Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Saturday, March 27, 2010

Wannabe sumarikalastaja

Viime päivien lämpimät kelit omalta osaltaan nostattivat toiveita tälle päivälle kunnon sumarikalastussessiosta. Jokivarteen tallatessani useamman sadan metrin päässä joesta vastaan tullut aikuinen sumukorento nostatti noita odotuksia entisestään. Toisin kuitenkin kävi...

Ihan kiva keli oli tänäänkin, sillä lämmintä riitti vaikka aurinko oli visusti pilvien takana. Tuulta ei ollut nimeksikään, joten joella oli mukava viettää lauantainta. Aamusta en jälleen kerran pitänyt mitään kiirettä ja ehdinkin katselemaan televisiosta SM-hiihtojen viestejä ennen joelle lähtöä. Ja jonkun perhonkin ehdin sitoa...

Jostain syystä tänään hyönteisiä ei kuitenkaan kuoriutunut kuin vähäisiä määriä. Päivän aikana näin vain kolmen aikuisen yksilön räpistelevän vedenpinnalla. Ei siis ihme, että myöskään pintakäyntejä ei näkynyt.

Onnistuin kuitenkin tartuttamaan kauden ensimmäisen pinturikalan sokkona heitettyyn cdc-pinturiin. Tuo 'valtava' puukonmittainen harjus ei kuitenkaan ollut aivan tavoiteltua saalista.


Epätoivon hiipiessä puseroon useamman tunnin kalastuksen jälkeen, ja kotiin lähdön ollessa jo mielessä, näin vihdoin ensimmäisen kalan pinnassa käynnin. Välittömästi tuli ajatus vaihtaa streamerin heitto pintaperhon heittoon. Sattumalta kuitenkin simppuni oli juuri tuon tuikkivan kalan vieressä. Epäonnekseni/onnekseni pinnassa käynyt taimen ottikin simpun, enkä ehtinyt sille pinturia tarjoamaan. Haaviihan tuo taimen sitten solahti ennen vapautumistaan. Vahinkokala kuitenkin...

2 comments:

Pietu said...

Taisi olla eilen vähän joka paikassa suht lämpimästä kelistä huolimatta hiljaisempaa kuoriutumisten suhteen. Tapahtumia kuitenkin ollut, mukavahan se on aina haavia heiluttaa..

Harri Hytönen said...

Taitaa olla aika surkea sumarivuosi tämäkin.