Rasiat täyteen...ja tyhjäksi

Edellisen järvireissun jälkeen sidoin oikein urakalla uusia järviperhoja. Kaikkiaan niitä syntyi kappaleissa alun toista sataa. Tosin vain boobeja ja blobbeja. Ja tietenkin koska uusia perhoja oli paljon, niin olihan niitä lähdettävä testaamaan.

Kuten useat ovat varmaan huomanneetkin, niin kesä tulla pätkähti Suomeen. Siksipä piti aika pitkään arpoa, että lähdenkö todellakin helteiselle järvelle heittämään perhoa veneestä. Kirjolohet kun tuppaavat useimmiten pistämään suunsa kiinni kirkkailla ja kuumilla keleillä. Päätin kuitenkin mennä mutta Plan B tuli myös tehtyä eli jokikamat lähtivät mukaan. Lähinnä kuitenkin sen takia, että jos en saisi venettä käyttöön.

Keltainen kalvo

Rantaan kurvattuani havaitsin, että kolmaskin ja samalla myös neljäskin järvikalastusta haittaava olosuhdetekijä oli mukana. Järvi oli aivan pläkätyyni ja veden pinnalla oli tasainen keltainen siitepölykalvo. Paksu sellainen. Eikä taivaallakaan ollut pilven hattaraakaan. Ei tulisi helppoa, ei...

Aloitin viime kerralla toimineella setillä eli Di-5 siimalla ja boobeilla. Pari ensimmäinen edelliskerran hotspottia eivät tarjonneet nykyäkään. Kolmannelta paikalta sellainen tulikin sitten heti melkein ensimmäisellä heitolla. Haukihan se siellä. Tästä sitten jatkuikin tuntien perhon ja paikan vaihtoruljanssi. Kaloja ei tuntunut löytyvän mistään. Yritin aivan rantavesistä sekä keskeltä järveä syvemmästä.

Vasta luvan viimeisillä hetkillä alkoi tapahtua. Sää oli hieman muuttunut ja tuuli rikkoi nyt järven pinnan. Lisäksi pieniä varjopaikkoja alkoi syntyä toiselle rannalle. Olin lisäksi vaihtanut siiman intteriksi ja pienentänyt perhoja sekä ohentanut siimaa. Lyhyen ajan sisällä n. 50 metrin matkalta tulikin sitten tapahtumia enemmänkin. Joskus se vaan on vaikeaa ja tulosta syntyy vain todellisen työnteon kautta.

Niitä perhoja meni tänään sitten luvattoman paljon pohjaan. Rasioihin syntyi melko isoja aukkoja, joten ahkerasti pitää olla jatkossakin niitä täyttämässä. Lisäksi päivän aikana päähän putkahti runsaasti uusia ideoita, että mitä sinne rasiaan pitää kietoa.

Ei näy pilviä

Päivän aikana oli sähköpostia kilahtanut laatikkoon. Postia Hämeen Ely-keskukselta. Päätös Tainionvirran poikkeuslupahakemuksesta oli tehty. Herne kyllä ampaisi nenuliin välittömästi, sillä Ely-keskus oli suuressa viisaudessaan päättänyt luvan myöntää Tainionvirralle kahdeksi vuodeksi. Ei ole todellista!

Villin lännen meininki siis Tainionvirralla jatkuu tulevaisuudessakin. Kaikki kalat vaan kassiin! Tai ehtojen mukaisesti rasvaevälliset kalat on vapautettava ja 40 cm alamitta koskee istutettuja ja eväleikattuja kaloja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö rasvaevällisiä päätyisi pataan. Aivan varmasti tulee päätymään kuten tähänkin asti. Aina löytyy kalastajia jotka eivät tiedä, eivät halua tietää tai eivät vain yksinkertaisesti välitä! Mitä väliä millään kunhan jalokalaa pääsee syömään. Ja mitä väliä sillä kuinka heikossa jamassa taimenkannat ovat. Tokihan tankkiautosta voi aina putkauttaa lisää. Ville virvelikalastaja on tyytyväinen...

Ja mitenkäs tätä nyt sitten voi perustella? Ohessa ote Ely-keskuksen kirjeestä. Tottakai lisääntymiskokoisia yksilöitä on vähän, sillä kalastuspaine on kova ja paljon kaloja päätyy saaliiksi. Eikös alamitan nostolla juurikin ole tarkoitus turvata lisääntymiskokoisten yksilöiden olemassaolo? Ja koska alamittaa on laskettu, niin lisääntymiskokoisia päätyy edelleen saaliiksi juurikin noiden välinpitämättömien saaliinhimoisten kalastajien takia. Tottakai on myös paljon valveutuneita kalastajia mutta koska olen tuota menoa seurannut parinkymmenen vuoden ajan, niin ikävähän se on todeta, että tappokulttuuri on Tainionvirralla vielä aika syvässä.

Tuskin tämäkään Tainionvirran rasvaevällinen seuraavaa syksyä näkee

Ely-keskuksilta on kyllä ollut melko älytöntä toimintaa tämä poikkeuslupien myöntäminen. Vähemmän valveutuneille kalastajille on tehty aivan mahdottomaksi seurata, että millä säännöillä mennään missäkin. Jopa saman vesistön toisessa kolkassa saattaa olla eri mitat kuin toisella. Tietenkään näissä paikoissa ei ole edes veteen piirrettyä viivaa kertomassa, että mikä se todellinen mitta on. Korttikoskilla voisi kuitenkin olettaa, että luvanmyyjä ojentaa kätöseen lapun missä kerrotaan kuinka toimitaan. Omituista kyllä, niin systeemi ei toimi sittenkään. Ehkä lukutaito on kadonnut jonnekin nykyajan ihmisiltä? Ai niin...eihän esimerkiksi Hartolan kalastusalue viitsinyt aluksi edes tiedottaa 60 cm:n alamitasta, sillä oltiinhan jo poikkeuslupahakemusta tekemässä.