Koveroistenlammen kuvaus/poolisuunnittelu -keikan jälkeen kaivelin vavan takakontista ja painelin hetkeksi kalalle joen puolelle. Vesi näyttää olevan jo huolestuttavan alhaalla ja myös erittäin kirkasta. Hetkeä aikaisemmin olin vaihtanut muutaman sanan mökkiläisten kanssa ja he tiesivät kertoa, että Koveroistenlammenkin pinta on noin viisitoista senttiä normaalia alempana. Mieleen kyllä hiipii ajatus, että noinkohan Sairakkalan vedenottamon vaikutus alkaa näkymään. Tosin viime aikoina sateetkin ovat olleet erittäin vähäisiä.
Parin päivän takaisestakin vesi on näyttänyt kirkastuvan huomattavasti. Kalat käyttäytyivät kuitenkin jotakuinkin samoin eli olivat erittäin arkoja. Onnistuin taaskin säikyttämään huomattavan paljon enemmän kaloja kuin mitä onnistuin siiman päähän saamaan. Tosin melkoinen kasa kalojakin kävi vapautettavana. Jopa muutama isompikin 'kaveri'.
Positiivista reissussa oli, että onnistuin bongaamaan useita hyvin pieniä puronieriän poikasia. Kutu näyttäisi siis näiden osalta onnistuneen mainiosti. Joidenkin mielestä puronieriät eivät kuuluisi 'maahanmuuttajina' Suomen vesistöihin, mutta omasta mielestäni ne ovat varsin nättejä kaloja ja ihan mukavia kalastettavia. Jatkossa kuitenkin Hammolla panostetaan myös selkeästi enemmän taimeniin ja niiden poikasia on jokeen jo istutettukin. Nieriötä ei luonnollisesti istuteta lainkaan.
No comments:
Post a Comment