Tänään oli taas se päivä jolloin suurin osa koskivesistä avautui kalastukselle. Eli rauhoitusaika on taas ohi ja kaloja saa taas kiusata luvallisesti. Jostain syystä nykyisin itseäni ei niin hirveästi kiinnosta pakkautua samoille koskille lukuisten muiden innokkaiden kanssa. Tämä 'avajaispäivä' on kuitenkin päivä jolloin armotta koskilla kolkataan kutupuuhien rasittamia luikeroita. Koitan siis vältellä veret ja suolenpätkät ja olen siirtynyt suosiolla kalastamaan muualle.
Tälle päivälle olin alustavasti suunnitellut piipahtavani jälleen kerran merellä. Laiskuus vei kuitenkin voiton ja jätin lähtemättä. Huolimatta siitä, että heräsin kyllä riittävän ajoissa. Hieman teki mieli vieläkin levätä, sillä syksy on ollut kuitenkin melkoista 'lentoa'. Viime viikonloppuna sain myös suunnistuskaudenkin pakettiin viimeisen kisan muodossa.
Aivan hukkaan en kuitenkaan vapaa-päivää pistänyt, sillä päätin pyörähtää paikallisella joella. Pääpaino oli ehkä kuitenkin enemmän kameran ulkoiluttamisessa kuin perhovavan ulkoiluttamisessa.
Hieman uumoilin, että vedet tulevat olemaan korkealla. Ja ei mennyt arvailut pieleen, sillä vesi oli ensimmäisessä paikassa TODELLA korkealla. Maajussi oli vielä huolehtinut aromeista hieman pistävän hajun muodossa. Sikala on aivan selvästi jossain lähistöllä. Heittoakaan en täällä tehnyt.
Ensin ajattelin pistää pisteen reissulle jo tässä vaiheessa. Hetken tuumailun jälkeen ajattelin piipahtaa toisaalla samaisella joella. Päätös kannatti, sillä ylempää löytyi vielä kohtuullisen kirkasta vettä. Ongelmana oli vain pusikossa viilettävä vesi. Kahluuhousuja olisi tarvinnut paikoin pelkästään rantaan pääsyyn. Niitä ei ollut kuitenkaan mukana ja saappaatkin jätin autoon, sillä ei niistä olisi apua ollut kuitenkaan.
Tunnin sitten oion siimoja parissakin eri paikassa. Nelosen keppi ja pienet perhot olivat aivan liian kevyt yhdistelmä näissä olosuhteissa. Hieman kaipasin jotain synkkää ... esimerkiksi vitosuppoavaa. Ehkä sitten ensi kerralla ruoppaan sillä. Pienehkö harjus kävi kuitenkin hieman piristämässä tätä syksyisen synkkää päivää.
No comments:
Post a Comment