Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Saturday, March 20, 2010

Kipu on kivaa

Kipu on kivaa. Vielä kivempaa on tulehduskipulääkkeet, sillä niiden voimalla jaksaa vaikka kalastaa. Muutaman päivän olen maleksinut kotona napsien särkylääkkeitä. Tänäänkin nappasin sellaisen ennen ulkoilemaan lähtöä. Onneksi sentään vaivat ovat hieman jo helpottamaan päin, joten hyvillä mielillä saatoin lähteä ulos.


Sää oli erittäin surkea koko päivän, sillä vettä roimi taivaalta taukoamatta. Tai taukosihan se sitten siinä vaiheessa kun lähdin ajelemaan takaisin kotiin. Sumareitakin näytti kuoriutuvan harvakseltaan mutta yksikään kala ei innostunut pintomaan. Tosin vedessä näin vain kaksi aikuista yksilöä. Kunnon tohinat ovat vielä edessäpäin.

Streameriaskiin sain tuossa viikolla tehtyä täydennystä oikein urakalla. Lähtiessä heittelin armotta vanhoja yksilöitä sivuun ja sain näin tilaa uusille tulokkaille. Jälleen kerran vain kävi melkoinen kato päivän aikana, sillä koska pinta-aktiivisuutta ei ollut, jouduin ruoppaamaan hieman syvemmältä.


Ruoppaaminen kuitenkin kannatti, sillä jokunen täplikäs kala innostui hotkimaan näitä uusia tekeleitä. Tai olihan joku kalan suussa käynyt vanhaakin tuotantoa. Malli vanhasta tuotannosta on tuo 'mytty' oheisessa kuvassa. Aktiivisuushetki oli varsin lyhyt mutta onneksi kuitenkin olin valppaana juuri tuon tarvittavan hetken.

2 comments:

Matti Vehviläinen said...

Itsellä kauden avaus vielä edessä päin, tulevalla viikolla ennättää varmaan koskelle lompsia. Tänään jo olin kyllä lähellä lähteä, kun pellolla pelivälineitä testin talven jäljiiltä.. Sattuiko aamupäivän vai iltapäivän puolelle tuo aktiivisuuspiikki?

Harri Hytönen said...

Iltapäivän puolelle. Tai siis melko pian puolenpäivän jälkeen. Juuri sen tylyimmän vesisateen aikana.