No niin, tulihan sitä lunta ja pakkasta! Nyt voi jo sanoa menevänsä talvikalaan. Aamulla kun starttasin kotipihasta oli pakkasta kuusi astetta. Aurinkokin pilkisteli pilven takaa joten ihan passeli ulkoiluilma.
Ilmeisesti maahan satanut lumi höystettynä varovaisella auringonpaisteella oli lisännyt sen verran valoa, että tänään olivat luontokuvaajat sankoin joukoin liikkellä jokirannassa. Osa kuvasi koskikaroja, osa haeskeli saukkoja ja osalle kelpasi ihan vaan maisemat. Itse heiluin yksinäisenä kalamiehenä seassa.
Selvästi huomasi kalojen aktiivisuudesta, että eletään jotakuinkin keskitalvea. Onnistuin paikantamaan muutaman kalan mutta näille ei tarjoilu oikein meinannut kelvata. Tai sitten loksauttivat leuat kiinni koska olivat jo nähneet vapaa heiluttavan ukon. Yhden pienen eväkkään onnistuin kuitenkin huijaamaan.
Ja melkein toisenkin. Nimittäin streamerin perässä ilmaantui jostain varsin mallikas hauki. Se koppasi kerran jo perhon suuhunsa mutta nopea vastaisku kiskaisi perhon pois talvikankean hauen kidasta. Sinnikkäästi yritin uudestaan tyrkätä perhon hauen nokan eteen. Koska kala uiskenteli aivan jaloissani kaivelin kameran taskusta. Otin pari hätäistä kuvaa ja samassa jostain ampaisi melko kookas taimen ihmettelemään kyseistä episodia. Siinä sitten hauki ja taimen likipitäen rinnakkain tuijottelivat simppustreameriäni. Taimen poistui paikalta varsin pikaisesti mutta seuraksi tuli jostain hiukan pienempi hauki. Aikani yritin kaloja kiusata erilaisilla perhoilla mutta varsin kyllästyneiltä vaikuttivat. Niin minäkin, joten vaihdoin paikkaa suosiolla...
1 comment:
Viikko tuon jälkeen tilanne likipitäen sama.
Muutama sintti löydettiin tuosta, mutta ei mitään mainittava.
Post a Comment