Hieman meinasi mennä 'sompailuksi' tämä kalareissu. Pussi lähti tällä kertaa kaveriksi lähijoelle, mutta koska hänellä ei ole enää voimassaolevaa lupaa, niin ensimmäisenä oli hankittava lupa kalastaa. Kurvasimme Katinhännän (ravintola) pihaan, mutta ovi oli tiukasti teljetty. Omistaja ilmeisesti lomalla, sillä paikka aukeaa vasta syyskuun alusta.
Seuraava etappi kirkon vieressä olevalle kioskille. Jostain syystä liikkeellä oli pari lukihäiriöistä kalamiestä, sillä molemmat luimme lapusta että kioskilla ei kävisi pankkikortti. Eli eikun puolen tunnin lenkki takaisin sivistyksen pariin ja lähimmälle automaatille hakemaan paperimuodossa olevia euroja. Takaisin kioskille palattuamme lukihäiriöt poistuivat ja totesimme, että olisivat kuitenkin kelpuuttaneet pankkikortin. Hyvät nauruthan siitä irtosi :)
Tällä kertaa olimme jopa varautuneet kumisaappailla, sillä tiedossa oli mutaisia joen rantoja viime aikojen sateiden takia. Onneksi kuitenkin vesi oli väriltään siedettävän oloista joten ainakin pakenevat kalat olisi mahdollista havaita.
Kalastus oli jälleen kerran varsin antoisaa eli odotetun kaltaista. Ja kun jotain positiivistä kehitystä pitää aina hakea, niin tällä kertaa onnistuimme molemmat löytämään hieman normaalista poikkeavan kokoiset harjukset (n. 30 cm kaloja). Nieriät taas olivat sitä samaa peruskokoa kuin aina aikaisemminkin. Tosin pienemmät saadut nieriät olivat kuitenkin normaalista poikkeavan pieniä, sillä pari kalaa oli n. 5 cm luokkaa. Todella pieniä siis.
No comments:
Post a Comment