin päähän. Perho toppasi kiveen. Tai siis näin luulin. Nostin vavan pystyyn ja ryhdyin ravistamaan perhoa irti. Samalla kivi liikahti ja varsin mukavan kokoinen pyrstö heilahti pinnassa! Kala! Irtosi!



Uuh! Kalan irrottua pistin lisää pökköä pesään ja heitin 'viuhkassa' lähiympäristöä. Olisikohan ollut viidennen heiton jälkeen kun taas perhoa tukistettiin. Ikävä kyllä tämäkään ei tarttunut ja jälleen kerran taimen kävi pyöräyttämässä pyrstöään pinnassa hyvästellen hölmistyneen kalamiehen. Melkein siis toisinto edellisestä tällistä.

Tälle reissulle sidottu Craft fur -streameri näytti toimivan ihan kohtuullisesti. Perho jäi kuitenkin pohjaan näiden kalatapahtumien jälkeen ja siitä alkoi varsinainen perhon vaihtoruljanssi. Toista samanlaista kuitenkaan ei ollut. Vettä oli muuten tuossa kyseisessä kohdassa alle polven eli matalassa kalat olivat.