Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Sunday, April 13, 2008

Vettä enemmän kuin rantaan asti

Elämme vuoden synkintä aikaa ainakin kalastuksellisesti. Sumarit ovat menneet aikoja sitten ja joet juuri nyt melkoisessa tulvassa. Jopa talvipakkasella kalastaminen on suurimmaksi osaksi mielekkäämpää kuin tämän hetkinen kalastus.


Silti tuli kuitenkin eksyttyä joelle kalaan, sillä Juha houkutteli 'koekalastamaan' yhtä tulevan kesän alkukarsintapaikoista. Varsinaista reenamista tässä ei ole vielä kyse, sillä olosuhteet ovat aivan erilaiset kuin kisa-aikana. Alkuperäinen suunnitelma oli kalastaa myös lauantaina mutta fyysinen olotila flunssan jälkeen ei oikein sallinut kalastaa.



Menomatka joelle ei lupaillut erityisen hyvää, sillä auton ulkolämpötilamittari näyttii nollaa ja osalla vastaan tulevista autoista oli valkoinen lumikuorrutus. Lunta tai ainakin räntää siis sateli jossain idän suunnalla. Sade piiskasi huolella mutta onneksi taukosi kurvattuamme kalapaikan parkkiin. Kerrankin loistava ajoitus! Ja sitä ajoitusta piisasi juuri sen verran kuin joella viihdyimme. Vesisade nimittäin alkoi jälleen lähtöä tehdessämme.


Joki oli kuten odotettua melkoisessa tulvassa. Vesi oli myös väritykseltään hieman rusehtavan oloista, joten kalan tulon kannalta odotukset eivät olleet ainakaan liian korkealla. Elämää joessa kuitenkin olisi, sillä tämän Juha oli jo todistanut muutamaa päivää aikaisemmin saamallaan taimenella.


Aika villiltähän tuo tuntui roimia painavia perhoja synkillä siimoilla ja roikkua toisella kädellä kiinni pitäen rantapajukon oksista. Vettä oli heti rantapenkasta vyötäröön asti. Samoilla paikoilla kesävedellä on yleensä vettä juuri nilkan peittämiseen tarvittava määrä. Paikoitellen pajukon läpi ei pystynyt menemään heittopaikoille, sillä vettä oli pusikossakin aivan liian syvälti. Viereinen kuva on muuten polulta noin 20 metriä joesta. Vettä syvemmissä kohdassa polkua polviin asti.




Kuin ihmeen kaupalla onnistuin kuitenkin ujuttamaan perhon taimenen leukojen väliin olosuhteista huolimatta. Taisi olla korvausta eilisen loton tekemättä jättämisestä...? Kala kelpuutti varsin painavan nymfin kaikkea muuta kuin luonnollisella uitolla, sillä sisäänotto oli varsin kiivasta. Mutta joskus näinkin... Kumma kyllä, mutta toistaiseksi en ole kyseiseltä joelta juurikaan saanut kaloja streamereillä. Pienet perhot tuntuvat toimivan parhaiten. Aikaisemmin tosin joki on ollut erinomainen harjusjoki mikä osaltaan selittää myös pienten perhon käyttöä. Sillä saa millä pyytää.



Ikävä kyllä viime vuosina harjukset (varsinkin isommat) ovat olleet hieman kadoksissa Jyräällä. Juuri sen takia kalastus joella on jäänyt allekirjoittaneella hieman vähiin vaikka aikaisemmin olen kalastanut tuolla useamman kausiluvan voimin. Onneksi kuitenkin huhupuheet tietävät kertoa tulevasta harjuksen poikasistutuksesta. Ehkä kanta lähtisi vielä uuteen nousuun...

3 comments:

Janne Erämies said...

Vettä näyttäisi olevan ihan sopivasti,ois kannattanut uittaa jotain nymfiä tohon kuusen alle,tiedä vaikka olisi tärähtänyt:)

Harri Hytönen said...

Oli muuten vielä muutama sumari liikenteessä.

Janne Erämies said...

Aijaa,vielä niitä muutamia mattimyöhäsiä on jäljellä,Mä en nähnyt lauantaina tainiolla enää yhtään,vaikka vuosi sitten eräs parhaista korripäivistä sattui meijerillä 14.4 kun alkoi lämmin jakso,tosin muilla alueilla ei silloin korreja juuri näkynyt.