Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Wednesday, February 6, 2008

Kerhoiltaa pitämässä

Olin lupautunut vetämään yhden kevätkauden 2008 Lahden perhokalastajien kerhoilloista ja se luvattu päivä oli tänään. Ohjelmassa oli siis perhonsidontaa. Pitkään jouduin pähkäilemään, että mitä kyseissä illassa sitoisin. Olenhan vuosien varrella ehtinyt eräänkin turilaan tuolla tehdä. Päädyin lopulta kietaisemaan pari syksyllä käytössä ollutta meriperhomallia.


Edellisestä seuraillassa käynnistä oli reippaasti aikaa, sillä työvuorot eivät ole olleet oikein yksissä iltojen kanssa. Viime kevätkaudella olen viimeksi tuolla tainut käydä ja silloinkin aika harvakseltaan.

Ilahduttavaa oli nähdä, että seuraan on saatu uusia jäseniä. Varsinkin kun pitkästä aikaa mukaan on tullut juniori-ikäisiä jäseniä. Seuran jäsenmäärä siis pienoisessa nousussa. Toivottavasti tämä positiivinen kehitys näkyy myös seuran aktiivisuudessa. Useinhan perhoseurat pyörivät muutaman innokkaan aktiivin voimin. Näin on myös ollut Lahden perhokalastajien kohdalla.


Tällä hetkellä seura pyörittääkin aloittelijoiden sidontakurssia paikallisessa kalastusvälineliikkeessä. Kuulemani mukaan myös sieltä on tulossa seuraan vereksiä voimia. Hieno homma, täytyy sanoa!

3 comments:

Anonymous said...

Pitäähän jokaisella blogin pitäjällä olla pinkki perho näytillä :)

Harri Hytönen said...

Tottahan toki. Se on muotia ny..

Janne Erämies said...

ihan näpsäkän oloisia perhoja,kyllä vain.
Sen verran et minkälaisia noin pääpiirteittäin ovat ne perhot joita siel,ruotsissako se nyt oli,käyttävät oikeesti isoille taimenille.Jäi vaan tuonne mieleen pyörimään se asia.
Ku en sit enää illan jälkeen muistanut kysyä.