Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Friday, October 31, 2008

Taas merellä

Tälle reissulle tuli valmistauduttua hieman paremmin kuin aikaisemmille merireissuille. Olin vihdoin uusinut rannarin lenkin ja tällä kertaa mukana olivat kaikki vaadittavat rojut. Eli mitään ei unohtunut kotiin.

Vaikka lähtiessä taivaalta työnsi vettä oikein huolella, niin rannalle päästyäni keli oli juuri sellainen kuin mertsarireissulla odotankin sen olevan. Hieman tuhnuinen mutta ei liian myrskyävä. Täydellinen keli siis. Tosin merivesi oli erittäin korkealla. Pitkin pusikoitahan se paikoitellen liplatti.

Jotakuinkin tunnin kalastuksen jälkeen kala möyrähti pinnassa aivan edessäni. Perho oli siinä vaiheessa aivan liian kaukana ulkona. Rivakasti yritin saada siiman uuteen heittoon mutta olin liian hidas. Seuraavan heiton korjaus kalan eteen meni aivan liian myöhäiseksi. Kala kävi toistamiseen pinnassa. Ja vielä kolmannenkin kerran uiden samalla itsestäni pois päin.



Pian tämän jälkeen keli muuttui aika raakaksi ja vaikka kuinka yritin tahkota ja piiskata, niin loppupäivä meni huomattavasti hiljaisemmissa merkeissä. Ei näkynyt kaloja pinnassa eikä varsinkaan siiman päässä. Uskoa nämä kalojen pintomiset silti tuovat perho-ongintaan.

Melkoinen myräkkä olikin sitten pois lähtiessä. Kotona tutkailin netistä tuulitietoja ja ne tiesivät kertoa n. 19 metrin sekuntituulesta. Ei ihme, että aallot tuntuivat varsin isoilta :)

1 comment:

Anonymous said...

älyttömän hieno kuva!