Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Friday, July 4, 2008

Hammonjoki 040708

Näin loman loputtua on ollut hieman kiirempää, joten kalalle ei ole tällä viikolla ehtinyt ennen tätä päivää. Jo aamusta oli sen verran komea keli, että oli jotakuinkin pakko suunnata taas hetkeksi Hammolle. Melkoista viidakkoa alkaa muuten olemaan jokivarressa. Maasto kun on muutenkin varsin rehevää ja siihen päälle viime aikaiset sateet, jotka ovat tietenkin tehneet hyvää kasveille.

Vesi oli onneksi melko selkeää vaikkakin kalojen bongaaminen ei enää täysin onnistu. Tai siis ainakaan kirjolohien, sillä niillä kun on tapana möllöttää hieman lähempänä pohjaa. Nieriöitä sen sijaan näkyi nytkin. Perhon perässä onneksi pyöri molempia.

Kalastuksellisesti tämäkin reissu oli sitä peruskamaa eli kaloja löytyy tasaisesti. Ei tarvitse sen ihmeemmin uurastaa kalojen löytämiseksi. Poikkeuksellisen kalastuskerran tästä teki kuitenkin kauden suurin taimeneni Hammolta. Tämä n. 40 cm kala oli siis piristävää vaihtelua normaalien kirjolohien ja nieriöiden ongintaan.

2 comments:

Anonymous said...

Tiedätkö Harri, onko se puroon kaatunut iso kuusi tarkoitus poistaa sieltä yläosalta?

-Mikko-

Harri Hytönen said...

Ehkä jossain vaiheessa kun vain sinne ehtisi. Talkoita kuitenkin on varmasti tulossa myös jatkossa.