Taas on järvirasioita tullut täydennettyä. Tällä kertaa on syntynyt rivistöjä erinäisiä pieniä ja pääasiassa mustia perhoja. Uittamaanhan niitä piti taas päästä.
Oli erittäin synkkä päivä. Tai siis sää oli oikein mainio mutta erittäin kaukana hyvästä kalakelistä. Pilvet haihtuivat jonnekin ja järven pinta oli pläkätyyni. Onneksi sentään siitepölyä ei ollut edellisen kerran malliin.
Ahvenet olivat varsin hyvällä otilla. Kirjolohet eivät. Järvellä oli menossa varsin runsas päikkärihätsi mutta kalat eivät juurikaan niistä innostuneet. Vesiperhosiin kalat reagoivat astetta paremmin mutta tuikkeja oli ehkä kerran tunnissa ja nekin hyvin pitkälti eri puolilla järveä. Turhauttavaa oli siis lähteä kaloja jahtaamaan pinturillakaan. Pinturia toki aikani heitin mutta vain ahvenet niihin hakkasivat. Ahvenet hakkasivat myös leecheihin, boobyyn, nymfiin ja buzzeriin.
Tuli myös nähtyä kuinka isolla alueella kirjolohet saattavat pyöriä. Päivän aikana huomasin veden pinnalla vipeltävän oranssin pallukan. Se oli siiman päässä oleva pieni koho ja toisessa päässä oli koukussa oleva kala. Välillä koho sukelsi ja välillä se pullahti pintaan. Päivän aikana bongasin samaisen kohon (ja kalan) aivan eri päädyissä järvessä. Kala siis ui ympäri koko järven eikä tyytynyt kiertelemään esim. samaa pohjukkaa.
Järvellä oli myös varsin hyvin opetettuja lokkeja. Kun vedin veneen maihin lopetettuani kalastuksen, niin kaksi lokkia tuli kärkkymään kalan perkeitä.
No comments:
Post a Comment